Kolumni (muokattu 25.3. 13:48) Jaana Selander

Kierot savolaiset

Raimo Tuoriniemi

VIIME aikoina olen fundeerannut elämää suurempia asioita, kuten miksi viikingit antoivat Grönlannin nimeksi Grönlanti (toivottavasti osaat kieliä sen verran, että tiedät mitä tarkoittaa sana Grönlanti), vaikka pitkätukkaisten ja -partaisten nykytutkijoiden mukaan sen piti olla maailman sivu umpijäässä, miksi kommunistit kutsuivat Neuvostoliittoa työläisten paratiisiksi ja miksi Kainu-Pete ei syöttänyt sählyssä 1988 syyskuun lopussa yläasteella, vaikka minä olin ilmiselvästi paremmassa maalintekotilanteessa. Näitä minä olen fundeerannut ja viettänyt näiden parissa monta unetonta yötä..

SYYNÄ on tietenkin kierot savolaiset. Kun viikingit lähtivät tutkimusmatkallaan 1250-luvulla huteralla laivalla jatkamaan matkaansa Islannista kohti outoa tuntematonta, oli mukaan ujuttautunut pari kiuruvetistä savolaista: Uuno Tahvonpoika ja Ananias Kaalepinpoika, mukamas tunnettuja ruuanlaittajia, vaikka myrskysäässä syötiin lähinnä kylmäruokaa. Isoon kattilaan tehty mykyrokkakin oli jäätynyt jo alkumatkasta.
Kun uusi uljas manner löydettiin ja ensimmäistä iltaa istuttiin nuotion loisteessa persukset umpijäässä jäätiköllä, Uuno otti repustaan kiljupänikän, jota oli hartaasti piilotellut päiväkausia ja ryhdyttiin juhlimaan uuden alueen löytymistä.

SIINÄPÄ Ananias loihde lausumaan virneen paistaessa kasvoilta ja kiljun lämmittäessä sisuskaluja: ”Taijettaampa Uuno ristiä tämä suari Grönlantiksi”. Kylläpä siinä nauru maittoi ja käkätys kiiri aavalla jäätiköllä..

1970-LUVULLA Kiuruvedeltäkin alettiin tehdä bussimatkoja Leningradiin, tuohon itäiseen suureen kaupunkiin, jossa kaikki oli hyvin, eko- eikä egokatastrofeja ei ollut ja kaikilla oli töitä ja leivänkannikkaa. Kiuruvedeltäkin lähti kaksi veljestä – Jääskeläisen veljekset (nimet muutettu) – bussin kyytiin, kun aikansa heitä oli houkuteltu.
Ensimmäinen päivä kierreltiin bussilla kaupunkia paikallisen oppaan johdolla ja nähtiin parisataa metriä pitkä jono maatuskoita jonottamassa lihakauppaan, kun oli kuultu ihan varma tieto, että sinne oli tullut teurastamolta puolikas sianruho myyntiin.
Paikallisessa supermarketissa käytiin, vaikka siellä hyllyt olivat enimmäkseen tyhjiä ja Eremitaasissakin käytiin, missä oli lukuisa määrä kommunismin taiteilijoiden tekemiä hienoja tauluja. Valuuttaakin oli kilvan vaihdettu ystävällisten paikallisten kanssa, kun he jo bussin hotellin parkkipaikalle saapuessa olivat runsaita rahavarojaan väkisin tyrkyttämässä.

Illalla Moskova-hotellissa otettiin paikallista ilojuomaa ja poltettiin mahorkkaa. Siellä paksun mahorkansavun seasta toinen veljeksistä loihde lausumaan: ”Eiköhän myö ruveta kuhtummaa tätä muata tästä lähin työläisten paratiisiksi”, hän hitaasti virkkoi.

Voi sitä käkätystä ja riemun määrää. Siinäpä meni parin päivän sisään laatikollinen paikallista ja kolme toppaa mahorkkaa tätä oivaa keksintöä juhliessa.

Pete taas ei tiennyt vuonna 1988 kiero edes olevansa. Hän oli kotona kuitenkin sulattanut sählymailansa lavan kuumaksi ja vääntänyt sen kieroksi, jotta pallo lähtisi lavasta vinhakammin.
Kiero ei siis ollut mies, vaan lapa ja lopputulos pelissä oli sellainen, että mies ei koskaan tiennyt minne ilmansuuntaan pallo lähti. Siitä illasta lähtien olen tuijotellut ikkunasta yläasteelle päin ja odotellut syöttöä tai ainakin ihmettä tai jotain viestiä saapuvaksi.
Yhtenä yönä näin tummalla yötaivaalla Perseidit, tähdenlentoparven. ”Siinä ne minulle tarkoitetut syötöt menevät”, tuumasin, ”tai ainakin ne taitavat olla sieltä kotoisin.”

Lopuksi pieni loppukevennys, muutaman raskaan jutun jälkeen.
Toivottavasti Donald Trump osaa nauraa itselleen. Muuten hän menettää elämänsä parhaan vitsin.

Kirjoittaja on kiuruvetinen yrittäjä ja jalkapalloaktiivi