Mikä eläkkeellä tuottaa iloa ja tekee elämästä hyvää? Korpijoella asuvalla Maire Nousiaisella tulee heti mieleen yksi tärkeä asia, mutta kokonaisuus muodostuu useista erilaisista ilonlähteistä.
Kysyimme 79-vuotiaalta Nousiaiselta arjen iloista, sillä tänä vuonna valtakunnallista Vanhustenviikkoa juhlitaan teemalla Hyvä arki, hyvä mieli. Vanhustenviikkoa vietetään 6.–13. lokakuuta.
Nousiaisen mielestä tärkein edellytys hyvään arkeen on terveys, olipa sitten nuori tai vanha. Hän on kiitollinen siitä, että on pysynyt melko terveenä ja voi vielä asua omassa kodissa kauniilla maaseudulla.
– Vielä pystyn hoitamaan huushollin itsenäisesti. Minä nautin, kun saan asua maaseudun rauhassa ja pystyn vielä touhuamaan kaikenlaista. Täällä on ihana lähteä luontoon kävelemään tai vaikka vain joelle katselemaan joen virtausta. En kaipaa keskustaan, Maire Nousiainen sanoo.
Hän leikkaa itse ruohon ja kasvattaa perunaa ja porkkanaa omiin tarpeisiin. Marjojakin hän poimii metsästä vähiinsä ja kantaa polttopuut liiteristä.
– Nyt lapset ovat kieltäneet, että ’et äiti enää mene sahan kanssa toikkaroimaan’, Nousiainen naurahtaa.
Oma koti on itsen näköinen. Nousiainen pitää viherkasveista, joten niitä ovat ikkunalaudat täynnä: on korkeaa kiinanruusua ja pienempiä iloisen värisiä kukkia.
Harrastukset tuovat iloa Nousiaisen arkeen. Hän on kova tekemään käsitöitä. Hän kertoo pitävänsä etenkin villasukkien ja makrameiden tekemisestä. Seuraavaksi hän aikoo aloittaa villapaidan neulomisen.
– Yritän keksiä aina jotain vähän erilaista tekemistä, etteivät päivät olisi liian samanlaisia. Pitää olla myös määrätietoinen siinä, mitä tekee. Minusta tuntuu, että kun jotain haluaa, sitä pitää tavoitella.
Iloa arkeen tuo myös kyläily naapurien ja ystävien luona.
– Minulla on hyvät naapurit, jotka ovat auttaneet minua paljon. Sekin tuo iloa, kun käy kylällä ja saa jonkun kanssa jutella ja tervehtiä, Nousiainen miettii.
– Mukava on myös vähän matkustella tyttärieni kanssa. Käyn lasten luona ja lapset käyvät kylässä. Se tuo elämään sisältöä hyvin paljoa.
Arjesta merkityksellistä tekee ihmisten auttaminen. Siksi Nousiainen on tehnyt eläkepäivillä monenlaista vapaaehtoistyötä. Lähihoitajan taustansa vuoksi hän on auttanut esimerkiksi kehitysvammaisia ja muita avuntarvitsijoita kotona selviämisessä.
Sen lisäksi hän on vahvasti mukana läheisen kylätalo Korvikon ja sitä ylläpitävän Korpijoki–Ohenmäki kylät ry:n toiminnassa.
– Korvikossa järjestetään syntymäpäiväjuhlia, hautajaisia ja onpa siellä ollut häätkin. Me sitten leivomme sinne. On ihana olla mukana toiminnassa, voinnin mukaan tietenkin. Saamme touhuta yhdessä, Nousiainen sanoo.
Palvelut katoavat
Entä mitä haasteita Nousiainen kohtaa ikääntyessään? Tulevaisuudessa häntä huolettaa se, miten arki sujuu sitten, kun ei voi enää ajaa autolla tai sitten kun ei enää jaksa kantaa puita liiteristä.
– Onneksi minulla on vielä auto ja ajokortti. Se tuo turvaa.
Hän harmittelee, että monet palvelut katoavat lähialueilta ja muuttuvat digitaalisiksi.
– Se ei ole mikään kiva homma vanhuksille, koska eivät kaikki vanhukset pysty hankkimaan tietokoneita ja oppimaan niiden käyttöä.
Toisaalta Maire Nousiainen miettii, että hänen arkeaan helpottaa se, että laskujen maksamisen ja muitakin välttämättömiä asioita voi hoitaa tietokoneella. Silloin ei tarvitse aina lähteä kauemmas asioimaan. Siitä huolimatta digimaailmassa sukkulointi ei tunnu hänestä kovin luontevalta.
Ennen kylällä oli oma koulu ja siellä kävi kirjastoauto. Kauppa-autojakin kävi joskus aikoinaan, Nousiainen muistelee.
– Se on huono asia, että terveyspalvelut tuntuvat nyt katoavan. Toivottavasti jotain palveluita säilyisi vielä maaseudullakin, sillä moni tykkää asua maalla.
Entä mitä vanhusten eteen voisi tehdä, että heidän arkensa olisi mielekkäämpää?
Maire Nousiainen miettii, että sosiaalisuutta voisi edistää.
– Voisi järjestää sellaisia juttupiirejä, joista ihmiset kävisivät vanhusten kotona, ettei vanhusten tarvitsi lähteä aina käymään kylällä. Ei kaikilla ole autoa tai ajokorttia, Nousiainen pohtii.
Lisäksi hän toivoo, että kotona asuvien vanhusten luona käyvillä hoitajilla olisi enemmän aikaa. Silloin voisi vaikka pysähtyä vaihtamaan muutaman sanasen.
