Kuva: Kuva: ADOBEOlimme ukin kanssa hoitamassa lastenlapsiamme Espoossa. Kolme sisarusta, viisi- ja kolmevuotiaat pojat sekä lokakuussa kaksi vuotta täyttävä pikkusisko odottivat innokkaasti pääsyä mummun ja ukin luo yökylään. Pojat ovat tässä jo konkareita, mutta nuorimmainen lähti ensimmäistä kertaa yöksi ilman omaa äitiä ja isää. Siksi olimme jännän äärellä. – Miten lähdön hetkellä käy, tuleeko nukkumaan mentäessä kova äidin ikävä?
Kaikki sujui hyvin. Leikittiin ja tehtiin iltatoimet. Ensin laitettiin pienimmäinen nukkumaan, laulettiin iltalaulu, peiteltiin ja sanottiin hyvät yöt ja hän nukahti pian. Pojilla oli enemmän menoa ja meininkiä ja rauhoittumiseen meni aikaa. Lopulta hekin nukahtivat. –Ja me.
Keskellä yötä heräsimme tömähdykseen. Kolmevuotias oli pudonnut sängystä ja siinä lattialla hän vähän itkuisena ihmetteli itsekin mitä oli tapahtunut. Hänet otettiin syliin ja lohdutettiin. Kysyttiin mihin sattui. Kun hän näytti paikan, sitä silitettiin ja puhallettiin – ja kas kummaa, vaiva katosi. Pieni poika jatkoi tyytyväisenä uniaan.
Toisen ihmisen myötätunnolla on merkillinen voima. Kaikenikäinen ihminen tarvitsee sitä, toisen kosketusta ja todellista kohtaamista. Kuunnellaan mitä asiaa toisella on. Jokainen lääkärissä käynyt tietää, ettei se riitä, jos lääkäri vain katselee tietokonettaan ja tekee kysymyksiä, kirjoittaa jotain, määrää lääkkeen ja kutsuu seuraavan. Kyllä me toivomme hänen tulevan lähelle, tutkivan käsillään kipeää paikkaa, katsovan kohti, että kokisimme tulleemme kohdatuiksi ja vakavasti otetuksi.
Tämän viikon evankeliumissa (Mk. 7: 31-37) kerrotaan kuurosta miehestä ja Jeesuksen kosketuksesta. Tämä tapahtui Genesaretinjärven ja Jordan-joen itäpuolella Dekapoliin alueella, siis juutalaisesta näkökulmasta katsottuna pakanakansojen luona, vähän niin kuin ”ulkomailla”.
Sielläkin Jeesuksen parantajan maine tunnettiin. Ihmiset odottivat, että hän auttaisi heitä ja tekisi suuria tekojaan. He ymmärsivät, että Jeesus on kaikkia, ei vain omaa kansaansa varten. Tähän luottaen he toivat Jeesuksen luo kuuron miehen, joka ei pystynyt myöskään puhumaan kunnolla ja pyysivät Jeesusta panemaan kätensä miehen päälle.
Evankelista Markus kertoo, että ”Jeesus otti hänet erilleen väkijoukosta, pani sormensa hänen korviinsa, sylkäisi ja kosketti hänen kieltään. Sitten hän katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: ”Effata.” Se merkitsee: aukene. Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi.”
Jeesuksen tekemät eleet herättävät meissä kummastusta. Miksi Hän laittoi sormet miehen korviin, sylkäisi ja kosketti kieltä? Miksi ei vain sanonut jotain juhlallista? Jeesus otti tämän kärsivän ihmisen vakavasti. Hän kosketti juuri niitä paikkoja, joissa vaiva oli.
Sitten Jeesus katsoi taivaalle, huokasi ja sanoi omalla äidinkielellään effata, aukene. Näissä sanoissa voimme kuulla profeetallisen kaiun: ”Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.” (Jes 35). Kaikki ymmärsivät, että kauan odotettu ja profeettojen ennustama pelastuksen aika oli todellakin koittanut.
Me ihmiset tarvitsemme toistemme, mutta erityisesti Jeesuksen kosketusta ja myötätuntoa. Hän on meidän parantajamme ja tekee hiljaista työtään meissä koko ajan. Hän koskettaa niitä kipeitä paikkoja ja sielun haavoja joita meillä on. Jeesuksen myötätunnolla on ihmeellinen voima. Siksi pyydämme tänään:
”Jatka työtä alkamaasi meissä, suuri Jumala. Kaikukoon nyt kunniaasi pelastettu maailma!
Armo anna, hoida haavat, muovaa meidät uudelleen, Että kaikki heikot saavat rakkautta sydämeen.” (Vk 948: 3)
