Salmenkylän Purolla puhuttiin viime perjantaina karjasta, keskusteltiin viljelijöiden järjestäytymisestä ja suunniteltiin opintopiirin aloittamista.
– Karjantarkkailuun ei saisi väsähtää, vaikka mittalypsyt tuottavatkin omat kiusansa. Miten eläimiä myydään ilman tarkkailua? Kuka vastaa tähän.
– Suunniteltu opintopiiri alkaa luennoilla maatalouden tuotantosuunnista ja katetuottolaskennasta. Sitten paljon porukkaa mukaan – tieto on tuoretta.
– Tuottajain järjestäytyminen on pullonkaula. Meillä täällä se on vain 58%, kun sen pitäisi olla 90%.
Nuoret tuottajat eivät nuku, vaikka peltomaat ovatkin lumen alla. Nyt järjestetään tupailtoja pitäjän kulmakunnilla. Tärkeintä on jutella, väitelläkin. Asiantuntijat tuovat ”vettä myllyyn”. Purolla oli mukana toimitusjohtaja Touko Heinonen ja mv. Lauri Remes.
Maitoa meijeriin
– Meijeri on nousemassa Ylä-Savon suurimmaksi meijeriksi. Tuotannon lisäys vilkuttaa tältä vuodelta tuommoista 8–9%. Ei karja ole siis häviämässä.
– Minkälaista on tuo luopuminen?
– Pahimpina vuosina n. 100 tilan vauhtia. Viime vuosina se on tasoittunut 60–70:een. Tänä vuonna tähän mennessä on riisunut kintaansa 32 viljelijää.
– Mikä se on tämä maitolaki? Tarkoittaako se sitä, että maitoa ei saa enää lähettää?
– Ei sitä huoli jännittää. Ihan tarkkaan sitä ei tiedetä, mutta systeemissä kunta joka tapauksessa ottaa maitonäytteet ja tarkastaa tilat. Siinä on paljon hyvää. Solupitoisuus (utaretulehdus), antibioottijutut, bakteeripitoisuus – viljelijän itsensäkin on oltava kaikesta tietoinen. Puhtaus tulee palkituksi. Jäähdytys, säilytys, kuuman veden saanti, kylmän veden laatu – näitäkin tarkastellaan. Mutta koska Kiuruvesi on tunnetusti huonovetinen paikka, tullenee joustoväli niin pitkäksi, että entisillä systeemeillä pääsee eläkkeelle.
Järki käteen
Karjantarkkailusta väitettiin ihan tosissaan, että se on jäänyt polkemaan paikallaan johtuen ennen kaikkea siitä, että nykyisessä teollismaisessa tuotannossa herkästi oijotaan kuvioita, jotka eivät ole pakollisia. Kuitenkin tarkkailu on välttämätöntä jalostuksen kannalta ja siitoseläimet eivät ilman tarkkailua kelpaa muuta kuin jauhelihaksi.
Tarkkailun perusteella on mahdollista saada ruokintaelukoita. Lähivuosina tietokone järjestää jokaiselle lehmälle sopivat sapuskat.
– Kuka ruokkii jokaisen lehmän erikseen? Oikea vastaus on – ei kukaan. Tuotannon nostamisessa pitäisi aina välillä ottaa järkikulta käteen ja näyttää sitä herroillekin. Navettahommaa voidaan kehittää, mutta kannattaa harkita, mikä on järkevää.
– Tuossa välillä oli ihan totista juttua. Pääseekö meijeri lähellekään tavoitehintaa?
– Sitä ei vielä voida tarkalleen sanoa, kausihinnoittelu sotkee laskelmia. Mutta hyvin todennäköisesti. Meijerit yleensä taitavat jäädä prosentin verran alle.
–Tuo kustannuspaine on kova. Meilläkin on pitänyt pyrkiä supistamaan keräilykertoja. Meijeri ei toimi nykyään kahtena viikonpäivänä, sunnuntaina ja keskiviikkona. Tuohon talvituotantoon kannattaisi muuten kiinnittää huomiota. Hintaero on 4–5 pennin luokkaa ja meijerin tuotannon tasaamisella, sillä on suuri merkitys.
Puhuttiin järjestöuskollisuudesta. Vain 55% suosii omia teurastamoita. Keskittäminen kaikessa on tuloksellista.
– Tässä pitäisi jokaisen ryhdistäytyä henkilökohtaisesti ja ottaa itsensä puhutteluun. Meidän tuottajien väliin lyödään liian paljon kiiloja. Jos omissa järjestöissä on puutteita, niin tehköön ne hyviksi – omiin järjestöihin voidaan vaikuttaa. (Kiuruvesi-lehti 24.10.1973)
