Kesäfilosofiaa

Nyt se sitten alkoi, kesäloma. Melkein kaikkihan me määrittelemme vuodenkierron sillä, miten koululaisten ja opiskelijoiden lukuvuosi alkaa ja loppuu. Toukokuu on kevät kuukausi, koska silloin on koulujen päättäjäiset ja valmistujaiset, kesä alkaa kesäkuussa, keskikesä on heinäkuussa ja loppukesä elokuussa, vaikka sataisi lunta. Syyskuussa vedetään palttoo päälle, koska kalenterissa lukee, että on syksy! …vaikka olisi 25 astetta lämmintä ja uimakelit kohdillaan, kuten monena syksynä on ollut.
Kesäkukkien ja kasvihuonekurkun istuttajat odottavat kesäkuun 10. päivää kuin kuuta nousevaa. Sen jälkeen ne yöpakkaset loppuvat… Seurakunnat tilaavat hautakukat tähän ajan kohtaan, koska kalenterissa lukee niin. Onkohan kukaan huomannut, että kesä on ollut kelien puolesta päällä jo huhti – toukokuusta saakka? Itse istutin ensimmäiset kukat jo pääsiäisen tienoilla ulos ja hengissä ovat. Kaupallinen kesäkukkakausi elelee jo ehtoopuolta, valikoimaa ei ole enää kovinkaan paljon saatavilla. He, jotka ovat odottaneet maagista päivämäärä rajaa saattavat jopa jäädä ilman mielikukkiaan. Onhan niitä, mutta täytyy tyytyä siihen mitä on tällä hetkellä saatavilla.

Kesä sinänsä on toisille onnen, toisille stressin aikaa. Niihin pariin kalenterikuukauteen täytyy sisällyttää kaikki talven aikana tehdyt suunnitelmat ja purkaa kesälle asetetut suuret odotukset. Puutarhan hoidon lisäksi täytyy ehtiä matkustamaan, viettämään aikaa mökillä, käymään jäätelökioskilla ja lavatansseissa, tekemään polku- tai moottoripyöräretki, tapaamaan sukulaisia ja juhlimaan kesän kauneutta ja ennen kaikkea istumaan rauhassa ja rentoutumaan. Moni aikatauluttaa lomansa hyvissä ajoin ja auta armias jos aikataulu pettää. Niinpä niin. Onni on heillä, jotka nauttivat joka päivästä, säästä kuin säästä, luonnon vihreydestä ja hetken mielijohteista, ylläriaktiviteeteistä, vai onko? Ovatko he tylsiä, aikaansaamattomia, mielikuvituksettomia kesän viettäjiä, he jotka istuvat vaan pihakeinussa ja lukevat lempikirjojaan?
Omat lapseni luettelivat hengästyneenä mitä kaikkea koulukaverit aikovat tehdä lomallaan. No, lasten suulla sanotut asiat täytyy tietenkin ottaa hieman kriittisesti, mutta se laittoi ajattelemaan. Onko todellakin niin, että loma ei ole loma, jos et lähde kauas pois Toscanasta vuokrattuun taloon kolmeksi viikoksi tai ainakin Särkänniemeen, Powerparkiin tai Tallinnan risteilylle? Ympäristön vaihdos tekee hyvää, mutta onko sen oltava kilpavarustelua? Ja vanhempien viimeisillä energianrippeillä ja rahoilla toteutettua?
Mietin omia lapsuuden kesiäni. Olen karavaanareiden kasvatti. Kaikki kesälomat perheemme oli asuntovaunuilemassa milloin missäkin. Mutta siellä rentouduttiin, kukin vietti aikaa miten halusi. Ei ollut aikatauluja ja suunniteltuja tekemisiä. Itse me lapset keksimme touhumme ja hyvin kului aika. Tuntuu, että nykyajan sukupolvi vaatii koko ajan aktiviteetteja, tarkoin suunniteltuja ohjelmia. Jos on hetkikin tyhjää aikaa, on tylsää, ei ole mitään tekemistä. Täytyy vähintääkin pelata jollain vempeleellä koko ajan. Kirjatkin ovat tylsiä, niitä luetaan vain nukkumaan mennessä. No, aika tekee tehtävänsä ja tarjoaa asenteensa kullekin sukupolvelle. Ei ollut minun lapsuudessani somea, pleikkaria tai nettipelejä. (Taidan todellakin olla nelikymppinen kun ajattelen näin vanhanaikaisesti…) Mutta joo, näissä tunnelmissa mennään tänään.

Kun tarkemmin ajattelen; mikäpä minä olen arvioimaan kenenkään kesänviettotapoja. Tein omat kesäsuunnitelmani ja lomavaraukseni jo jouluna…
Joka tapauksessa The kesä on nyt ja tässä. Kaikkine keleineen, onnenhetkineen ja stressitekijöineen. Nautitaan valoisista illoista ja ladataan talven pimeydessä tyhjiin imettyjä energiavarastojamme.
Alexander Graham Bellin sanoin haluan muistuttaa kaikkia katsomaan avoimin silmin elämää eteenpäin.
”Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi avautuu, mutta usein jäämme tuijottamaan sitä sulkeutunutta ovea niin pitkään ja niin pettyneinä, että emme näe niitä ovia, jotka avautuivat meille.”

Anne Härkönen on äiti ja yrittäjä