TÄSSÄ iässä oleva saanee tytötellä. Ja eihän tyttöä tutumpaa sanaa olekaan, mukava ja kotoinen. Siispä käytettäköön sitä.
KEKSIVIIKKONA käväisin Kukkapalvelu Kauhasessa. Tuttuun kauppapuotiin on mukava pistäytyä asiattakin. Onhan se rapakkojokista perua, kaiketi aivan kotoista kuitenkin.
– Miten voin olla avuksi? kukkien keskeltä ilmestynyt tyttö sanoi. Sanoipa niin hemaisevasti, että heittäydyin hetkeksi tytön kanssa juttusille. Varsinkin kun sanat irtosivat kuin itsestään. Toinen kyseli ja toinen vakuuttavasti vastasi.
SAIN kuulla, että tyttö on lukion toisella luokalla ja suorittamassa lukujensa ohella työharjoittelua. Siis opetussuunnitelma, kouluvuosien viisastuttavuus aivan toista luokkaa kuin joskus itselläni. Entisenä opettajana mielessäni kävin vertailua. Oli aina meidän oma luokka. Turvalliset seinät ja ovi, josta lehtorit ilmestyivät opettajankorokkeelle valmiina ottamaan käteensä järjestäjän musteeseen kastaman kynän.
EI siis mitään tällaista, että miten voin olla avuksi. Ei kaikki mukavaa ollut. Kaikesta huolimatta meitä kasvatettiin yhteiskunnan vaikuttajiksi.
EI tyttö kukkapalvelussa hätkähtänyt muuhunkaan uteluuni. Juttelussamme selvisi, kuka on, mistä talosta ja sukukin selvisi. Selväsanaisen kanssa on aina mukava jutella. Ja sanotaanhan sitä niinkin, että uteliaisuus on kolkutin viisauden ovella.
KAUPALLISUUS kiinnosti kukkakaupassa tapaamaani tyttöä. Hyvässä hoidossa tunnollinen oppilas tuntui olevan. Palvelualttius kaupallisella alalla on valtti. Ostaja on pidettävä arvossaan. Ronkeloivaa asiakastakin on taidolla hoidettava.
MUTTA entäs tämä kukkakaupassa tapaamani tyttö, kuka hän on? Saatuani tietää sen, saanen arvella, että hän on aika arvokas apu Kukkapalvelu Kauhaselle. Riia, kiitos sinulle kohtaamisestamme.
LAURI WINBERG
kotiseutuneuvos