Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Työterveyshuollosta tuli osa Versoa

TERVEYSPALVELU Verso Oy aloitti vuoden alussa toimintansa. Verso tuottaa työterveyshuollon ja terveydenhuollon palveluita 16 kunnan alueella Pohjois-Savossa. Verson pääomistaja on Ylä-Savon Sote kuntayhtymä.

KIURUVEDEN kaupungintalossa aloitti maanantaina toiminnan Terveyspalvelu Verso Oy, joka tuottaa työterveyshuollon palveluita jatkossa Kiuruvedellä sekä 15 muussa kunnassa. Ennen palvelusta vastasi Ylä-Savon Sote kuntayhtymä, joka on vuoden alusta aloittaneen Verson pääomistaja.
– Tutut työterveyshuollon asiantuntijat hoitavat asioita jatkossakin, sillä työterveyshuollon henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksena Sotelta Versolle. Pyrimme kehittämään palveluiden sisältöä, saatavuutta ja vaikuttavuutta yhä paremmaksi vastaamaan asiakkaiden odotuksia, sanoo toimitusjohtaja Jarno Pylkkänen.
Kiuruveden toimipisteessä työskentelee 4,5 työterveyshoitajaa, kaksi lääkäriä, fysioterapeutti ja työterveyssihteeri.
– Tarjoamme vielä enemmän yrityskohtaista palvelua. Mietimme entistä enemmän, mitkä palvelut ovat tarpeellisia ja mitkä eivät. Yhteistuumin katsotaan, ovatko esimerkiksi terveystarkastukset järkeviä tehdä. Vaikka toimintakulttuuri muuttuu, meillä säilyy tämä äärettömän hyvä työporukka, sanoo työterveyshoitaja Sari Lahtinen.
Eniten muutos näkyy työntekijöihin päin, kun joulun jälkeen otettiin käyttöön uudet tietokoneet ja osa ohjelmistoista vaihtui uusiin. Potilastietojärjestelmä pysyy ennallaan.

YLÄ-SAVON Sote kuntayhtymän työterveyshuollon yhtiöittämistä on valmisteltu syksystä 2014 alkaen. Yhtiöittämisen taustalla ovat lainsäädännön muutokset, jotka velvoittavat kuntaa yhtiöittämään sellaiset toiminnot, jotka toimivat markkinoilla kilpailutilanteessa.
Kuntalain muutos tuli voimaan 1.9.2013, minkä mukaan yhtiöittämisen piti tapahtua vuoden 2014 loppuun mennessä. Lakiin tuli lisäsiirtymäsääntö vuoden 2016 loppuun saakka. Siirtymäaikaa pidennettiin uudelleen vuoteen 2019 saakka viime vuoden joulukuussa. Tuolloin yhtiöityminen tulee ajankohtaiseksi kaikille toimijoille, jotka myyvät sairaanhoitopalveluita yrityksille.
Kuntayhtymän yhtymähallitus perusti Terveyspalvelu Verso Oy:n 27.5.2016. Työterveyshuollon palveluiden siirtymistä yhtiölle on valmisteltu syksyn ajan ja Verso aloitti toimintansa vuoden alusta.
Terveyspalvelu Verso tuottaa palveluita noin 16 000 henkilöasiakkaalle ja yli 2000 sopimusasiakkaalle. Versossa työskentelee noin 60 terveydenhuollon ammattilaista.
Kiuruveden lisäksi Verso toimii Iisalmessa, Joroisilla, Juankoskella, Kaavilla, Keiteleellä, Leppävirralla, Pielavedellä, Rautalammilla, Rautavaaralla, Sonkajärvellä, Suonenjoella, Tervossa, Varkaudessa, Vesannolla ja Vieremällä.

KIURUVETINEN Anne Väisänen työskentelee pohjoisen alueen palvelupäällikkönä. Soten leivissä hänen vastuullaan oli Ylä-Savon Soten neljä kuntaa, kun nyt hänelle kuuluvat myös Pielavesi ja Keitele.
– Ollaan tyytyväisiä, että yhtiöidyimme etunenässä. Ainoastaan Etelä-Savossa on jo siirrytty yhtiömuotoiseen palveluntuottamiseen. Meillä säilyy jatkossakin erittäin ammattitaitoinen henkilökunta, se on vahvuutemme, kiittelee Väisänen.
Versossa kehitetään sähköisten palveluiden tuottamista. Jo heti yritys lisää palveluihinsa sähköisen ajanvarauksen myös lääkärin vastaanotolle, kun aiemmin ajanvaraus oli mahdollista tehdä sähköisesti ainoastaan hoitajien vastaanotolle.
Verson myötä työterveyshuollon piirissä oleva voi käyttää palvelua kaikissa Verson 16 kunnassa.
– Jos olet lomalla Varkaudessa ja tarvitset työterveyshuollon palveluita, voit mennä vastaanotolle Varkauden Terveyspalvelu Versoon, kertoo Lahtinen.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy