Viime aikoina on puhuttu lasten ja nuorten kännykänkäytöstä kouluissa. Kiuruveden yläkoulussa kännykkä ei suuremmin häiritse opetusta.

Yläkoulun rehtori Maarit Amper sanoo, että koulun järjestyssäännöissä lukee, että kännykkä on äänettömänä repussa oppitunneilla. Kännykkä ei saa olla pulpetilla, sillä se vie huomion, kun se värähtelee. Tarvitaan paljon voimia, ettei kännykkää noteeraa, kun se alkaa ”elää”.

Suurimmalle osalle yläasteen oppilaista kännykän käyttö ei ole ongelma. Viime keväänä muutamille oppilaille jouduttiin huomauttamaan kännykän esiin kaivamisesta oppitunnin aikana useilla eri tunneilla. Kiellon rikkomisesta oppilaalle tulee tuntimerkintä, sitten puhuttelu, jos kännykänkäyttö jatkuu, ja lopulta otetaan yhteys kotiin ja keskustellaan, mikä voisi olla yhteinen käytäntö?

– Välitunnilla näkee, että oppilaat seisovat piirissä puhelimet käsissään, mutta emme mekään omana kouluaikanani paljon liikuttu, puhuttiin keskenään piirissä, Amper sanoo.

Puhuminen kännykän käytöstä on Amperin mukaan joka tapauksessa aiheellista, sillä sosiaalinen media, ”sähköiset systeemit”, vaikuttavat keskittymiseen ja jaksamiseen niin koululaisilla kuin aikuisilla. Älykännykällä oleminen on aina jostain muusta pois.

– Kun minä olin nuori, puhuttiin ruutuajasta, että sitä pitää rajoittaa, Amper jatkaa.

Maarit Amper kehottaa meitä kaikkia kokeilemaan olemaan esimerkiksi yksi päivä niin, että kännykkä on kiinni, virta pois päältä.

– Olen sitä mieltä, että jos aikuiset eivät pysty tähän, on kännykän täyskielto kova vaatimus lapsille ja nuorille.

Amper ei usko täyskieltoon, sillä kieltoa pitäisi pystyä valvomaan ja jos kieltoa rikkoo, siitä tulisi olla jokin seuraus.

– Semmoisia asioita ei kannata kieltää, mistä ei voi tulla seurauksia, sekin on väärin, että toinen saa rangaistuksen ja toinen ei. Monia sääntöjä on tehty, esimerkiksi nopeusrajoituksia, mutta niitä kierretään. Ja samalla henkilöllä saattaa olla useita puhelimia, joten yhden puhelimen poisottamisella ei ole paljoa vaikutusta.

Kännykkää myös tarvitaan

Amper jatkaa, että kännykkä on myös tarpeellinen, sitä käytetään opetuksessa, tiedon etsimisessä, mutta yksittäisillä tunneilla. Se on eri tilanne, sillä silloin opettaja antaa luvan puhelimen käyttämiseen.

Amper sanoo, että puhelimen käyttö on lisääntynyt kovasti siitä, kun hän tuli Kiuruvedelle vuonna 1995. Silloin ei edes ollut oppilailla puhelimia.

– Puhelinongelma jyrähti käsiin 2000-luvulla. Puhelimen tulo kouluun liittyi tietotekniikkaan, jota piti lisätä ja opettaa. Ensin tulivat tietokoneet, läppärit ja tabletit ja sitten puhelimet ja edelleen älypuhelimet.

Yhdeksäskuokkalaiset Helmi Huttunen, Tuuli Kärkkäinen, Peppi Reinikainen ja Sofia Ruotsalainen ovat kaikki sitä mieltä, että kännykkä on erittäin tärkeä, koska siinä ovat muistot, yhteystiedot ja kuvat.

– Jos puhelin menisi rikki ja kaikki tiedot häviäisivät, se olisi ärsyttävää. Hyvin paljon myös käydään kavereiden kanssa keskustelua puhelimessa, sanoo Peppi Reinikainen.

Sofia Ruotsalainen miettii, kuinka kauan hän voisi olla erossa kännykästä.

– Jos olen jalkapalloharkoissa, ei minulla siellä ole kännykkää, en myöskään nuku kännykän kanssa. Ehkä voisin olla 2–3 tuntia ilman kännykkää, jos sinä aikana on mieleistä tekemistä. Mutta en missään nimessä vuorokautta voi olla ilmanpuhelinta, koska en tiedä mitä tekisin sinä aikana.

Kahdeksasluokkalaiset Nestori Kärkkäinen ja Joonatan Nuutinen eivät ole niin kiinni puhelimissaan kuin tytöt. Nestori Kärkkäinen sanoo, että kännykkää hän ei tarvitse koulussa ollenkaan, vapaa-ajalla kännykkä on tärkeä.

– Jos lukujärjestys ei ole mukana, kännykästä sen voi tarkistaa, koska lukujärjestys löytyy Wilman kautta, Kärkkäinen sanoo.
Yläkoulussa tiedottaminen tapahtuu puhelimen kautta.

Rajoitukset ok

Sofia Ruotsalaisen mielestä kännykän käyttöä koulussa on syytäkin rajoittaa.

– Nykyiset säännöt ovat jes, jotkut opettajat ovat tarkempia kännykän käytön suhteen kuin toiset.

