Heti alkuun tunnustan jälleen, ettei otsikko ole itse keksimäni. Toivoisin niin, mutta se on harmikseni herra P:n Facebookin aikajanalleni lähetetystä kuvasta.
Olen monen monta kertaa koettanut keksiä otsikoita itse, mutta siinä tuntuu olevan samaa dilemmaa kuin eräässä musiikin lajissa, laulamisessa.
Joku on todennut joskus, että laulaminen on saakelin helppoa, mutta sanojen muistaminen helkkarin hankalaa. Allekirjoitan tuonkin.
Tämänkertainen blogini pohjautuu enemmän tai vähemmän sinkkuuteen. Alkuperäisen tarkoituksena oli eräänä lauantaina pitää ”neljän sinkun illalliset”, kuitenkin vain poikamiesten kesken.
Joku saattaa ihmetellä, että miksi naisseuraa ei ole. Voidaan puhua markkinoinnin puutteesta, tai sen suuntaamisesta väärin. Jos vain äijät keskenään viestittelee toisilleen, ei sillä paljoa mahdollisuuksia vastakkaisen sukupuolen edustajille anneta. Markkinointi rules, ja tähän palaan vielä hieman tuonnempana, ja todistan sen.
Herrat T, A ja J olivat siis lupautuneet tulemaan illastamaan, ja tässä kohtaa voin tehdä sen perinteisen otsikon sivuamisen jo nyt, onpahan sitten pois käsistä sekin. Tämä illallisjärjestely pohjautui puhtaasti tuohon nälän tunteeseen, no ehken hieman taustalla saattoi olla myös sitä, että äijät saa sitten jutella niitä ”äijien juttuja”.
Kun olin aiemmin saanut kaveriltani laadukkaita lihatuotteita testattavaksi, pääraaka-aineetkin olivat valmiina. Pakastimessa odotteli saksanhirven t-luupihvejä ja hevosen sisäfilettä. Nämä tulisivat näyttelemään pääosaa illallisella. Iloinen uutinen oli, että herra J lupautui tulemaan keittiöorjaksi jo aiemmin, ja muiden oli tarkoitus tulla valmiiseen pöytään.
Kaiken muun olinkin jo tehnyt valmiiksi päivällä; tumman Maalahden limpun päälle metsäsienisalaatin, keittänyt kananmunat, marinoinut katkaravut sweet-chilikastikkeessa, valikoinut rucolan lehdet, vuollut parmesaanilastut jne.
Aiempaan kokemukseen perustuen tällä kertaa ”porasinkin” reiän limppupalan keskelle, jolloin muna pysyy tukevasti pystyssä. En voinut olla kirjoittamatta tuota…
No, mutta vakavasti, ajatelkaapa tilannetta, jossa teillä on kananmunan puolikkaat, ja laitatte ne lautaselle ilman mitään alustaa tai tuota innovaatiotani, siinähän se sitten muna luistelee niin kauan pitkin lautasta kunnes on lattialla.
Tuostahan loppupeleissä muotoutui varsin mukava, alkuruoka-annoksen toinen osa. Jospa tähän blogiin saataisiin kuva siitäkin, pääruokakuvan ohella. Toinen osa rakentui hevosen sisäfileestä, josta tein carpaccion. Hieman antautunut, puolisen tuntia sulanut file pöydälle, ja siitä vuollaan ohuen ohuita siivuja annoslautasille. Siivujen päälle valutettu öljy-sitruunamehu-suola-pippuriseos kypsentää lihan noin varttitunnissa. Näiden päälle parmesaanilastut sekä varsikaprikset, ja annos on valmis.
Pääruuan osalta herra J kuori perunat, lantut ja porkkanat, ja siirtyi hyvin helpon näköisesti pöydän ja viinilasin ääreen. Valmistelin uuniin kermaiset valkosipuliperunat, kattilaan ratatouillen ja maustoin saksanhirven t-luupihvit. Kaikki oli siis valmista, myös jälkiruoka, jonka olin tehnyt jo aamulla jääkaappiin tekeytymään.
Kun kuitenkin elämme muuttuvassa yhteiskunnassa, jossa tilanteet vaihtelevat, saimme sähköisen tiedonannon, että herra A:lle olikin tullut mieluisampi tarjous. Nyt näyttikin siltä, että illallisella pohtii ”maailman kurjuutta” ja menoa vain kolmen miehen sakki.
Herra J sai varmaan avautumaan tajuntansa lasillisella, tai parilla lasillisella viiniä, ja ehdotus kuuluikin, että entäs jos hän kysyy paikalle erästä naishenkilöä. Näin sovittiin, myönteinen vastaus tuli, ja lady C saapui sovittuun aikaan, kera erittäin suunmukaisen viinin. Onneksi tuo viinipullo tallentui kuvaan, helpottaa seuraavaa reissua Alkossa. Lienee asianmukaista sanoa, että myös herra T saapui paikalle, yllättäen ajoissa, perinteisen vartin myöhästymisen sijaan.
