PARI viikkoa sitten meinasi meille pessimisteille tulla tuplajättipotti. Ensin pari vuotta sitten Rion kesäolympialaisissa tuli Suomelle reilun satavuotisen historian huonoin mitalisaalis, yksi vaivainen pronssi ja sekin lajissa, joka on monissa maissa kielletty: naisten nyrkkeily. Maailmassa on viisi maata, joissa on oikeasti lunta: Venäjä, Suomi, Ruotsi, Norja ja Kanada. Heille talvikisoista tulee perinteisesti mitalisade, paitsi Suomelle. Muissa maissa talvilajeja ei juuri tunneta, paitsi kenties alppilajit Keski-Euroopassa, mäkihyppy Puolassa ja jääkiekko Tsekissä.
Silti Suomi ei tahdo menestyä millään.
RISTO ULMALALTA kysyttiin 1990-luvulla, miten Suomi saataisiin menestymään pitkän matkan juoksussa. Ulmala vastasi: ”Ostetaan Afrikkaan koulubusseja”. Eero Mäntyranta hiihti sodan jälkeen kansakouluun 20 kilometriä – yhteen suuntaan, hänestä tuli olympiavoittaja. Tosin Sapparon talvikisojen alla 1972 hänestä Kuusamon olympiakarsinnassa tuli myös ensimmäinen suomalainen dopingista kärynnyt urheilija jäädessään kiinni efedriinin käytöstä.
”Voe tokkiisa, ja sitten tuli Iivo ja pilluutti koko homman voettamalla viijelläkympillä olumppijakultoo.”
SUOMEN sote on ollut pessimistien kulta-aikaa. Ensi tuli talvisote, sitten jatkosote ja vielä varmaa Lapin sote. Istuin reilu vuosi sitten Ho Chi Minhin kaupungissa, Vietnamissa, erään hotellin kattoterassilla ja pohdiskelimme oluen ääressä parin muun matkustavaisen kanssa tietenkin sotea. Molemmat olivat vasemmistolaisia (joita matkustaa nykyisin paljon nimenomaan Vietnamiin, koska ne reppanat luulevat tulevansa kommunistiseen maahan; todellisuudessa Vietnam on maailman kapitalistisimpia maita, vain johto on kommunistinen). Heillä oli kova kammo soteen.
”Paljonko Rovaniemellä ja Mikkelissä on asukkaita?”
Rovaniemeläinen mummo kertoi siellä olevan 60 000 ja mikkeliläinen ikäiseni mies kertoi Mikkelissä olevan 50 000.
”Sittenhän teillä ei ole mitään hätää, teillä ei tule olemaan koskaan pulaa lääkäreistä. Kiuruvedellä niitä on joskus pari ja naapurikylässä Pyhäjärvellä niitä ei välillä ole yhtään.”
Mikkelin mies tympääntyi keskusteluun, mutta Rovaniemen mummon kanssa väiteltiin vielä pitkään. Oluen ääressä on mukava jutella nimenomaan sellaisen kanssa, joka on eri mieltä, koska silloin toivoo kuulevansa argumentteja, joita ei kenties ole kuullut. Vielä 1970-luvulla ja pitkälle 1980-lukua tällainen keskustelu olisi johtanut turpajuhliin ja nyrkit olisivat alkaneet heilumaan, nimimerkillä koettu on.
Kokoomuksessa mielipiteet jakaantuvat kahtia. Jan Vapaavuori ja Hjallis Harkimo sekä herrahissiä odotteleva Elina Lepomäki ovat eteläsuomalaisina city-ihmisinä sotea vastaan ja soten kannatus pienimpiin pitäjiin mennessä kasvaa, koska lääkäripalvelut ovat siellä kuihtuneet. Nämä Kokoomuksen kaupunkikanit voivat vielä kaataa koko soten.
EDUSKUNNAN oppositio on Suomen paras paheksujien Mekka. Lauantain ykkösen vieraana oli Li Andersson. Vasemmistoliiton varjobudjetissa olematonta rahaa jaetaan köyhille ja opetukseen, sanoi Li. Kun häneltä kysyttiin, mistä rahat tulevat, Li sanoi, että listaamattomien yhtiöiden verotettavista osingoista ja yli 100 000 tuhatta euroa hankkivien kateusverosta.
Jostain syystä Li ei saa listaamattomista yhtiöistä osinkoa ja hänen palkkansa eduskunnasta ja luottamustoimista on hieman alle 100 000 euroa.
RAIMO TUORINIEMI
Kirjoittaja on kiuruvetinen yrittäjä
