Meikäläinen täällä taas pitkästä aikaa huutelee – tosin tällä kertaa en Kiuruveden suunnalta, vaan Haapavedeltä. Muutin tänne opiskelujen perässä puolisen vuotta sitten, tarkemmin sanottuna 9.8.2015. Viime keväänä olin taas kerran samassa tilanteessa: mitä tehdä, minne hakea? Ei ollut taaskaan mitään hajua missä tulisin syksyllä olemaan. Sen verran tiesin, että maisemaa täytyisi vaihtaa. Ei sillä, kyllä multa kotiseuturakkautta löytyy, mutta tiesin etten muuten pääsisi koskaan elämässä henkisesti eteenpäin.
Kuinkas kävikään, että kohtalo puuttui peliin ja eksyin ihan sattumalta Haapaveden Opiston nettisivulle. Bongasin sieltä tieto- ja kirjastopalvelujen koulutusohjelman, jonne oli haku käynnissä. Sen kummemmin miettimättä laitoin hakemuksen menemään. Meinasi käydä kuitenkin hassusti kun iski kuume juuri pääsykoepäivänä, mutta onneksi opistolla oltiin ymmärtäväisiä ja sain käydä tekemässä pääsykokeen myöhemmin. Oli lämmin ja aurinkoinen päivä kun matkustin bussilla Haapavedelle, ja ihastuin kaupunkiin ja kouluun ensi silmäyksellä. Jäi hyvä ja luottavainen fiilis.
Voin sanoa etten ole varmaan koskaan ollut niin helpottunut kuin silloin kun sain kuulla, että sain opiskelupaikan. Soitin heti äidille, joka oli melkein enemmän innoissaan kuin minä. Kuka tahansa mua vähänkin tunteva varmasti tiesi miten merkittävä juttu se mulle oli. Merkittävämpi kuin osasin kuvitellakaan…
Koulun alku lähestyi ja aloin jännittää ihan hirveästi. Muutto uudelle paikkakunnalle missä en tuntenut ketään hirvitti, ja pelkäsin etten tutustuisi keneenkään ja jäisin ulkopuoliseksi. Näin jälkiviisaana voi todeta, että taas kerran stressasin turhaan, vaikkakin alku oli hieman kivikkoinen. Ensimmäiset (piinaavat) kolme viikkoa asuin koulun asuntolassa. Totesin heti, että ei ole mun juttu ja aloin etsimään omaa asuntoa. Tykkään olla niin paljon omissa oloissani, että se asuntolaelämä oli melkoisen ahdistavaa. Muutenkin olo oli hieman orpo, ja vietin illat lähinnä koulujuttujen parissa tai lenkkeillen ympäri ämpäri Haapavettä.
Suuren suuri helpotus oli se, että luokkalaiset ja opettajat osoittautuivat todella mukaviksi. Heti alusta asti meillä on ollut hyvä ryhmähenki. Tällä hetkellä meitä on luokalla 13 oppilasta, muutama aloitti myöhemmin ja yksi kerkesi jo lopettaa kesken. Ikähaarukka on siinä 20-50, ja itse kyllä tykkään, että on kaikenikäistä porukkaa. Ja miten erilaisia persoonia me kaikki ollaankaan. 🙂
Syyskuun alkupuoli oli melkoinen käännekohta mun elämässä. Löysin ihanan rivitaloasunnon vain kivenheiton päästä koulusta, ja pääsin muuttamaan siihen heti kuun alussa. Mikä ihana vapauden tunne. Kävi myös niin, että ihastuin palavasti luokallani olevaan mieheen, ja tunne sattuikin olemaan molemminpuolinen. Melkein viitisen kuukautta on nyt jo yhteistä taivalta takana. Hassua, mitä kaikkea elämä tuokaan tullessaan kun sitä vähiten odottaa.
Puoli vuotta koulua on siis mennyt kuin yhdessä hujauksessa. Jotta tästä ei tule ihan kilometripostausta niin kerron seuraavassa tekstissä tarkemmin mitä kaikkea opintoihin on sisältynyt tänä aikana. Täytyy myöntää, että rutkasti enemmän mitä osasin odottaa.
Siispä seuraavaan kertaan! 🙂
Marja Lehtola
opiskelee Haapavedellä
