Kuusikon pimetessä rajautuu nuotion valopiiri. Vihreät oksat asettuvat paikoilleen ja runkojen lomiin muodostuu mustia tunneleita. Savu nousee nyt tasaisesti ylös. Taivaalle on ilmestynyt tähtiä, näkyvät latvahaamujen lomitse.

– Tulee tyyni yö.

– Joo on oikein kuunneltava jos aikoo kuulla.

– Äänet tämmöisellä ilmalla ovat semmoisia rasahteluja ja rapinoita ja humahteluja. Ei niiden alkuperää selvitä.

Partiolaiset Hannu Jumpponen, Heikki Antikainen ja Rainer Hokkanen olivat taas tapansa mukaan laavulla. Tällä kertaa heillä oli tavallista vakavampi syy – lähdettiin Niemisjärven kainaloon miettimään, miten käynnistetään tämän syksyn partiotoiminta.

– Eikö ole pojat niin, että viime vuosina – tai sanotaan vuosikymmeninä, koko tuo partiohomma on luisunut liiaksi semmoiseksi nuorisotyöksi.

– Tarkoitat purkan jauhamista ja limsakekkereitä?

– Joo tuommoista lässyttelyä.

– Niin se on kaikkialla.  Pienet pojat eivät kertakaikkiaan viitsi vaivautua, lähteä esimerkiksi retkille. Jos toimintaa ei mukauteta nykyaikaan, niin keskenään saahaan retkeillä.

– Kyllä, kyllä. Mutta pojille pitäisi tehä tunnetuksi tämä partiohengen syvin olemus. Tuo, että mies vastaan luontoa. Ja että toiminta ei ole mitään viihdettä. Ei kai aina ole mukavaa nuillakaan vuorikiipeilijöillä.

– Partiolainen on kuin tutkimusmatkailija – samoilija ja vaeltaja.

– Eikö tuo vaeltaminen ole vain retkeilyä, maisemissa liikkuista?

– Eipä ookaan. Siinä joutuu luontoon liittyvän mystiikan kanssa vastatusten.

– Tuntemattomien asioiden alkulähteille. Ritarit joutuivat ennen tekemään valintaa hyvän ja pahan välillä. Näillä oli aatteellinen halu palvella. Mutta ne menivät vielä syvemmälle – pahat ja hyvät henget suorastaan ruummiillistuivat tornien holveissa ja yönuotioilla. Niitä kuunneltiin.

– Ihminen on osa luontoa. Ja näille alkulähteille ihminen palaa aina uuvestaan. Sen on pakko palata jos aikoo säilyttää identiteettinsä. Tämä pitäisi jotenkin saada poikien tietoon.

Näin pojat juttelivat. Ilta tummui yhä ja muuttui yöksi. Nuotio laavun edessä liekehti terävänä, hiiltyi ja saatuaan lisää puuta, puski kipunaryöpyn ylös pimeyteen. Ääniä ei kuulunut. Mutta mitä pitemmälle yö kului sitä selvemmin alkoi tuntue, että puiden mustiin holvikoihin tuli haamuja, ennen eläneiden henkä, joita metsän kutsu veti  jo satoja vuosien sitten uusiin erämaihin. (Kiuruvesi-lehti 4.9.1974)