Kiire. Kiire kouluun, täytyy syödä pukea, juosta, että ehtii. Kiire koulusta kotiin, kiire tehdä läksyt. Reippaasti hampaan pesulle, että ehtii nukkua kunnon yöunet, koska aamulla on aikainen herätys, että vanhemmatkin ehtivät töihin. Kiire töissä, kiire kotiin lasten luo ja ruuan laittoon, että ehtii harrastukseen. Käyn kaupassa, ihan nopeasti. Lenkille, hoputan koiraa, ei jäädä nyt nuuskimaan. kun on kiire – pesemään pyykkiä, saunaan. Juostaanko? Ollaan nopeammin perillä.
Viime viikolla oli kiire, kun järjestettiin Kekrimarkkinoita, tällä viikolla ajan vie seuran vuosijuhlien järjestelyt. Minäkin esiinnyn. Työaikaakin niihin menee. Kiirettä pitää.
Ei tulla tänään kylään, mies on töissä myöhään ja minulla on järjestön pöytäkirjat tekemättä. Siskoni, soitellaanko sitten kun tämä kiire loppuu? Sitten alkaa töissä joulukiireet.
Vapaapäivä, pyykkään, siivoan, teen rästitöitä, yrityksen paperihommia, kirjoitan blogia. Koira rakas, mennään myöhemmin lenkille kun nyt ei ehdi. Lapsikulta, odota, tulen kun olen tämän ensin tehnyt.
Arkeni kuulostaa kirjoitettuna kamalalta. Olen minä väsynyt, aina välillä. Ja kiukkuinen hirviö-äiti ja –vaimo. Kiire kannattelee perheemme arkea, jonka olemme itse muokanneet. Siihen ajaa eloisa luonteeni, halu olla mukana ja tehdä näkyvää, tehdä hyvää. Halu tehdä asioita yhdessä toisten ihmisten kanssa. Ihmisistä saa energiaa.
Mutta opettelen elämään hetkessä. Olen lopettanut puhumisen sitku-ajasta. Olen jo onnistunutkin elämään nyt – elämää. Arjen ilot tulevat pienistä hetkistä. Lapsen kanssa sylittelystä ennen nukkumaanmenoa, tähtitaivaasta pakkasiltana, juttutuokiosta tärkeän ihmisen kanssa, lasillisesta hyvää punaviiniä oman miehen kanssa, molemmat omassa nojatuolissa, jalat sohvapöydällä, kun lapset nukkuvat. Hyvin sujuneesta arkisesta työpäivästä. Kekrimarkkinoista, kun kiuruvetiset ovat kokoontuneet suurella joukolla hämärään, yhdessä, tapaamaan toisiaan ja nauttimaan tapahtuman antimista. Ensimmäisestä voimisteluesityksestäni 20 vuoden jälkeen, hyvässä tiimissä. Elämä on tässä ja nyt, sille pitää hymyillä. Voi kun muistaisin sen huomenaamulla kun nukuttaa ja on taas kiire, että ehtii kouluun ja töihin…
Nyt pitää jatkaa töitä, kirjoitan lisää kunhan ehdin.

Anne Härkönen, 39-vuotias aviovaimo ja kahden 7-vuotiaan lapsen äiti.
Paluumuuttaja Kiuruvedelle v. 2009 ja kukkakauppias kolmannessa polvessa.
Luojalta saatu puheenlahja ja ikiliikkujan luonto.