KIURUVEDEN, Iisalmen, Sonkajärven ja Vieremän kunnilla on käynnistynyt Ylä-Savo liikkuu viksusti -hanke, joka edistää etenkin kävelyä, pyöräilyä sekä joukkoliikenteen ja kimppakyytien käyttöä alueella. Tähän liittyen jokaisella hankekunnalla on tavoitteena puhdistaa omat pyörätiensä ja jalkakäytävänsä pyöräilyviikon aikana niin, että äitienpäivänä pääsisi ulkoilemaan puhdistetuille väylille. Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään 6.–14.5. myös Ylä-Savossa. Katuja puhdistetaan kuitenkin sääolosuhteiden mukaan. Mikäli lämpötila painuu pakkasen puolelle, hidastaa se työtä.
IISALMEN kaupungin hallinnoiman hankkeen toteutusaika on 20.3.-31.12.2017. Se rahoitetaan kuntien omalla rahoituksella ja Liikenneviraston myöntämällä liikkumisen ohjauksen valtionavustuksella. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 53 000 euroa, josta valtionavustuksen osuus on 37 500 euroa. Summat sisältävät arvonlisäveron.
Pääpaino on kävelyn ja pyöräilyn edistämisessä ja niiden lisäämisessä. Lisäämällä askeleita ja polkaisuja jokapäiväisille matkoille pidetään koko ajan huolta omasta terveydestä. Kävely ja pyöräily ovat myös edullisia, hiljaisia ja päästöttömiä kulkutapoja. Polkupyörä on taajamassa alle viiden kilometrin matkoilla nopea vaihtoehto autoilulle.
Ylä-Savossa pendelöidään paljon eri kuntien välillä koulutuksen, työn ja harrastusten takia. Hankkeessa selvitetään myös paikallisia matkaketjuja ja niiden toimivuutta. Lisäksi se selvittää erilaisten palveluiden kokeilemista, kuten kimppakyytipörssejä ja pyöräilyyn liittyviä palveluita.