Varmasti lähes jokainen ajattelee vuoden vaihteessa, että tulevasta vuodesta tulee parempi. Ellei jopa paras vuosi ikinä. Tehdään uuden vuoden lupauksia ja ollaan intoa täynnä ja toiveikkaita.
Niin minäkin tein. Vuosi 2014 oli suurimmaksi osaksi täysi katastrofi, joten odotukset tähän vuoteen oli tosi korkealla. Olin päättänyt aloittaa puhtaalta pöydältä, unohtaa menneet ja suunnata katseen tulevaisuuteen. Noh, sanotaanko niin ettei asiat sitten mennytkään ihan putkeen taaskaan. Vuosi vaihtuikin niin kummallisesti, että mitä muuta olisi voinutkaan odottaa. Paljon on toki omasta asenteesta kiinni, mutta kun elämä potkii oikein kunnolla päähän niin ei siinä paljoa auta vaikka kirmaisi niityllä hevosen lailla kukkaseppele päässä ja kestohymy naamalla lauleskellen kuinka ihanaa elämä on.
On ollut vaikeita hetkiä, ja välillä on ollut hankala ajatella että elämässä on paljon hyvääkin. On tullut romahdettua ja noustua taas ylös pohjalta. On tullut tehtyä virheitä ja kaduttua niitä. Mutta eikös se niin ole, että se mikä ei tapa, vahvistaa? Virheistäkin oppii (paitsi minä opin vasta sitten kun olen tehnyt saman virheen kaksi tai kolme kertaa) eikä pitäisi tuhlata aikaa minkään katumiseen. Tehty mikä tehty. Ja onko se ollut välttämättä virhe, jos se sillä hetkellä tuntui oikealta? Itse en ole oikein koskaan osannut kuunnella järkeä, vaan olen aina tehnyt niin kuin sydän sanoo. Aina siitä ei ole seurannut hyvää, mutta se on vain elämää.
On tähän alkuvuoteen onneksi mahtunut paljon hyvääkin. On tullut vietettyä monia hauskoja iltoja ystävien kanssa. Baarireissuja ja kahvihetkiä, jolloin on vuoroin itketty ja naurettu vedet silmissä. Treenaamista, kirjoittamista, halauksia, läheisyyttä ja ennen kaikkea itsensä haastamista. Yllätin itseni lähtemällä mukaan Saapas -toimintaan. Minä, joka en todellakaan ole mikään erityisen sosiaalinen ihminen, mukana Saappaassa? Hullua, ja vaikka välillä on tullut mietittyä mihin ihmeeseen oikein lähdin mukaan, on se omien pelkojen kohtaaminen tosi palkitsevaa. Myöskin nuo toimittajan hommat ovat iso hyppy pois omalta mukavuusalueelta. Uusien ihmisten kohtaaminen jännittää välillä todella paljon, mutta parhaimmillaan siitä tulee todella hyvä mieli kun huomaa, että täälläkin on ihania ihmisiä.
Viime aikoina on tullut pohdittua asioita todella paljon. Olen ollut paljon omissa oloissani ja miettinyt kaikkea maan ja taivaan väliltä. Onkohan ihan tervettä miettiä liikaa? Ei välttämättä, mutta olen ollut jotenkin niin hukassa. Välillä olen halunnut tehdä noin ja sitten näin ja kohta olen halunnut taas ihan päinvastaista. On ollut vaikea löytää järkevää suuntaa elämälle. Mikä olisi oikea tapa elää elämää? Vai onko olemassa oikeaa ja väärää tapaa? Ihanteellista itselleni olisi, jos osaisin elää hetkessä. En jumittaisi menneissä asioissa enkä murehtisi liikaa tulevasta, vaan antaisin asioiden mennä omalla painollaan. Nauttisin nykyhetkestä. Ottaisin hyvät asiat ilolla vastaan enkä antaisi surulle liikaa valtaa. Ehkä vielä jokin päivä osaan elää noin. Paljon opettelemista se vaatii, mutta täytyy jaksaa uskoa siihen, että jokin päivä voin olla aidosti onnellinen.
Onnellisuudesta tuli mieleen facebookissa pyörinyt onnellisuushaaste. Jokaisen olisi hyvä välillä miettiä mitä hyviä asioita elämässä on, eikä keskittyä siihen mitä ei ole. Kurjaankin päivään mahtuu aina jotain hyvää. Tällä hetkellä olen kiitollinen:
-Ystävistä, jotka välittävät ja saavat aina paremmalle tuulelle.
-Auringonpaisteesta, ja siitä että kesä lähestyy!
-Kirjoittamisesta, jota rakastan yli kaiken.
-Kupillisesta kahvia.
-Että olen elossa ja terve.
Aurinkoista kevättä kaikille!