Kovaa peliä Bogotassa
MONI purkaa stressiään ja paineitaan juoksemalla pururadalla. Ihmisen tärkein pururata on kuitenkin korvien välissä. Siihen auttaa toki vaikkapa pururata Jänteen hallin tuntumassa, mutta kaikkein tärkeintä on viedä pääkoppa pururatoineen Nivan sillan yli ja suunnistaa auton nokka etelään tai pohjoiseen, kuitenkin tarpeeksi kauaksi.
ETELÄ-AMERIKKA on aina kiinnostanut, siis sinne. Kolumbian Bogotasta löytyi keväällä halpa keskitason hotelli lokakuuksi ja halvat lentoliput. Äkkiä hyväksymään lentolippu ja hotelli Bookersin kautta ja sitten kuukausikaupalla kauhistelemaan, että on sitä hullu, mennä huumekaupunkiin ja -maahan noin vaan.
OLIMME 2011 käyneet kiertelemässä Chilen, Argentiinan, Uruguayn ja Brasilian. Olin jo lukenut, että Brasiliassa puhutaan portugalia ja muualla Etelä- ja Keski-Amerikassa pääsääntöisesti espanjaa. Toinen hotellimme respan työntekijä oli ainoa, joka osasi vähän ja toinen duunari puhui puhelimensa kääntäjään, joka käänsi puheen tekstiksi, espanjasta englanniksi.
TOINEN yllätys oli kaupungin korkeus merenpinnasta, 2600 metriä. Bogota on samanlainen Andien sylissä oleva kattila kuin Chilen Santiago. Se tarkoitti sepelvaltimotautiselle hapenpuutetta, onneksi vain hieman. Toisessa päässä Andeja vuonna 2011 Chilen kohdalla vuoristoa ylittäessämme kävimme 3100:ssa metrissä ja se oli vaikeampaa. Kun pysähdyimme korkeimmalla kohdalla parkkipaikalle paikallisten inkojen markkinatorille, kävelyni tarvitsi enemmän tukea kuin parhaimmillaan Peltohovissa.
OLIN tutustunut ensimmäisen kerran Kolumbian maajoukkueen peleihin 1990 Bolognassa Italiassa, jossa olimme Kainu-Peten kanssa olleet interrail-reissun tiimoilta katsomassa MM-turnauksen pelejä. Silloin pelissä oli pelannut Carlos Valderama, tuo Kolumbian kaikkien aikojen tunnetuin pelaaja, jonka muistamme kotkanpesän kokoisesta tukkapehkosta ja Rene Higuita, maalivahti.
NETISTÄ katsoimme ensimmäiseksi otteluksi sarjaykkösen ja –kakkosen ottelu Equidad-Tolima. Katsojia pelissä oli n. 3500 katsojaa, siis saman verran kuin KuPS:n liigapeleissä.
Toinen peli oli Bogotan suosituimman seuran peli Santa Fe-Equidad (siis sama joukkue kuin edellisen pelin kotijoukkue). Katsojia oli jo 10.000 ja minullakin ennen peliä ostettu Santa Fe:n kaulaliina kaulassa ja tarkoin etsitty istumapaikka. Siis se, jossa oli muutkin samanväriset. Kannattajat seisoivat muovituoleilla eivätkä malttaneet istua koko pelin aikana ja laulua riitti koko pelin ajaksi. Pelivauhti oli reipasta, syötöt napsahtivat kohdalleen ja pelaajien lähtönopeus ja tekniikka oli silmiä hivelevää.
Molemmat pelit päättyivät jostain syystä kotijoukkueen tappioksi 0–1.
C MORE MAXILLA oli 14.11. mielenkiintoinen dokumentti :´Kaksi Escobaria´. Huumekuningas Pablo Escobar pesi 1980- ja 1990-luvulla huumerahaa jalkapalloseuran pääsylippujen kautta ja köyhien elinolojen parantamiseen rakentamalla kaatopaikalla asuville ihmisille kokonaisen korttelin. Jos hänen joukkueensa ei pärjännyt, hän murhautti erotuomarin, koska se oli hänen syynsä. Hän rakennutti köyhille omia nurmikenttiä valaistuksineen. Pablo ammuttiin kuoliaaksi ennen 1994 MM-kisoja.
Andrés Escobar (ei sukua) oli Kolumbian maajoukkueen puolustaja, joka teki MM-kisoissa 1994 Kolumbian viimeisessä ratkaisevassa ottelussa oman maalin. Hänet ammuttiin kisojen jälkeen kotikaupungissaan, Kolumbian huumepääkaupungissa Medellinissä diskon edessä.
Näiden kahden ampumistapauksen jälkeen katsojat kaikkosivat Kolumbian jalkapallokatsomoista. Eikä tilanne ole tullut vieläkään takaisin 90-luvun alun jalkapallohuumaan; aikaan, jolloin Kolumbia oli kenties maailman paras jalkapallomaa.
RAIMO TUORINIEMI
Kirjoittaja on kiuruvetinen yrittäjä
ja jalkapallon harrastaja
