TIESIN, että lapsen hampaanteko voi olla tuskainen ja vaikea taival. Sitä, kuinka tuskainen se voikaan olla, en olisi osannut aavistaa. Everiina on pian kahdeksan kuukauden ikäinen. Hampaita on tehty vaihtelevalla raivolla reilun kahden kuukauden iästä lähtien. Lievästi sanottuna pitkään ja hartaasti. Ai että, miten lystiä on ollut!
NUO nykeröt, joita tytön suusta löytyy tämän hetkisten arvioiden perusteella 4-5 kappaletta (neiti ei anna kunnolla tutkia, koskea suuhunsa), tehtiin kaikki reilun kuukauden aikana. Muutamat huudontäyteiset yöt on tullut valvottua.
OLEN lukenut päätä pyöritellen vauvaryhmien keskusteluja netistä: ”Ai, miten niin hampaanteko vaikeaa? Onhan tuo vähän enemmän ehkä järsinyt lelujaan. Siinä kaikki.”
JA: ”Heräsin yksi aamu ja rupesin syöttämään tyttöä, niin sille olikin nähtävästi puhjennut kaksi hammasta yön aikana! Ei mitään oireita ole ollut kyllä, nukkunut yönsä hyvin ja ollut oma itsensä. Ilman mitään kitinöitä tai itkua, tiedättehän?”
Ei, en tiedä. Voi te onnelliset!
OLEN saanut muistuttaa itseäni siitä, ettei hampaiden puhkeaminen ole sairaus. Niin moninaisia ovat Everiinan oireet olleet. Tyttö on kuolannut kuin bernhardilainen, kaivanut suutaan vimmaisesti koko ajan, taukoamatta, kaikella mahdollisella. Kitinää, kiukkua, levottomuutta. Maha on ollut löysällä, korvien haromista, nenän vuotamista, lämpöilyä ja punaisena helottavat posket.
RUOKA ei ole maistunut. Pullosta varsinkaan ei ole tyttö halunnut imeä, makuuasennossakin korvissa on tuntunut inhottavaa painetta. En ihmettele, niin äärimmilleen turvonneet Everiinan ikenet ovat olleet. Varmasti kipeät.
MISSÄÄN ei ole ollut hyvä, paitsi sylissä. Välillä sylissäkään ei ole ollut hyvä. Silloin rattaissa sentään on ollut vähän parempi. Ei sittenkään, myös vaunuissa on ajoittain ollut ihan kamalaa.
Huutoa, parkua, lohdutonta itkua. Aamuyö kello kolmeen valvomista, sylissä kantamista puolison kanssa vuoronperään. Yhdessä vaiheessa korvien räplääminen ja repiminen oli niin älytöntä, että olin varma, että neidillä on korvatulehdus. Ei onneksi.
MUUTENKIN tämän suoranaisen hammashelvetin keskellä on ollut mahtavaa, ettei Everiina ole muuten sairastanut. Ensimmäinen, reilun viikon kestänyt flunssa oli puolivuotiaana ja se on ainoa kerta kun tyttö on ollut kipeä. Samaan syssyyn tehtiin näitä ihania hampaita, niin kyseiseen ajankohtaan sijoittuneet pari viikkoa ne vasta riemukkaat olivat! Varsinkin kun molemmat sairastimme myös miehen kanssa.
Kun on saanut itse kuumeisena ja räkään tukehtumaisillaan illan ja alkuyön huutaneen lapsen vihdoin tuntikausia kestäneen taistelun jälkeen nukahtamaan eteiseen rattaisiin, ei uskalla edes hengittää liian äänekkäästi, ettei huutorumba vaan ala alusta.
HAMPAIDEN teko on ollut Everiinan kohdalla todella vaikeaa muutenkin, puhumattakaan yhtäaikaisesta flunssasta, mutta lisäksi kaikki on pahentanut hetkellisesti tytön refluksia. Lääkitys on ajettu alas aikoja sitten, ja neiti on ollut muuten oireeton, tauti selätetty. Nyt hampaita tehdessä oksentelu on taas ollut aivan jäätävää.
KUN pesee yhden päivän aikana tyyliin seitsemänsiä kaarioksennuksia lattioilta ja matoilta, sängystä ja tyynyiltä, puuhamatolta ja tytön leluista ja ties kuinka monennen koneellisen oksennusvaatteita ja vilttejä pyöriessä pesukoneessa, muutaman tunnin yöunilla, tuntee todella olevansa elossa.
Särkylääkkeillä ollaan onneksi saatua vietyä terävin kipu pois, helpotettua toisen pienen oloa. Pakastimen kautta käytetyt purulelut, viileät porkkana- ja kurkkutikut ja fresh feederistä tarjottua kohmeinen sose tai marjat ja hedelmäpalat ovat olleet pelastus.
REILUN kahden kuukauden iästä olemme tosiaan odotelleet niitä hampaita. Olin kauhuissani, että tyttö alkoi tehdä niitä noin aikaisessa vaiheessa. Milloin missäkin, vähän väliä sain kuulla, että ihan kohta on varmasti ensimmäinen hammas läpi. Jepjep, se ensimmäinen puhkesi noin kuuden kuukauden iässä.
Nyt ollaan pikkuhiljaa aloiteltu tytön kanssa tutustuminen hammasharjaan. Ensimmäinen kokeilu meni mainiosti. Everiina avaa suunsa harjalle reippaasti ja nähtävästi pienten naskaleiden ja ikenien harjalla kihnutus tuntuu hyvälle, helpottaa kutinaa. Neidillä itsellään on toinen harja omassa kädessä ja sitä pitää tietty saada välillä vähän mutustella. Kaikkiaan tyttö kuitenkin antaa harjata hampaita hienosti.
Voihan se tosin olla, että tilanne muuttuu, jos ja kun neiti temperamenttinen ymmärtää, että tässäkin asiassa voi pistää vastaan.
TUNTUU turhauttavalta ajatella, että kyseessä ovat maitohampaat. Tämmöinen rääkki (joka kestää vielä pitkään) ja sitten hampaat vielä irtoavat yksi toisensa jälkeen. Joinakin vaikeimpina öinä, väsymyksen sumussa on käynyt mielessä, että miten paljon helpompaa olisikaan, jos kaikki vauvat syntyisivät hampaat jo valmiiksi suussa.
Tosin tytön aina joskus terävillä pikku hampaillaan sormeen jurskauttaessa olen äärettömän onnellinen siitä, etten enää imetä…
Sonja Lång sai esikoisensa
heinäkuussa 2015
