Blogi (muokattu 20.1.2021) Kiuruvesilehti

Taas pulpetteihin

Taas pulpetteihin

EIPÄ toimittaja Aku Laatikainen tainnut edes aavistaa, minkä tunneryöpyn hän minussa aiheutti lehtijutullaan. Vielä kun minulle rakkaan kouluni ja luokkani ikkunat oli repäisty koko aukeaman kuvaan. Ja minkä otsikon olikaan passuuttanut kirjoitukselleen: "Koululaiset palaavat taas pulpetteihin."

VOI niitä nykyajan löhötuoleja, makuupatjoja, ryhmäpöytiä. Lapset monesti ilman seinällistä omaa luokkaa. Omassa luokassahan se me-henki syntyy ja oma pulpetti lokeroineen opettaa pitämään huolta omista tavaroista. Siksi omasta pulpetista on muodostunut kouluajalla hyvin tärkeä kasvattaja.

VAIKKA Kiuruvesi-lehdessä olleen kirjoituksen otsikko on kuvaannollinen, tyylillään se iski vanhan opettajan koulumuistoihin. Siitä sitten vaan vuosikymmenten takaiset luokkakuvat kaapista siunailtaviksi, että minne ne vuodet ovatkaan vierineet.

KOULUTYÖ tehdään hyvässä hengessä, iloiten ja hymyillen. Käteeni valokuvista tarttui erittäin makeahymyinen otos opettajista lukuvuodelta 1975-76. Kuvassa iloisuuden mallia näyttävät rehtori Niilo Kastarinen ja tuleva rehtori Kalevi Komulainen. Entiset työtoverini, etsikääpäs tuo kuva käsiinne.
Saman lukuvuoden oman luokkani kuvan hymyilevistä oppilaista on kasvanut monia yhteiskunnallisia vaikuttajia. On matikanope, ravintoloitsija, kehuttu taksimies, piirustuksenope, lääkäri, valtuuston varapuheenjohtaja. Hymysuutytön taas löytää Kiuruveden kukkakaupasta.

PALAAN vielä 7.8. ilmestyneeseen Kiuruvesi-lehteen. Sävähdytti, kun peräti viisi entistä oppilastani komeili lehden sivuilla. Oli Ari, Tomi, Regina ja Riitta sekä Savijärven ajoilta Pirjo. Pirjon ollessa 4:llä luokalla hän lyt-tunnilla käveli luokan eteen, niijasi, otti paperiarkin käsiinsä ja sanoi: "Nyt seuraa erittäin repäisevää." Sitten tyttö repäisi näyttävästi paperiarkin, niijasi ja käveli takaisin pulpettiinsa.

VOI kun vuosikymmenten takaa nousevat esiin monet oppilaat. Mainittakoon heistä vaikkapa Pentti Remes, Leo Laukkanen. Toinen traktorimuseon perustaja, toinen Juuret-mitalin tänä kesänä pokannut. Eivätkä unhoon ole jääneet laulaja Eero Erholtz ja lausuja Irma Mehtonen. Huippuosaajat asuvat muuten Iisalmessa.

SUNNUNTAINA olin kirkossa pitkästä aikaa, yli vuoteen. Silti Kiuruvesi on aina ollut mielessäni.
Niinpä tuntuikin nytkin siltä, kun penkkiin istuutuessani edessä istunut ystäväni tuumasi: "Oot palannu takasin ruotuun." Sitä ei sanotakaan kenelle tahansa. Tunsin yhteisöllisen sakramentin läikähtävän rinnassani.

SUNNUNTAISESTA jumalanpalveluksesta kiitos Kiuruveden seurakunnalle ja kiuruvetisille kodeille.
Koulutielle siunaaminen oli puhutteleva ja lämminhenkinen. On hienoa, että löytyy yhteistyötä seurakunnalta, kodeilta ja opettajilta. Vieressäni istunut suistamolaislähtöinen opettajavieraammne oli ylen ihastunut tuohon kaikkeen.

KIRKOSSA saarnan pitäjä heitti pari tusinaa kysymyksiä kouluun lähteville, myös ekaluokkalaisille.
Myönteiset vastaukset piti ilmaista kädet korkealle nostaen, Kerran meinasi omatkin kourat kohota, kun kysyttiin, että kenestä koulussa on ollut hauskaa.
"Kun äidit lapsiansa toi luokse Jeesuksen…"

LAURI WINBERG