Moni talkoolainen ja Sulkavanjärven rukoushuoneyhdistyksen jäsen oli mukana kirkon remontissa. Kuvassa Pirkko Pietikäinen (vas.), Niilo Pietikäinen, Helena Juntunen, Arto Toppinen ja Harri-Pekka Luomi. Kuva: HANNA SOINI
uskonto, Uutiset Hanna Soini

Sulkavanjärven kirkon remontti saatu on valmiiksi: Luvassa avajaiset, juhlajumalanpalvelus ja kirkon 60-vuotisjuhla

Sulkavanjärven kirkon kunnostustyöt on saatu päätökseen. Remontti uusine tiloineen ja esteettömyyspäivityksineen valmistui kesäkuussa.

– Nyt on helpottunut olo, summaa suntio ja Sulkavanjärven rukoushuoneyhdistyksen puheenjohtaja Arto Toppinen remontin valmistumisesta.

Ruokoushuoneyhdistyksen hallituksen jäsen Helena Juntunen kertoo, että talkoolaisilla on edessä vielä viimeinen koitos avajaisjuhlien järjestämisessä.

Kirkossa järjestetään 1. syyskuuta kunnostetun kirkon viralliset avajaiset ja juhlajumalanpalvelus. Samalla juhlistetaan kirkon 60-vuotismerkkipäivää kahvitteluilla. Tilaisuus on kaikille avoin.

Kirkko on voitu ottaa käyttöön jo ennen remontin viime silauksien valmistumista.

Kirkkosaliin remontti ei juurikaan vaikuttanut. Se säilyi tutunlaisena.

Laaja lahovaurio

Sulkavanjärven kyläkirkon remontti jouduttiin tekemään vakavan sisäilmaongelman vuoksi, joka aiheutti oireita kirkossa kävijöille sekä työntekijöille.

– Ihmiset alkoivat valittaa, että eivät saa ilmaa. Asiaa ruvettiin sitten tutkimaan, Toppinen taustoittaa.

Sisäilmaongelman aiheuttajaksi paljastui kirkon yhteyteen rakennetun siipirakennuksen laajalle edennyt lahovaurio.

– Lahovaurio johtui useista syistä. Katto oli vuotanut ja siipirakennus oli välillä kylmillään, Toppinen sanoo.

Siipirakennus jouduttiin purkamaan täysin, mikä oli urakan suurin osuus. Siipirakennuksessa ollutta tilaa käytettiin seurakuntasalina. Muutoin kirkko todettiin hyväkuntoiseksi.

– Seurakuntasali piti lyödä maan tasalle. Onni onnettomuudessa oli, että tutkimuksissa ei löytynyt sädesientä, sillä muuten koko kirkko olisi pitänyt purkaa, Arto Toppinen kertoo.

– Onneksi rakentamisessa ei ollut käytetty asbestia, joten kalliita asbestipurkuja ei tarvinnut tehdä, Toppinen jatkaa.

Purkutyötä ja remonttia tehtiin pikku hiljaa muutaman vuoden ajan. Urakka alkoi vuoden 2020 elokuussa.

Puretun seurakuntasalin tilalle ei rakennettu uutta siipeä. Saliin johtanut ovi on nyt ulko-ovena. Oven eteen on rakennettu luiska pyörätuoleille, Arto Toppinen kertoo.

Uusi monitoimitila

Uutta siipirakennusta puretun tilalle ei tehty, eikä aiotakaan tehdä. Uusi yhteinen tila syntyi yhdistämällä keittiö ja sakasti samaksi tilaksi. Se vaati väliseinien purkamista.

Lopputuloksena syntyi noin 30 neliömetrin monitoimitila, joka toimii keittiönä, kokoustilana, kahvihuoneena ja toimistona.

Samassa urakassa rakennukseen tehtiin myös esteetön WC.

Esteettömyyttä parannettiin lisäksi rakentamalla sivu-ulko-ovelle pyörätuoleille tarkoitettu luiska.

– Remontin myötä kirkon esteettömyys parani. Olemme aiemmin saaneet palautetta siitä, että liikuntarajoitteisille on vaikeaa tulla kirkkoon, Arto Toppinen sanoo.

Remontin yhteydessä keittiö sai uutta pintaa ja uusia kalusteita. Kiinteistö oy Kiuruveden Kiurunkulma lahjoitti tilaan käytetyt mutta uudenveroiset keittiökalusteet.

Kirsikkana kakun päälle uudistettuun monitoimitilaan hankittiin uudet verhot.

Monitoimitila sai uudet pinnat. Keittiön tasojen takana olevaa seinää koristaa luontoaiheinen kuvio.

Yhteistuumin talkoisiin

Remontin kokonaishintalapuksi tuli 30 000 euroa. Remonttiin saatiin rahoitusta muun muassa eri säätiöiltä ja Kiuruveden seurakunnalta.

Talkoolaiset järjestivät myös lipaskeräyksiä ja kirkon hyväksi järjestettiin muun muassa hyväntekeväisyyskonsertteja. Auttamishaluisia muusikoita matkusti esiintymään kirkon hyväksi Virosta ja Venäjältä asti.

Mukana remontissa oli kymmeniä paikallisia talkoolaisia. He kantoivat kortensa kekoon muun muassa rakennus- ja purkutöissä, vanhojen pihapuiden kaadossa, rahankeräyksessä, ruokahuollossa ja uusien tilojen sisustamisessa.

– Yhteishenki heräsi koko kylällä. Talkoolaiset kokivat kirkon niin tärkeäksi, Arto Toppinen sanoo.

– Kirkon vieressä oleva hautuumaa on yhdistävä tekijä, sillä monella on omaisia siellä. Tämä yhteisöllinen projekti on osittanut, että kirkosta on moneksi, sanoo rukoushuoneyhdistyksen jäsen Harri-Pekka Luomi.

– Tämä on muutenkin alueen pitäjät yhdistävä kirkko, sillä täällä käy ihmisiä Pielaveden ja Kiuruveden puolelta, ja lisäksi mökkiläisiä, Luomi jatkaa.

Siiven purun myötä kirkon tilat pienenivät. Rukoushuoneyhdistysläisten mielestä uusi seurakuntasali on kuitenkin varsin toimiva.

Vaikka remontti on nyt virallisesti saatu päätökseen, rakennus vaatii aina jonkinlaista ylläpitokunnostusta. Rukoushuoneyhdistyksen jäsenet miettivät, että lähivuosina voisi olla aiheellista maalata kirkko.

Sulkavanjärven kyläkirkko rakennettiin vuonna 1964 hautausmaan viereiselle mäelle Sulkavanjärvelle. Sitä laajennettiin seurakuntasalilla vuonna 1972.

Jätä kommentti