Kuva: Kuva: ADOBE STOCKViime aikoina on ollut vaikea olla kiinnittämättä huomiota nuorten kielenkäyttöön Kiuruvedellä. Loukkaava nimittely kuuluu yhä useammin niin nuorten kuin aikuistenkin arkeen.
Kulunut lukuvuosi koulumaailmassa on ollut monella tapaa poikkeuksellinen ja muutoksia on ollut paljon. Samalla on noussut esiin asia, joka ansaitsee meidän kaikkien huomion: nuorten kielenkäyttö.
Yhä useampi on viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, miten loukkaava nimittely ja toisten vähättely ovat lisääntyneet. Erityisesti jatkuva ”läpällä” heitetty homottelu ja muu nimittely kuuluvat arjessa yhä useammin niin koulussa kuin vapaa-ajallakin, kaupoissa, pihoilla ja kylällä liikkuessa.
Kyse ei ole yksittäisistä tilanteista. Oppilaat itse kokevat nimittelyn yhdeksi vaikeimmista kiusaamisen muodoista. Se kertoo, että vaikka sanat saatetaan sanoa ilman pahaa tarkoitusta, niiden vaikutus on todellinen.
Arjen kielenkäyttö muokkaa sitä, millaiseksi ilmapiiri muodostuu. Kun loukkaavat sanat toistuvat, ne alkavat helposti tuntua ”normaalilta”, vaikka niiden vaikutus on kaikkea muuta. Siksi tähän on tärkeää pysähtyä nyt yhdessä.
Tämä ei ole vain koulun asia. Koulu tekee tärkeää työtä, mutta yksin se ei voi ratkaista tätä ilmiötä. Kyse on koko yhteisöstä: kodeista, vapaa-ajasta ja meistä aikuisista, jotka olemme esimerkkejä nuorille joka päivä.
Kun lukuvuosi on kääntymässä loppusuoralle, meillä on hyvä hetki katsoa eteenpäin. Voisimmeko jo nyt valmistautua ensi syksyyn niin, että lähdemme rakentamaan tietoisesti kunnioittavampaa kielenkäyttöä?
Se ei vaadi suuria kampanjoita. Se voi alkaa pienistä teoista:
– keskustelusta kotona
– siitä, että aikuinen puuttuu rauhallisesti tilanteeseen
– siitä, että muistutamme, ettei ”läpällä” sanottu ole merkityksetöntä
– siitä, että nostamme esiin hyvää ja toisia kunnioittavaa puhetta
– kiitämme kauniista sanoista ja kannustamme toisiamme.
Ehkä tärkeintä on se, että viesti on sama kaikkialla: toisia ei loukata sanoilla. Ei koulussa eikä vapaa-ajalla.
Me aikuiset voimme yhdessä vaikuttaa siihen, että jokaiselle lapselle ja nuorelle rakentuu turvallinen arki. Voisimmeko syksyllä ottaa tämän yhteiseksi teemaksi, puhua kielenkäytöstä avoimesti ja sopia yhdessä, millaista puhetta haluamme arjessa kuulla?
Pienillä teoilla on merkitystä. Erityisesti silloin, kun teemme niitä yhdessä. Jokainen meistä voi olla osa tätä muutosta.
