Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Liisa Kastarinen täyttää 100 vuotta

ETTÄ pystynkö liikkumaan? Minäpä näytän, sanoo 4. päivänä kesäkuuta 100 vuotta täyttävä Liisa Kastarinen ja tarttuu rollaattorin kahvoihin. Kohta jalka nousee ylös vaaka-asentoon. Sen jälkeen hän heittäytyy sängylleen ja alkaa nostella jalkojaan nopeaan tahtiin edestakaisin. Töppöset vain viuhuvat ilmassa.
Toimittajan on uskottava, että Liisa Kastarinen on ikäisekseen hyvässä kunnossa. Voisipa sanoa, että suorastaan erinomaisessa.
– Sepelvaltimotautia olen sairastanut 20 vuotta, mutta enää ei tarvitse ottaa nitroja. Päätä kyllä huimaa ja silmistä on leikattu kaihi. En näe ihmisistä kuin hahmon, tunnen sukulaiset äänestä, Kastarinen analysoi vointiaan kiikkustuolissaan.
Mutta esimerkiksi muistisairautta Kastariselle ei ole. Hän kuuleekin hyvin, huutaa ei tarvitse.
– Joskus joku nimi kyllä unohtuu, ei tule millään mieleen, hän lisää.
Kastarinen tekee itse ruokansa, voileivät ja puurot, ja tulee muutoinkin toimeen itsenäisesti. Kodinhoitaja käy kerran päivässä katsomassa, että lääkkeet on otettu, samoin sukulaiset pitävät huolta.

KASTARISEN elämä ei ole ollut helppo, mutta kohtaloaan ja vaivojaan hän ei ole muille valitellut. Kastarisen Lauri-mies kaatui jatkosodassa Karjalassa heinäkuun 11. päivänä vuonna 1944. Liisa Kastarinen jäi yksin kolmen pienen lapsensa kanssa, Tuomo oli tuolloin vasta 7-vuotias, Ritva 5-vuotias ja Juhani 2-vuotias.