VUODEN urheilijaksi Kiuruvedellä valittu 22-vuotias rallikuljettaja Jari Huttunen on otettu saamastaan tunnustuksesta. Hänen mukaansa on hienoa, että autourheilu luetaan mukaan urheiluksi.
– Kaikki eivät välttämättä miellä autoilua urheiluksi, mutta niissä olosuhteissa missä me ajamme, niin fysiikan on oltava kunnossa, Huttunen kertoo.
Huttunen treenaa 5-6 kertaa viikossa kuntoharjoittelun parissa. Fysiikka on kovilla etenkin kesän lämpiminä aikoina.
– Autossa lämpötila voi nousta 60-70 asteeseen ja jos fysiikka ei ole kunnossa, niin menestyksestä voi vain haaveilla.
Fyysisen treenin sekä ajotekniikan lisäksi psyykkinen harjoittelu nousee erittäin tärkeään rooliin.
– Kuljettajien väliset erot ratkaistaan hyvin usein juuri psyyken puolella. Kalusto ja ajotaidot ovat kaikilla hyvät ja samaa tasoa. Jos pää ei kestä, niin voi lopettaa ajamisen.
HUTTUNEN on saanut kuluvalle kaudelle tehdassopimuksen Opelilta. Sopimuksen myötä hänellä on käytössään Opel Adan R2, jolla hän tulee ajamaan niin EM-osakilpailut Keski-Euroopassa, Saksan mestaruudet sekä muutamia SM-osakilpailuja.
Huttunen ajoi viime kaudella Saksan ADAC Opel Rallye Cupin mestariksi. Kauden 2017 Huttunen ajaa rallin Euroopan mestaruussarjaa kaksivetoisten autojen R2-luokassa Opel Motorsportin tallissa. Marcus Grönholmin luotsaaman GRX Management Teamin riveissä kilpaileva vuoden 2015 SM3-luokan Suomen mestari palasi yhden SM-kilpailun ajaksi samaan luokkaan ajokkinaan Opel Adam R2. Huttusen tavoitteena oli testata uudentyyppistä autoa ja samalla mitata luokan tämän hetken kärkivauhti. Vauhtia autossa riitti, sillä Huttunen nappasi voiton lauantai-iltana päättyneestä SM Vaakuna-Rallista Mikkelissä. Hän voitti kaksivetoisten autojen SM3-luokan 10,4 sekunnin erolla toiseksi ajaneeseen Emil Lindholmiin.
– Viikko sitten sunnuntaina ajoin ensimmäistä kertaa kyseisellä autolla ja se tuntui todella hyvälle. Tietenkin joitain säätöjä pitää vielä tehdä, mutta oikein luottavaisin mielin lähden tuleviin kilpailuihin, Huttunen kertoo.
SARA Francis (16) valittiin puolestaan Kiuruveden vuoden nuoreksi urheilijaksi. Tunnustus julkistettiin eilen tiistaina. Viime kaudella nuori pikajuoksija edusti Georgiassa EM-kilpailuissa sekä Suomi-Ruotsi maaottelussa. Menestystä on tullut nuorten naisten sarjoissa (N17, SM 1 N16 100 m, SM 1 N16 200 m). Paras aika 60 metrillä on 7.63.
– Ihan hyvälle tuntuu tällainen valinta. Silloin, kun aloitin niin en olisi uskonut, että näin hyvin menee, Sara kiittelee.
Kolmen vuoden ajan Sara on keskittynyt pelkästään juoksuun. Aikaisemmin hän pelasi jalkapalloa, josta on luopunut lajivalinnan varmistuessa. Nuori urheilija treenaa kuutena päivänä viikossa koulun ohella.
– Koulussamme toimii urheiluakatemia, jonka puitteissa olen voinut valita lajipainotteista harjoittelua sisältymään koulun liikuntaan, Sara kertoo.
Kavereita hän ei ehdi koulun ulkopuolella nähdä niin usein, kuin tahtoisi, mutta hän uskoo heidän ymmärtävän, että treenit vievät aikaa.
– Moni heistä kyllä treenaa itsekin jotain lajia, Sara kertoo.
TÄHTÄIMESSÄ nuorella sprintterillä on nuorten olympiafestivaalit sekä 19-vuotiaiden EM:t.
– Noihin aion pyrkiä, mutta ei tässä ole mitään kiirettä. Harjoittelen ja katsotaan sitten lähempänä, mihin rahkeet riittävät, Sara pohtii.
Sara edustaa Kiuruveden Urheilijoita ja valmentajina toimivat Tapani Turunen ja oma isä Chris Francis. Seuraavat kilpailut ovat vajaan viikon päässtä Turussa käytävät nuorten SM-hallikisat, joissa Sara juoksee 60 metrin matkaa.