Ratsastus, Urheilu, Uutiset (muokattu 21.2.2021) Aku Laatikainen

Kiuruvetiset menestyivät esteillä

LUPIKSELLA ratkottiin Itä-Suomen aluemestaruudet koulu- ja esteratsastuksissa. Kiuruvetisistä mitaleille ylsivät Emma Kauhanen, Minttu Leskinen ja Katariina Riikonen.

RATSASTUSKESKUS Lupiksella nähtiin viime viikonloppuna kahden päivän aikana useita hienoja suorituksia Suomen Ratsastajainliiton Itä-Suomen aluemestaruuskisoissa. Lupiksen tämän vuoden viimeisissä ulkokisoissa kisattiin sekä koulu- että esteratsastuksessa.
Kiuruvetisistä kilpailijoista suurin osa osallistui sunnuntain esteratsastukseen ja sieltä saatiin myös menestystä.
Suomenhevosten mestaruuden vei nimiinsä Hirvijärven Ratsastajien Emma Kauhanen hevosellaan Lumen Komia. Samalla hevosella kilpaili seuratoveri Minttu Leskinen, joka sijoittui toiseksi.
Hopeaa tuli vielä poniratsukoistakin, kun KiuRan Katariina Riikonen ja Hot Shot onnistuivat. Voittaja oli Ratsastusseura Hakkapeliittojen Kerttu Sormunen hevosellaan Spring Dreams Orpheus. KiuRan Emma Julkunen & Valessa sijoittuivat kuudenneksi.
Junioreissa estemestaruuden vei Riding Club Ohenharjun ratsukko Linnea Lindström & Etruska-Tar ja senioreissa Ratsastusseura Hakkapeliittojen Teemu Tuovinen & Heironas. Nuorissa hevosissa Kuopion Ratsastajien Tuomas Jauhiainen otti kultaa hevosellaan Sommerlath.
Lisäksi ratkottiin taitomestaruus, jonka vei nimiinsä Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajien Jenni Nuutinen hevosellaan Jim.

LAUANTAIN kouluratsastuksessa kiuruvetisten seurojen edustajat eivät yltäneet sijoituksille. Itä-Suomen aluemestaruudet menivät poniratsukoissa Siilin Ratsastajien Jenni Kauppiselle & Kapolle ja lapsiratsastajien sarjassa Savo Ridersin Laura Partaselle & Bettelle.
Muita mestareita olivat senioreissa Siilin Ratsastajien Milla-Iida Laari & Martha, nuorissa hevosissa Siilin Ratsastajien Elina Toivanen & Conte Cassidy ja suomenhevosissa iisalmelaisen Koljonvirran Ratsastajien Eeva Rönkkö & Mikupas, joten Ylä-Savoonkin tuli yksi koulumestaruus.

LUPIKSEN kurssisihteeri Kirsi Niskanen oli tyytyväinen kilpailuviikonloppuun. Sekä koulu- että esteratsastus päästiin viemään läpi pääosin hyvissä olosuhteissa.
– Erityisen hienoa oli se, että täällä oli niin paljon sekä kiuruvetisiä ratsastajia että hevosia paikalla. Etenkin esteratsastus on parin viime vuoden aikana innostanut uusia lapsia ja aikuisia lajin pariin, ja muutama jo lopettanutkin on aloittanut uudelleen.
Syyksi ratsastuksen nousulle Niskanen näkee Lupiksen hyvät olosuhteet. Kisoja ja valmennuksia on nykyään hyvin tarjolla ympäri vuoden.
– Kaikkihan eivät toki innostu kilpailemaan eikä missään nimessä tarvitsekaan, mutta on hienoa pystyä tarjoamaan sekin vaihtoehto. Esimerkiksi Kiuruveden Ratsastajissa on tällä hetkellä ennätysmäärä kilpailupia, muistaakseni 34 ja siihen muut kiuruvetiset seurat päälle. Uskon, että lähivuosina kasvua tulee vielä paljon lisää.
– Enemmänhän me olemme estepainotteinen talli, mutta kouluratsastus kulkee vahvasti rinnalla. Mielestäni etenkin nuorten ratsastajien kannattaisi harrastaa monipuolisesti, eikä erikoistua liian aikaisin, Niskanen sanoo.
Lupiksella on pidetty myös kenttäratsastuksen valmennusta ja mahdollisesti tätäkin puolta kehitetään tulevaisuudessa.

SEURAAVAT kisat Lupiksella ovat marraskuussa. Tuolloin lämmitetyssä maneesissa kilpaillaan esteissä.
– Sitä ennen tässä syyskuussa on jo haku päällä ensi vuoden kisoihin, joten tulossa on jälleen hyvä vuosi startata sekä este- että koulukilpailuihin Kiuruvedellä vuonna 2020.