Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Rytkyn ja Nivan kouluissa mittavat remontit

KAUPUNKI korjaa kesän aikana useita koulukiinteistöjä. Suurimmat remontit ovat Rytkyn kyläkoulussa ja Nivan alakoulussa. Rytkyllä uusitaan lähes kaikki lattiapinnat ja Nivan koulun lattioiden korjaaminen jatkuu vielä pitkään.

RYTKYN koulun luokat ovat tyhjillään oppilaista, mutta myös pulpeteista ja muusta irtaimistosta. Kesän aikana koko koulun lattiapinnat uudistetaan teknisentyöntilaa lukuun ottamatta. Koulussa havaittiin, että lattiapinnan liimaus oli alkanut hajoamaan muuttuen liisteriksi. Tämä voi aiheuttaa sisäilmaongelmia erilaisine oireineen.
– Rytkyllä ongelmat eivät aiheuttaneet oireilua nyt siellä olevissa lapsissa tai henkilökunnassa, mutta Nivan koulussa tämä lattian liimauksen hajoaminen on aiheuttanut oireita. Nivan koulun remontista tulee luultua suurempi, kun joudutaan korjaamaan 15 luokkaa aiotun viiden sijaan. Lisäksi opettajainhuone menee remonttiin, kertoo kiinteistöpäällikkö Matti Jokitalo.
Rytkyn koulussa ulkoseinien alaosa uusitaan tiiliverhousta vaille. Koulun kymmensenttiset seinäeristeet ovat aivan liian ohuet, joten ne tuplataan. Lopuksi maalataan seinäpinnat.
Viime viikolla Rytkyn koulussa uurastivat Rapis Oy:n työntekijät. Kokonaiskustannukset ovat 200 000 euroa, vaikka Rytkyn koulun remonttiin pystyttiin budjetoimaan ainoastaan 100 000 euroa. Puuttuvat satatuhatta joudutaan tinkimään jostain muusta kohteesta. Ongelmia Rytkyn koululle aiheutti myös vesivahinko, kun huomattiin, että lattian alle valuu vettä. Siitä koulun remonttiin tuli 30-40 000 euron lisäkulut. Nyt putkistot on vedetty näkyville.

NIVAN koulun ongelmat ovat jatkuneet vuosien ajan. Vuonna 2003 Lujatalo Oy teki Nivan koulun saneerauksen, jota jouduttiin korjailemaan jo vuonna 2006. Tuolloin kustannukset jaettiin puoliksi kaupungin ja Lujatalo Oy:n kanssa. Nyt rakentajan vastuu on päättynyt ja kaupunki maksaa omasta pussistaan kaikki korjaukset, vaikka ne johtuisivat rakentajan virheistä.
– Vuoden 2003 saneeraus on aiheuttanut meille paljon töitä. Tälle vuodelle Nivan koulun korjaukseen oli varattu 10 000 euroa, se on vain kunnossapitoraha. Remontin tarve ilmeni vasta keväällä. Kokonaiskustannukset nousevat yli 150 000 euroon. Tämän kesän korjaustyöt tekee TA-Kaluste Oy, Jokiniemi kertoo.
Tällä hetkellä Nivan koulussa on meneillään purkutyöt. Osa koulusta on suljettu ulkopuolisilta, sillä käynnissä on asbestipurkutyöt. Yhdestä luokasta puretaan myös betonikerrokset.
Kesän aikana remontoidaan viisi luokkaa. Koulujen alettua pitäisi remontoida vielä kymmenen luokkahuonetta sekä opettajainhuone. Remonttia jatketaan yksi luokka kerrallaan kouluvuoden aikana tai tehdään kerralla, hyvin valmisteltuna, 2018 kesäloman aikana.
– Meidän pitää vielä selvittää tarkemmin teknisen toimen kanssa, miten remontti on viisainta toteuttaa vai siirretäänkö se ensi kesään. Toivon, että korjaukset voidaan toteuttaa mahdollisimman pikaisesti, mutta koulunkäynninkin pitää onnistua, muistuttaa Nivan koulun rehtori Minna Lilja.
Kesäloman aikana yläkoulussa remontoidaan keittiötilat ja ruokasali sekä kotitalousluokat. Kotitalousluokan ilmastointiremontti joudutaan säästösyistä siirtämään ensivuodelle. Remontin tekee Rapis Oy. Yläkoulun töihin on budjetoitu tälle vuodelle yhteensä 100 00 euroa.

TÄLLÄ hetkellä myös Kiuruveden terveyskeskus on mittavassa remontissa. Terveyskeskus on ollut haastava kohde, sillä toiminnan on pitänyt pystyä jatkumaan katkeamatta.
Kustannuksiltaan suurin saneeraus tehdään uimahallissa, joka uudistetaan täysin. Kustannukset ovat 1,4 miljoonaa euroa. Kaupunki sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä 590 000 euron avustuksen. Pääurakoitsijana toimii Rakennustoimisto Ilpo Brandt Oy, LVI-töistä vastaa Erkki Räty Oy ja vedenkäsittelytöistä Suomen Allaslaite Oy.
Lokakuussa Kiuruvedelle aletaan rakentaa uutta palolaitosta leasingrahoituksella. Palolaitos valmistuu vuodessa.
– Ilman paloasemaa kustannukset ovat viime vuoden luokkaa. Silloin meillä oli noin 30 pienempää kohdetta, kun nyt meillä on työn alla muutama suurempi, Jokitalo kertoo.