Puijo Wolleyn peli puuroutui kolmannesta erästä alkaen. Kiuruveden kasvatti, libero Veera Help (vas.) palkittiin kotihallissaan Puijon parhaana pelaajana. Kuva: JORMA KÄRKKÄINEN
Lentopallo, Urheilu (muokattu 2.1. 18:02) Aku Laatikainen

Mestaruusliigan ottelu tarjosi Kiuruvedellä viihdettä viiden erän edestä – Puijo Wolley hukkasi selvän johtonsa JymyVolleyta vastaan

Kiuruveden liikuntahallissa nähtiin lauantaina pääsarjatason lentopalloa, kun naisten Mestaruusliigan sarjakärki Kuopion Puijo Wolley kohtasi Nurmon JymyVolleyn.

Moni saattoi odottaa ottelusta nopeaa Puijon voittoa ja alkuun se siltä vahvasti vaikuttikin, kun Puijo nappasi kaksi ensimmäistä erää itselleen pistein 25–12 ja 25–21. Lisäksi se johti kolmatta erää jo peräti 10–1, mutta tämän jälkeen ottelu alkoi hämmentävällä tavalla kääntyä vieraille. Jymy vei kolme viimeistä erää lukemin 21–25, 22–25 ja 13–15. Näin ollen koko ottelu kirjattiin Jymyn yllätysvoitoksi 2–3.

Vaikka Puijon kiuruvetislähtöisestä liberosta Veera Helpistä oli varmasti hienoakin pelata kotiyleisön edessä, oli hän myös luonnollisesti pettynyt tappion jälkeen.

– Täytyy antaa pisteet vastustajalle, he pelasivat hurmiossa ja me emme olleet valmiita vastaamaan siihen, Help kommentoi.

– Ensimmäinen erä oli meiltä vielä omaa hyvää peliä. Toinen oli jo huonompi, mutta silti voitettiin se. Kolmannessa sitten johdettiin selvästi ja ehkä pelasimme jo siinä vaiheessa hieman ”soitellen sotaan” -asenteella, Help analysoi.

Help aprikoi, että Puijo hämmentyi uudenlaisesta tilanteesta. Joukkue kun oli tähän saakka kulkenut selvästä voitosta toiseen tällä kaudella. Nyt tuli oiva opetus jatkoa ajatellen.

– Mielestäni emme olleet henkisesti valmiita näin tiukkaan peliin. Jymy on sen sijaan vastaavia vääntöjä pelannut jo aiemminkin tällä kaudella ja heidän kokemuksensa niistä näkyi nyt, sanoi Help, joka jaksoi ottelun jälkeen poseerata yhteiskuvissa ja jakaa nimikirjoituksia lapsille ja nuorille.

Jymyn yleispelaaja Aliisa Mansikka-Aho oli Helpin kanssa samoilla linjoilla.

– Meillä on ollut viiden erän otteluita jo aiemminkin ja olemme oppineet niistä, että missään vaiheessa ei pidä luovuttaa.

Puijon päävalmentaja Pekka Seppänen seurasi Veera Helpin työskentelyä.

Jymyn syöttö onnistui

Puijon päävalmentaja Pekka Seppänen onnitteli Jymyä voitosta ja sanoi, että Jymy selkeästi uskoi voittoon ja lähti rohkeasti haastamaan sarjakärki Puijoa.

– Varsinkin neljäs erä oli heiltä todella hyvää peliä. Viidenteen me saimme jo hieman parannettua, mutta se ei riittänyt.

– Kieltämättä Jymy oli myös hieman onnekkaampi, mutta toisaalta onnikin pitää ansaita. Omaan peliimme en tietenkään ole tyytyväinen. Oli siellä hyviäkin asioita, mutta myös kehitettävää jäi, etenkin syöttöjen vastaanottoon. Ei auta kuin nollata tämä ja suunnata katse kohti seuraavaa peliä.

Jymyn pielavetislähtöinen päävalmentaja Jukka Tuovinen oli ulospäin totutun rauhallisen oloinen, vaikka varmasti sisimmässään hän myös hykerteli tyytyväisyyttään.

– Hyvät fiilikset voitosta. Uskottiin siihen, että voidaan tosissaan haastaa Puijo. Ensimmäinen erä oli meiltä varovainen ja jopa unelias, toisessa saimme jo syötöllä vähän otetta peliin, mutta virheet maksoivat liikaa.

– Kolmannesta erästä eteenpäin syötettiin sitten todella hyvin ja iskettiin Puijon kipupisteisiin. Hyvä syöttö myös auttoi torjunta- ja puolustuspelaamistamme ja sitä kautta hyökkäyspelikin alkoi aueta.

– Lentopallo on ihmeellinen peli. Pienetkin asiat voivat kääntää peliä ja tänään se tapahtui. Yhtenä voiton avaimena näkisin myös sen, että voitimme pitkiä palloralleja, mitkä olivat henkisesti tärkeitä. Ja kyllähän onnikin oli meillä myötä.

Ottelua seurasi 240 katsojaa. Puijo Wolleyn tehokkain pelaaja oli Suomen maajoukkueestakin tuttu yleispelaaja Ada Aronen (22/+10) ja Jymyltä slovakialaishakkuri Diana Navratova (22/+9).

Puijon parhaana palkittiin hyvin puolustanut Veera Help, jota Jymy tosin kiersi syötöllään todella onnistuneesti, sillä Help sai koko ottelussa vastaanotettavakseen vain kaksi syöttöä. Jymyltä parhaana palkittiin yleispelaaja Aliisa Mansikka-Aho, joka mätti (18/+9) pistettä.

JymyVolleysta parhaana palkittiin yleispelaaja Aliisa Mansikka-Aho (vas.). Ottelun parhaita pelaajia palkitsi kiuruvetinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Markku Siponen (kesk.), joka on itsekin tunnettu innokkaana urheilumiehenä. Kuvassa myös Veera Help.
mainos alkaa
mainos päättyy