Alkuruuan jälkeen toteutin ”uhkaukseni”, että pääruoka grillataan, ja kun huutoihinsa on vastattava, eikun toppatakki päälle ja ulos tuiskuun. Suoralla lämmöllä, kolme minuuttia puoleltaan vaikutti hyvältä grillausajalta. Tuo aika olikin varmaan täysin oikea, saadakseni lihan jäämään hieman roseksi sisältä, mutta liki 10 minuutin vetäytymisaika foliossa oli liikaa. Onneksi mustaherukkahyytelö t-luupihvin päällä korjasi hieman asiaa, ja lautaset tyhjenivät, kokin iloksi.
Jälkiruuaksi olin tehnyt tsekkiläisellä Becherovkalla maustettua pannacottaa, jonka päälle olin marinoinut kotimaisia marjoja ruokosokerissa ja vodkassa. Ilmeistä päätellen vaikutti sille, että otsikossa mainittu tunne oli poistunut, varsinkin tumman kahvin ja yhden tähden jallun toimiessa palanpainikkeena.
Vaikka meillä savolaisilla onkin sanonta, että mitäpä sitä suotta kiittelemään, kun rahakin on keksitty, niin tässä kohtaa tukeudun suusanalliseen muotoon; Kiitos lady C ja herrat T ja J, ilo oli kokonaan minun puolellani.
Niin, siitä markkinoinnista… Liityin tuossa jokunen aika sitten kolmeen, samankaltaiseen ryhmään Facebookissa. Kahdesta niistä poistuin melkein saman tien, en vain jaksanut lukea niitä kirjoituksia, joissa vain valitellaan yksin olemisen vaikeutta yms.
Sitten tämä kolmas ryhmä, jossa olen edelleen, on erityisen dynaaminen, ja jossa käytetään energia positiivisiin asioihin, tai iloisien asioiden esille tuomiseen, enimmäkseen. Sanottakoon tuota ryhmää vaikka nimellä… parisuhteettomassa tilassa olevia, jälkikasvun omaavia henkilöitä. Se siis ei ole deittipalsta, parituskanava, ja jo säännöissä sanotaan, että siellä ei julkisesti saa vongata.
Muutamien päivien mukana olon jälkeen rohkaisin mieleni ja jonakin lauantai-iltana laitoin sinne muutaman ruokakuvan, ruuista, jotka olin juuri tehnyt. Peukutuksia sekä kannanottoja alkoi tulla, ja joita oli enemmän kuin mukava lukea. Tässä lyhyessä ajassa olen sieltä saanut mukavia frendejä, joiden kanssa on mukava chatata, puhua puhelimessa ja viestitellä muuten. I like it!
Noiden ja muutamien muiden ryhmälle lähetettyjen ruokakuvien osalta (lue täsmämarkkinointi) ollaan siinä tilanteessa, että jo kuluvan kuun lopussa järjestetään Neljän Sinkun Illalliset, pääsiäisen aikoihin Kuuden Sinkun Illalliset, jotka nyt kieltämättä kyllä taitavat olla kohta 20 Sinkun Illalliset, päivälliset, tai koko pääsiäinen…
Niin tai näin, samanhenkiset ihmiset kokoontuvat, lähtökohtana hyvä seura ja ruoka. Vaikkei niillä ruokakuvilla ollut tarkoituksena tehdä minkäänlaista markkinointia, niin se näyttäisi toimivan. Otettakoon tämä Porvoon äijien kesken huomioon seuraavalla kerralla.
Lopuksi, vaikka kirjoitukseni ovat valtaosin jotain ihan muuta kuin ruokablogeja, niin aina, joka kerran, perustana on ruoka. Mikäli en kokkailisi, olisin varmaan hiljainen, ujo, sisäänpäin vetäytyvä ja kädetön savolainen Pertti-poika, en kirjoittelisi mitään, en järjestelisi tapahtumia… Niin, se kuitenkin se tunne, joka ajaa ihmisen itsensä ylittäviin suorituksiin.
Kirjoittaja on juuri 47- vuotta täyttänyt, porvoolaistunut, Kiuruvedeltä lähtöisin oleva, mainosalalla toimivan yrityksen paikallisjohtaja, jolla on omasta mielestään varsin mutkaton suhtautuminen ruuanlaittoon. Hän käy satunnaisesti keikkailemassa tv-kokkien Sami Garamin ja Janne Pekkalan kanssa, onneksi ei kuitenkaan kokkina…
