Muistan hyvin sen, kun aloitin toimittajana nelisenkymmentä vuotta sitten. Minua pidettiin tietysti, ja oikeutetusti, ihan tyttösenä. Olinhan vasta noin 18-vuotias. Enpä tiennyt silloin juuri mistään mitään. Olin vähän kuin kissanpentu, joka on joutunut tai heitetty veteen ja rannalta seurataan, miten se selviää rantaan. Siinä muuten oppii neuvokkaaksi.
Sain aluksi toimia Savon Sanomissa, jossa minulle annettiin vastuuta tuurata jopa aluetoimituksen vastaavaa toimittajaa Pauli Laitista Kiuruvedellä. Valitettavasti suuresti kunnioittamani Pauli Laitinen on jo edesmennyt.
Pauli Laitinen oli erinomainen esimies, vaikka ei paljon puhunut. Ja eihän toimittajan tehtävä olekaan puhua, vaan enemmän kuunnella. Pauli Laitinen opetti minulle muutaman tärkeän asian toimittajan työstä, näitä neuvoja pyrin edelleen noudattamaan. Ensinnäkin hän opasti, että pidä Jaana aina auton tankki täynnä polttoainetta, koska koskaan ei tiedä, mihin asti joutuu lähtemään juttukeikalle, kiireiselle tehtävälle, ja silloin minuutit ovat tärkeitä, ettei aika mene bensatankilla ja sinä aikana jo muut toimittajat ovat päässeet kertomaan uutisen maailmalle. Muistan, kun Kiuruvedellä putosi suomaastoon pieni lentokone. Paulilla oli auton tankki täynnä polttoainetta ja hän ehätti sinne jutuntekoon ennen muita. Tässä tapauksessa Iisalmen Sanomia, tuolloin Savon Sanomat ja Iisalmen Sanomat olivat molemmat itsenäisiä lehtiä. Ihan huikeaa uutisen metsästystä oli Paulilta se, että hän ei jäänyt pyörittelemään kämmeniään, kun poliisi oli jo eristänyt alueen, minne oli pääsy kielletty, vaan Pauli kiersi suon ja sai tärkeät uutiskuvat koneesta.
Kerran sain soiton, että Porttilassa on mafiamaisesti katkaistu kahden huippuhevosen päät ja viety läheiseen puuhun kiinni. Se oli järkyttävä juttu kaikkinensa. Soitin Paulille, että mitä tehdään? Pauli sanoi, että nyt otat heti minkä tahansa kulkuneuvon, maksoi mitä maksoi, ja menet paikalle. Näin tein, otin taksin, ja juttuhan siitä tuli, uutinen, joka ylitti valtakunnallisen median. Ottamiani kuvia oli iltapäivälehtien etusivuilla.
Senkin opin tältä huipputoimittaja Paulilta, että älä koskaan suhtaudu kehenkään ihmiseen ylimielisesti, koska tämä ihminen voi olla se ainoa ihminen, jolla on tietoa asiasta, josta kirjoitat. Kun ei ole katkonut välejään kehenkään, voi soittaa kenelle vain ja kysyä mistä tahansa. Eri asia tietenkin on, saako vastausta, mutta voi soittaa tai ottaa muutoin yhteyttä. Tähän liittyy myös se, että toimittajan ei kannata olla kaveri kenenkään kanssa, tietty etäisyys on hyvästä, sillä kaverista on haastavaa kirjoittaa kriittistä juttua. Siihenkin joutuu silloin tällöin, onneksi harvoin, toimittajana törmäämään. Etäisyyden pitäminen käy kuin luonnostaan, sillä olen syntyjään introvertti ihminen eli toimin mielellään yksin. Tähän samaan ”pinkkaan” luen myös kuulumisen eri yhdistyksiin, puolueisiin ja järjestöihin. Mielestäni toimittajan on syytä olla irrallaan kaikesta, eipähän synny eturistiriitaa lukijoiden silmissä. Usein kaukaa näkee paremmin kuin läheltä.
Toimittajan työ ei ole muuttunut vuosikymmenien varrella. Hyvä toimittaja on aina hyvän jutun perässä, uutiset ovat intohimo. Uutista pitää saada säännöllisesti kuin huumetta. Kun pääsee tekemään uutista, tuntee heräävänsä eloon.
