AURINKO on vihdoin alkanut lämmittää, ja näyttää siltä, että kevät voisi viimein saapua luoksemme. Kouluissa on viimeiset viikot meneillään ja sen näkee lukuisista koevarauksista ja käytävillä kuljeskelevista väsyneistä oppilaista (ja opettajistakin, jotka meitä tsempatakseen yrittävätkin hymyillä pirteästi haukotustensa keskeltä).
On outoa ajatella, että suurimmalla osalla ikäisistäni peruskoulu loppuu jo noin 5 viikon päästä. Monet, joiden kanssa on taivaltanut eskarista asti, lähtevätkin eri kouluihin kuin itse. Opettajat, jotka ovat uskoneet lahjoihimme, ja kannustaneet meitä tavoittelemaan unelmiamme, eivät enää olekaan opastamassa meitä kesäloman jälkeen. Se on omalla tavallaan haikeaa ja joillekin epäsosiaalisimmille ehkä myös hieman pelottavaakin, jos on tukeutunut samoihin ihmisiin pitkän aikaa.
YLÄKOULUN aikana tutustuin paljon uusiin ihmisiin ja aloin hahmottamaan, mitä haluaisin tehdä aikuisena. Oli hetkiä, jolloin väsymys meinasi viedä voiton, eikä usko omiin kykyihin meinannut riittää. Välistä tuntui turhauttavalta, kun hyvän päättötodistuksen tavoittelu vei voimia, eikä aikaa perheelle ja muille tärkeille asioille ollut niin paljoa kuin olisi halunnut. Mutta se työmäärä toivon mukaan palkitaan 3. kesäkuuta, kun saamme päättötodistukset käteemme, ja suuntaamme toisen asteen opiskeluja kohti.
TUNTUU, että aika kulkee turhankin nopeasti. Muistan seiskalle tulon kuin eilisen päivän. Ysiluokkalaiset tuntuivat pelottavilta ja eksyin ensimmäisen viikon aikana väärille tunneille, kun en osannut heti lukea uutta lukujärjestystä. Uuteen kouluun ja sen toimintatapoihin tottuminen vei aikaa, ja niin vie varmasti nytkin, kun hyppäämme yläkoulun vanhimmista oppilaista toisen asteen nuorimmiksi. Haasteilta ei varmasti tulla välttymään, ja työmäärä saattaa kasvaa entisestään. On kuitenkin ihan hauska aloittaa kaikki niin sanotusti “puhtaalta pöydältä” ja miettiä mitä kaikkea tuleva tuo tullessaan. Koska pakko myöntää, että kesäloma tosiaan tulee tarpeeseen.
