Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Parisataa rokkasi villisti Koivujärven Terassirockissa

IHAN mahtava oli tunnelma Koivujärven Terassirockissa lauantaina. Moni kiitteli, että kylät elävät ja sivummassakin järjestetään huipputapahtumia.
Yksi Terassirockin vieraista oli Vellu Riipinen, hän soittaa rumpuja Toivo Susi -bändissä. Toivo Susi esiintyi viime vuonna Terassirockissa. Riipinen kehui Koivujärven rokkia ihan huippujutuksi ja luonnehti tapahtumaa piharockin ja festarin sekoitukseksi.
Myös Taina Pekkala lähti Terassirokkiin yhdessä miehensä Mikan kanssa, aikaisemmin päivällä he kävivät katsomassa Lahnasilla karhuturnauksen.
– Mieheni ei ole käynyt Terassirockissa aiemmin, täällä oli tarjolla hyvä kattaus, ilmakin on hyvä, eräänlainen kesänhuipennus meidän perheessä.
Taina Pekkala sanoi, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän kylätapahtumat kiinnostavat.
– Käymme me suuremmissakin tapahtumissa, mutta nyt tämä vei voiton.
Terassirokin puuhamiehenä toiminut The Wet Plugsin basisti Petri Lappi laski, että lippuja myytiin illan aikana yli 200, sen enempäää ei ihmisiä paikalle sovi, eikä tapahtumaa haluta suuremmaksi laajentaakaan. Petri Lappi joukkoineen touhuaa rockin kokoon talkoilla.
Illan pääesiintyjä, Knuclebone Oscar, oli myös tyytyväinen keikkaan. Bändille oli järjestetty saareen majoitus. Bändin solisti Oskari Martimo oli katsellut kuutamoa aamukuuteen.
Terassirockissa soitti kiuruvetisen The Wet Plugsin lisäksi kiuruvetinen Madhouse. Seuraavan kerran Terassirock järjestetään ensi vuonna, viikon päästä Iskelmäviikosta.