Sofia Ruotsalainen ei kannata ajatusta, että kännykät laitettaisiin erilliseen boksiin koulupäivän ajaksi. Eikä hänen mielestään kännykkää tarvitsisi laittaa reppuun, jos siitä joutuu tunnilla etsimään tietoa.

– Jotkut opettajat ottavat kännykän aika raskaasti, vaikka sitä ei käyttäisi ja sanovat, että laitapa kännykkä laukkuun. Kotona kännykän käyttöä ei rajoiteta.
Ruotsalaisen mielestä on hyvä oppia itse kännykän käytön rajat.

Peppi Reinikaisesta kännykkä on parempi väline tiedon etsimiseen kuin koulun läppäri, joka pitää erikseen hakea latauksesta. Se vie aikaa ja on hidasta.

– Mutta kännykänkäytön rajoittaminen on hyvä juttu, ettei mene opiskelu sivu suun.

Tuuli Kärkkäinen näkee, että liiallinen kännykänkäyttö tuo ongelmia, mutta se on syytä itse tiedostaa. Helmi Huttunen jatkaa, että on oppilaan oma vika, jos hän ei älyä sitä, että kännykällä roikkuminen oppitunnilla vaikuttaa oppimiseen heikentävästi.

– Sen huomaa itse sitten myöhemmin oppimistuloksistaan.

Helmi Huttusen puhelimenkäyttöä ei kotona rajoiteta.

Joonatan Nuutinen sanoo, että hänelle riittää päivässä tunti puhelimella. Nuutisen kotona puhelin ei hallitse elämää. Nuutinen on veljiensä kanssa paljon ulkona ja muissa puuhissa.

– Opettajalla on oikeus ottaa puhelin pois, jos puhelin on käytössä ilman lupaa, eikä kuulu opetukseen, pojat sanovat.

Joonatan Nuutinen sanoo, että kun hän oli kolmannella luokalla koulussa, kotona sovittiin, että kännykkää ei käytetä koko loman aikana. Nuutinen kertoo lukevansa kirjoja ja kuuntelee äänikirjoja.

–Kirjoissa asiat kerrotaan tarkemmin ja kirjan kautta pääsee kuvittelemaan kertomuksen omalla tavallaan. Kirjasta ymmärtää asiat paremmin, netti on sekava.

Kirjaa voi selata

Maarit Amper pitää itse enemmän paperisista kirjoista kuin sähköisistä.

– Menee ainakin vartti ennen kuin on päässyt kirjautumaan terveystiedon sivuille. Kirjautumiseen voi olla iso kynnys, jos vaikka pitää lukea kokeeseen. Ensin pitää mennä verkkoon ja sieltä etsiä terveystiedon sivut, tytöt komppaavat.

Maarit Amper kertoo, että toisella asteella on sähköistä oppimateriaalia, sillä sitä kautta niitä opetetaan käyttämään.
– Kirja on siinä mielessä parempi, että sitä voi selata. Sähköisessä materiaalissa selaaminen on vaikeaa, kirjaan voi laittaa myös merkinnän ja palata sille haluamalleen sivulle helpommin.

Amper sanoo, että nyt ollaan menossa takaisin paperiin, 2000-luvulla mentiin sähköiseen suuntaan.

Paljon puhutaan nuorten keskittymiskyvyn heikkenemisestä ja syyllistä haetaan älykännyköistä. Maarit Amper sanoo, että oppilaat ovat kyllä keskittyneitä, kun ovat puhelimella, mutta jos oppilas joutuu kuuntelemaan niin, että ei tee mitään, se tuo osalle oppilaista haastetta.

– Viestintäkin on muuttunut lyhyemmäksi, koska se on somen tyyli. Lauseet viesteissä eivät ole täydellisiä. Ei ole isoja ja pieniä alkukirjaimia, eikä välimerkkejä. Viestit näkyvät minun työssäni, kun saan oppilailta Wilman viestejä. Toisaalta tiedän, että on oppilaita, jotka osaavat tietokoneella kirjoittaa aineen paremmin, mutta mitä se vaikuttaa hienomotoriikan, kun ei enää käsin kirjoiteta? Amper miettii.

Äidinkielen opettaja Sanna Kuronen sanoo, että toisaalta kirjoittaminen on helpompaa tietokoneella, kun voi muokata tekstiä. Nykyoppilaat ihmettelevät, miten ennen kirjoitettiin, kun ei voinut kirjoittamaansa leikata ja siirtää toiseen kohtaan tai lisätä tekstiä alkuun, Amper sanoo.

Kuronen kertoo, että tänä päivänä nuoret eivät kirjoita eivätkä lue pitkiä tekstejä muualla kuin koulussa. Kirjojen lukeminen on vähentynyt. Ehkä luokassaan 1–2 on lukenut kirjan kesälomalla.

– Nuorille kehittyvät toisenlaiset ilmaisutaidot. Asia on monisyinen. Monessa asiassa tekniikka on apuna. Mielestäni puhutaan liian mustavalkoisesti älypuhelimista, etsitään vain vaikeuksia ja haasteita. Koulu ei voi olla linnake, jossa toimitaan erilailla kuin muussa yhteiskunnassa. Nuorille pitäisi opettaa järkevää puhelimenkäyttöä. Esimerkiksi, että puhelin voi olla välillä repussa, eikä siihen kuole, Kuronen huomauttaa.