Törmäätkö joskus teksteihin, joita et meinaa ymmärtää? Tai istutko palaverissa kuuntelemassa asiantuntijaa, joka kertoo tärkeän kuuloisista asioista, muttet oikein saa kiinni, mistä nyt olikaan oikeasti kyse. Ymmärryksessäsi ei välttämättä ole mitään vikaa, vaan olet päätynyt jargonin uhriksi. Suomen kielen ja viestinnän asiantuntija Laura Niemi kirjoittaa tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Työelämän tyhjänpuhujat osuvasti jargonista. Kyseessä on puhetapa, jossa käytetään hienolta kuulostavia, ympäripyöreitä ja abstrakteja sanoja, jotka aukeavat vain tietylle erityisryhmälle, jos heillekään. Puhutaan siis jopa höpönpöpöä.
Toimittajana törmään työssäni jargoniin tämän tästä. Olen pähkäillyt lukuisia kertoja tiedotteita lukiessani, mitä erilaiset kollektiiviset tehostamissuunnitelmat ja verkostouudistusten haasteet käytännössä tarkoittavat. Pahimmillaan ikäviä asioita voidaan yrittää piilottaa tahallaan jargonin taakse. Silloin toivotaan, että kansalaiset, kuntalaiset tai vaikkapa toimittajat eivät ymmärrä kuulemaansa ja koko aihe voidaan lakaista maton alle. Eikä siinä vielä kaikki. Tyhjällä ja vaikeasti ymmärrettävällä jargonilla ikävä asia voidaan myös pyöritellä mahdollisimman myönteiseen valoon. Vähän kuin väännettäisiin piikkilanka sykkyrälle ja ripoteltaisiin päälle vaaleanpunaista kimalletta.
Itse olen nähnyt tällaista jargonia esimerkiksi kunnanhallituksen ja -valtuuston päätöksistä kertovissa pöytäkirjoissa, tosin en Kiuruvedellä. Mieleeni on painunut eräs tapaus, jossa kyläkouluja harkittiin lakkautettavaksi. Niinhän ei kunnan pöytäkirjoissa tietenkään kerrottu, vaan kyse oli kouluverkon tiivistämisselvityksestä ja hankkeen potentiaalisen budjetin kartoittamisesta. Siitä kertova pöytäkirja vilisi epämääräisiä sivistyssanoja ja vaikeita lauserakenteita. Soitin asiaa valmisteelle kuntajohtajalle ja kysyin suoraan, harkitsevatko päättäjät lakkauttavansa kyläkouluja. Puhelimen päässä tuli hiljaista. Johtaja sanoi sitten vaivaantuneesti, ettei sellaista ole hyvä kirjoittaa. Kuntalaiset olisivat nimittäin nostaneet metakan, herättäähän kyläkoulujen lakkauttaminen suuria tunteita.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten päättäjät voivat yrittää piilottaa asioita vaikeaselkoisen höpönpöpön taakse. Samaan sortuvat esimerkiksi yritysten edustajat ja kärkipoliitikot. Pahimmillaan jargon uhkaa demokratiaa, jos sillä pimitetään kansalaisilta tietoa, joka heidän on oikeus tietää ja johon heillä on oikeus ottaa kantaa.
Jargon voi olla myös viatonta. Aika usein sitä näkee esimerkiksi urheilutiedotteissa, sillä urheilijoilla on tapana käyttää omaa termistöään. Ilmaisut voivat olla urheilupiireissä aivan tavallisia, mutta lajiin perehtymättömille ne eivät välttämättä aukea. Luultavasti itse kukin voi joskus vahingossa sortua jargoniin.
Toimittajan työhön kuuluu löytää jargonsuosta asian ydin ja kirjoittaa siitä mahdollisimman selkeästi ja ymmärrettävästi. Tekstiä ei kirjoiteta alan asiantuntijalle, vaan tavalliselle ihmiselle, joka ei välttämättä ole kuullut aiheesta aiemmin. Medialla on velvollisuus välittää ihmisille tietoa ja edistää omalta osaltaan demokratian toteutumista.
