YRITTÄJÄ Jarkko Riikonen osti aivan torin läheisyydestä Asematie 4:ssä sijaitsevan kiinteistön. Pitopalvelu Lunan yrittäjä Jenna Tasso avaa alkuvuodesta 2020 uuden pub-ravintolan entisen Pikku-Kiurun tiloihin.
AIVAN Kiuruveden keskustassa sijaitseva vanha virastotalo siirtyi lokakuussa uuteen omistukseen, kun yrittäjä Jarkko Riikonen osti kiinteistön Nordic Tower East Holding Oy:ltä.
– Olin jo pidemmän aikaa pohtinut, että olisi kiva saada näin keskeiselle paikalle uutta toimintaa. Mielestäni on ollut sääli, kun tässä virastotalolla on ollut niin pitkään hiljaista. Siitä se ajatus sitten lähti, kun huomasin rakennuksen olevan myynnissä, Riikonen avaa ostopäätöstään.
Virastotalo on kolmikerroksinen ja siinä on lattiapinta-alaa yhteensä noin 2700 neliötä. Rakennuksessa on liiketilojen ohella kuusi asuntoa, jotka sijoittuvat kaupungintalon puoleiseen päätyyn.
– Asuntoja remontoidaan parhaillaan ja ne on tarkoitus saada alkuvuodesta 2020 lähtien vuokralle, Riikonen sanoo.
Myös liiketiloihin etsitään uusia vuokralaisia. Parhaillaan virastotalossa on noin tuhat neliötä vailla käyttäjiä.
– Liiketiloille on kyllä ollut kiinnostusta, mutta luonnollisesti en voi vielä niistä tarkemmin tässä vaiheessa kertoa.
– Sen voin kuitenkin paljastaa, että olen visioinut kellarikerrokseen vuokrattavia kausisäilytystiloja, joita yksityiset ihmiset voisivat käyttää. Niitä on kysytty paljon. Tiloille on tarkoitus rakentaa myös oma sisäänkäyntinsä.
Lisäksi virastotalo kaipaa Riikosen mukaan vesikatto- ja julkisivuremontteja sekä räystäitä. Kohde on valmistunut vuonna 1967 ja peruskorjattu viimeksi 1988.
YKSI uusi yritysvuokralainen on jo varmistunut, sillä Pitopalvelu Lunan yrittäjä Jenna Tasso on avaamassa Pub-Ravintola Lunan ensi vuoden alussa entisen Pikku-Kiurun tiloihin.
– Samalla Pitopalvelu Luna siirtyy samaan osoitteeseen. Tänne on tulossa tosi hyvät uudet keittiötilat, joten sen ansiosta pääsen siirtämään nyt kaiken saman katon alle.
Tasso on innoissaan uudesta pub-ravintolasta, johon on tulossa 103 asiakaspaikkaa.
– Onhan tämä kiuruvetisten kannalta hyvä, kun tännekin saadaan nyt kunnon kesäterassilla varustettu pub-ravintola, sanoo aiemmin yhdeksän vuotta baarialalla työskennellyt Tasso.
Luna tulee olemaan iltapainotteinen paikka ja se on avoinna keskiviikosta lauantaihin. Parhaillaan Tasso on rekrytoimassa pub-ravintolaan työntekijöitä.
– Lounasta meillä ei ole tarjolla, mutta sellainen ”laajennettu pubilista” on kuitenkin tulossa. Listalla on joitakin valmiita annoksia, mutta pääpaino on siinä, että asiakas saa itse päättää mieleisensä kokonaisuuden eri raaka-aineista.
Juomapuolella ajatuksena on tarjota muun muassa pienpanimotuotteita ja aidoista marjoista tehtyjä drinkkejä.
TERASSI on tarkoitus siirtää ensi keväänä enemmän auringon puolelle. Samoin sisäänkäynti on vaihtumassa samalle paikalle.
Muutakin viihdykettä on jo Tassolla mietittynä.
– Tulemme järjestämään muun muassa pubivisoja ja musabingoja. Karaokea on luvassa tiettyinä aikoina, muttei joka päivä. Käytössä oleva tila on kuitenkin aika matala, joten se luo omat haasteensa äänentoistoon.
Lunaan ollaan hankkimassa myös näyttöjä ensi kevääksi. Penkkiurheilukansa päässee siis parahiksi jännäämään esimerkiksi toukokuussa jääkiekon MM-kisoja ja kesä-heinäkuussa jalkapallon EM-kisoja.