Blogi (muokattu 20.1.2021) Kiuruvesilehti

Kukamitähäh?

KAIKILLA kauniilla tarinoilla on alku. Erityisen hyvillä löytyy lisäksi keskikohta ja loppu. Tarinoilla on yleensä juoni, mikä rytmittää kerrontaa. Elämällä sen sijaan ei jälkimmäistä löydy – ainakaan siten, että siitä itse olisi tietoinen.

MILLAINEN on minun tarinani – tai (kirkko)historioitsijana ennemmin kysyisin: historiani? Tarkennettuna: millaisen tien olen taivaltanut kun tätä tekstiä päädyin kirjoittamaan? Seuraavaksi siitä kohtuu lyhyesti.

OLEN aina ollut lukumiehiä, aina niistä tavuviivoitetuista Pekka Puupäistä alkaen. Rakas äitini on kommentoinut useasti, että ei ole varmaan viikkoakaan mennyt ilman pakollista kirjastovisiittiä. Taitaa pitää suurinpiirtein paikkansa. Ala-ja yläasteella vapaa-ajan lueskeluni lisääntyi entisestään ja mukaan astuivat pakollisen fantasiakauden – Taru Sormusten Herrasta, Harry Potterit – lisäksi minulle äärimmäisen rakkaat aiheet eli urheilu ja musiikki: erityisesti elämäkerrat ja bändihistoriikit, jotka ovat nykyäänkin kovaa tavaraa.

SUMMASUMMARUM: pohjavire on lukemisessa sekä aktiivisessa musiikin kuluttamisessa. Kirjoittamiseen päädyin ensimmäisen kerran noin vuosi sitten, kun hain – ja pääsin mukaan – musiikkimedia KaaosZinen toimitukseen. Haastatteluneitsyys on vielä menettämättä, mutta eiköhän sekin lähiaikoina tule kommeesti korkattua. Vastuualueenani ovat olleet levyarviot sekä keikkaraporttien tekeminen. Molemmista olen nauttinut järjettömästä luomisen tuskasta sekä pilkun tolkuttomasta viilailusta huolimatta. Noiden lisäksi olen kirjoittanut kolumnin kaksi, joiden tekemisestä olen nauttinut jopa “vakinaisia” tehtäviäni enemmän, koska kolumneissa pääsen vapaammin toteuttamaan omia visioitani ja ilmaisemaan omia ajatuksiani.

JONKINLAISTA pohjaa siis jo löytyy ennen synnyinkaupungin lehden palstoille tapahtuvaa röyhkeää tunkeutumista. Asuin Kiuruvedellä sen 18 vuotta, kunnes piti lähteä jatko-opintoihin valmistuttuani Kiuruveden maineikkaasta lukiosta vuonna 2013. Pääsin sisään lukemaan Läntistä teologiaa Itä-Suomen yliopistoon, joten tämänhetkinen asemapaikkani on Joensuu.
Mitä tulen blogissani käsittelemään? No kaikkea mahdollista alkaen omasta elämästäni ja kokemistani ilmiöistä jatkuen henkilökohtaisiin mielipiteisiin, politiikkaan sekä uskontoihin. En tule välttämään tunteita herättäviä tai vaikeita aiheita. Pyrin olemaan teksteissäni asiallinen sekä tarkastelemaan asioita useammalta kuin yhdeltä kantilta

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy