Lyhyt matikka, pitkä belgia

OIKEUSHISTORIAN ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen ihmetteli Päivän kasvo –ohjelmassa, miksei julkisen puolen tekemä työ muka ei olisi yhtä kannattavaa kuin yksityisellä tehty työ. Kun jopa professoritason ihminen on niin onneton matikassa, niin minäpä kerron. Julkisella puolella lomat vuodessa ovat 38-49 vuorokautta, lauantai ei ole lomapäivä ja sairaslomia on julkisella puolella puolet enemmän kuin yksityisellä puolella, julkisella puolella työpäiviä on 20-25 % vähemmän kuin yksityisellä puolella.

JULKISELLA puolella hyväksytään vielä vuorotteluvapaat, jotka yksityisellä puolella on lähes kielletty. Tämä tarkoittaa sitä, että julkisten puolen työntekijöiden pitäisi tehdä 20-25 % enemmän työaikana töitä, jotta se olisi yhtä tehokasta kuin yksityisen puolen työ. Olen kuullut jotain toista moneltakin puolelta.

KUN aikoinaan keskusteltiin Kikystä ja tehtiin siitä koskevia työajan pidennyksiä, en koskaan kuullut puhuttavan tärkeimmästä tekijästä eli siitä mitä työaikana tehdään. Olen kuullut paristakin yläsavolaisesta firmasta (en kiuruvetisestä), että kun nousukaudella 1995-2008 duunarit oppivat tekemään ylitöitä viikonloppuna, he huomasivat kuinka kannattavaa viikonlopun ylityö on. Huomattiin, että kannattaa viikolla jättää osa töistä tekemättä ja tehdä ne työt viikonloppuna, siten viikkopalkka jopa kaksinkertaistuu.

PALKKAEROT ovat koko länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Samanpalkkaisuutta on jo kokeiltu, esimerkiksi Neuvostoliitossa, jossa lääkärin palkat olivat samat kuin muillakin duunareilla. Neuvostoliitto ei onnistunut ja olisi kaatunut jo omaan mahdottomuuteensa paljon aikaisemmin, ilman öljyä. Tarvitseeko edes ihmisillä kokeilla, kuinka paljon hän tekee töitä jos hänelle maksetaan sama palkka työn vaativuutta tai raskautta huomioimatta tai varsinkin, jos hän saa saman tekemättä mitään.

KUN puhutaan kannustinloukuista, suurin kannustinloukku on se, miten ammattikoulua käymättömälle duunarille voitaisiin maksaa ammattitaidottoman työstä niin suurta palkkaa, että se ylittää tarpeeksi työttömän perusturvan, asumistuen ja sossun antaman tuen, jotka ovat yksinäiselle ihmiselle 1100-1200 euroa kuukaudessa asuinpaikasta riippuen.

SAK:N entinen johtaja Lauri Ihalainen varoitteli lehdissä siitä, että 100.000 nuorta on pelkän peruskoulutuksen varassa ilman ammattikoulutusta ja työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien kulut yhteiskunnalle ovat 300 miljoonaa euroa vuodessa. ”On olemassa riski, että vähemmällä koulutuksella olevat ihmiset eivät pärjää työelämän muutoksessa”, hän sanoi.

MIELESTÄNI hyvänä apuna olisi se, että nykyiset työttömyyskorvaukset muutetaan vaikka opintotueksi, olisipahan sekin tuki investointia tulevaisuuteen eikä pelkästään syömävelkaa.

LAURI Ihalainen on alalla paras asiantuntija, myös entinen työministeri, joka ajattelee asioita nykyisin enemmän Suomen kannalta kuin pelkästään ammattiliittojen vinkkelistä.

SITÄ en ymmärrä miksi jotkut ajavat vielä ns. kansallispalkkaa, kuin käärmettä pyssyyn. Tuhannen euron kansalaispalkka on ostoarvoltaan 5.000 euroa Intiassa, Pohjois-Thaimaassa, Afrikassa ja yli sadassa maassa maailmassa, kun se nostetaan pankkikortilla pankin seinästä, vaikkapa bahteina Chiang Maissa. Johtuu siitä, että tavarat ja asuminen ovat siellä paljon halvempaa. Yli 90 % maapallon työtätekevistä duunareista tekee työtä 500 eurolla kuussa tai alle. Nykyinen monen luukun systeemi pakottaa tuen saajat ainakin olemaan Suomessa ja tuhlaamaan saamansa rahat Suomen hyväksi ja olemaan nopeasti ammattikoulutuksen ja työpaikkojen saatavilla. Tosin uskon, että monet työttömät ovat ulkomaita käyttäneet halpaan asumiseen jo 80-luvulla, jolloin lyhyen laivamatkan päässä Virossa oli paljon työttömiä jopa peruskorvauksella, lienee vieläkin, koska Tallinnan ulkopuolella on kaikki monin kerroin halvempaa.

PÄÄTÖKSENTEOSSAKIN olisi apua, jos koulutuksessa takana olisi pitkä matikka ja lyhyt belgia.

RAIMO TUORINIEMI
kirjoittaja on yrittäjä