PERUSOPETUKSESSA on jo melkein kymmenen vuoden ajan toteutettu Liikkuvan koulun toimenpiteitä: pedagogiikkaa on uudistettu toiminallisemmaksi, oppitunneilla istumista on katkaistu taukojumpilla ja on kiinnitetty huomiota siihen, että välitunnit säilyisivät liikunnallisena läpi alakoulun ja että samaa välitunti-aktiviteettiä saataisiin siirtymään aina yläkouluun saakka. Yhteisillä koko koulua liikuttavilla turnauksilla ja tempauksilla on kasvatettu niin luokkahenkeä kuin koko koulun yhdessä tekemisen meininkiä.
YHDESSÄ uuden opetussuunnitelman kanssa liikkuvan koulun käytännöt ovat haastaneet myös opettajuutta. Erilaisten pystyasennossa toteutettavien tarkistuspisteiden tekeminen, adverbiaalin harjoittelu kertausmonisteen sijaan jumppasalissa miekkaillen tai vaikkapa kävelevät lukupiirit tuovat opettajuuteen aivan uudenlaista haastetta. Tehtävän tekemisen tulee säilyä hyvänä ja opiskeluryhmän hallinta sujuvana, vaikka oppimisen areenana olisi koko koulu yksittäisen luokkatilan sijaan. Kokemuksesta voin sanoa, että muutos ei ole aina opettajalle helppo. Samanaikaisen tekemisen perinteet elävät koululaitoksessa vahvana ja toiminnallinen oppiminen tuottaa väistämättä ääntä, kun perinteisesti hiljaista luokkatilaa on pidetty hyvän oppimisen ympäristönä. Myös osa oppilaista on tottunut siihen, että opettaja niskaan hengittäjänä kontrolloi hänen tekemistään ja jos niskaan hengittäjää ei ole lähituntumassa, niin tekemisestä voi luistaa. Ikävät yllätykset oman oppimisen ohuudesta tulevat sitten vastaan esimerkiksi koetilanteissa. Mutta kuten kaikkia muitakin asioita elämässä, toiminallistakin opiskelua kannattaa yhdessä harjoitella useampaan kertaan. Siinäkin voi kehittyä. Hyvän palautteen sain viime keväänä koulukäynninohjaajalta: ”Voiko tämäkin luokka oikeasti opiskella 90 minuuttia ilman työrauha-ongelmia?”. Työpistetyöskentely oli hajasijoitettu useisiin kohteisiin koulun yläkertaan, aulaan ja luokkatilaan. Seisoin aulassa pilli kaulassa ja vihelsin, kun oli aika vaihtaa työskentelypistettä. Uuden oppimisen ihanteista jouduin sen verran tinkimään, että vaikka työskenneltiin ryhmissä, niin jokainen oppilas teki itsenäisesti arvioitavaa tehtävämonistetta, joka palautettiin tunnin jälkeen. Muutoin tuossa porukassa olisi ollut liian monta vapaamatkustajaa, jotka olisivat vain siipeilleet ja sählänneet työskentelyn aikana.
LIIKKUVA toinen aste -hankkeen myötä samoja liikkuvan koulun käytänteitä ollaan kehittämässä myös lukiossa. Keväällä 2019 tehdyssä THL:n kyselyssä 48,8% Kiuruveden lukiossa opiskelevista tytöistä ilmoitti kärsivänsä niska- ja hartiakivuista viikoittain. Lukiossakin on pakko kiinnittää huomiota työskentelyergonomiaan ja istuma- ja päätetyöskentelyn tauottamiseen. Taukojumpan järjestäminen luokkatilassa ei ole aina mahdollista: lukiolaiset työskentelevät suurimman osan teoria-aineiden oppitunneista läppärillä ja hartia-helikoptereiden tekeminen luokkatilassa olisi liian riskialtista niin omalle kuin opiskelukaverin läppärille. Sen vuoksi onkin kehitettävä erilaisia ratkaisuja istuvan työskentelyn katkaisemiseen. Yksinkertaisimmallaan penkin voi nostaa pulpetille, asetella läppärin siihen ja tehdä siten itselleen ”köyhän naisen seisomatyöpisteen”. Työelämän tutkimukset osoittavat, että seisaaltaan työskentely ei pelkästään tue selkärankaa, vaan pitää myös aivot virkeämpinä ja aktiivisempina. Istumisen katkaisu porraskävelyllä ei olekaan hukkaan heitetty viisiminuuttinen, vaan avain parempaan ajatteluun.
KATJA KAJAVA
lukion rehtori ja sivitystoimen vastaava
