Hartaus (muokattu 3.9. 12:42) Jaana Selander

Laskettuja aikoja

Eero Svärd

Keväällä siunasin haudan lepoon 97-vuotiaan miehen. Pitkää elämää ihmetellen laskin hänen elämänsä täydet vuodet, päivät viimeisen syntymäpäivän jälkeen ja vielä hänen elämänsä ajan karkauspäivät. Hän näki siis 35 500 uutta elämän aamua! Taakse jääneitä päiviä ihminen osaa laskea.

Edessä olevat päivät ovat aina epävarmempia. Itse kukin joutuu kirjaamaan ne epävarmojen saatavien sarakkeeseen. Odottavat äidit laskettujen aikojensa kanssa niitä toiveikkaasti seuraavat. Ja varusmiehetkin mittailevat aamukammallaan vielä jäljellä olevia palveluspäiviään siviiliin pääsyä odottaessaan. Paljonko niitä ”aamuja” on itse kullakin edessä, on tietysti laskematon salaisuus. Ja hyvä, että niin on!

Kesällä 1982 olin isäni kanssa herättäjäjuhlilla Ylihärmässä. Juhlien päätyttyä kotimajoituksesta lähtiessä sovittiin isäntäväen kanssa, että nähdään seuraavan vuoden juhlilla: ”Oulussa tavataan – jos Jumala suo!” Nuoren miehen korvissa nuo isän sanat tuntuivat niin turhilta, tyhjänpäiväiseltä jossittelulta…

Oulun juhlakentällä vuotta myöhemmin seisoin yksin. Oli sairastettu, saatettu – ja haudattu. Oli opittu, että se ”jos” ei ole turha sana. ”Huomenna, jos Jumala suo…” sanotaan joulurauhan julistuksessakin. Jokainen meistä ymmärtää, etteivät nuo jos-sanat ole masentamassa eikä estämässä elämistä. Pikemminkin ne neuvovat: Voi kun uskaltaisit elää niin kuin viimeistä päivää…

Alussa mainitsemani vanhus joutui lapsena elämään kaukana kodistaan. Vastuuta itsestä oli enemmän kuin ikäkavereilla. Pikkupoika hankki pieniä tuloja tiilenkantajana asuinpaikkansa viereisen koulun rakennuksella. Ja lautturin apu joen ylittäjille toi kyydittäviltä aina jonkun kolikon. Ne hän pisti säästöön, sillä hänellä oli unelma. Itse asiassa hänellä oli kolme unelmaa: oma polkupyörä, oma taskukello ja golfhousut! Niihin kaikkiin nuo säästöt riittäisivät, sen hän tiesi – oli hän sen niin monesti laskenut. Meillä kaikilla on halu olla niin kuin toisetkin.

Pojan haave kantautui opettajan korviin. Seurasi selväsanainen opastus: ”Elä, poikaparka, pistä rahojasi joutavaan! Säästäminen on parasta, mitä voi rahalla tehdä. Pankissa se kasvaa koko ajan korkoa. On sitten mistä ottaa, kun tarvetta tulee.” Poika taipui annettuihin ohjeisiin. Tuli se kuuluisa 1930-luvun pörssiromahdus ja sen mukana inflaatio. Säästötili hupeni tyhjiin. Haaveet jäivät toteutumatta. Rahat jäivät käyttämättä. Kokemukset syöpyivät syvälle pojan mieleen.

Katumisen aiheita, pieniä ja suuria, löytyy jokaisen elämästä. Sanotaan kuitenkin, että kaikkein ikävintä tuo katumus on, jos sitä joutuu tekemään elämättä jääneestä elämästä tai sen käyttämättä jätetyistä mahdollisuuksista.

”Kuolleiden kiitoksessa” rukoiltiin ennen usein psalmin sanoilla: ”Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen.” (Ps. 90:12) Tuo tuttu ja ymmärrettävä lause avautui jotenkin vielä aivan uudella tavalla, kun raamatunkäännökseen ehdotettiin uudeksi käännökseksi: ”Opeta meitä ymmärtämään, miten lyhyt on aikamme – ja anna meille viisautta käyttää se oikein.”

Tärkeintä eivät ole laskemiset ja niiden tulokset. Olipa elämämme sitten lyhyt tai pitkä, sen me tajuamme, että elämä on jokaisen kohdalla rajallista. Löytäisinpä rohkeutta elää ja käyttää elämääni annettuja lahjoja!

 

 

 

Jätä kommentti