OPETTAJA-KIRJAILIJA Heidi Jaatiselta ilmestyy muutaman päivän sisään romaani Kaksi viatonta päivää Gummerruksen kustantamana. Kirja kertoo huostaanotetuista ja ylipäätään huostaanotosta. Aihe vei kirjailijan niin mukanaan, että hän saattaa jatkaa vielä aiheen käsittelyä tavalla tai toisella.
HETI aluksi Jaatinen haluaa tehdä selväksi, että kyse on fiktiivisestä romaanista, koska hän arvelee kiuruvetisten lukevan kuitenkin kirjaa ”kuin piru Raamattua”. Mielikuvituksen painottaminen on tärkeää, sillä Jaatinen on haastatellut romaaniinsa luupuvetisen Himaharjun, lasten- ja nuortenkodin, huostaanotettuja lapsia ja heidän biologisia vanhempiaan sekä kasvattajia ja sosiaalityöntekijöitä. Yhdellä kirjan hahmolla voi siis olla piirteitä useammalta todelliselta henkilöltä. Romaanin keskiössä on tyttö, hänen äitinsä ja isoäitinsä.
– Olin ensin kirjoittanut kirjaa noin 100 sivua. Sitten tuli tunne, että tiedänköhän minä tästä aiheesta tarpeeksi vai kuljenko jossain omissa sfääreissäni? Onko maailmankuvani sittenkään oikea?
Jaatinen otti yhteyttä Himaharjun Terttu ja Kari Röntyseen ja pyysi heiltä lupaa tulla tekemään haastatteluja sijaiskotiin. Kymmenkunta lasta suostui tapaamisiin Jaatisen kanssa.
– Jututin joitakin lapsia tunnin, toisia useita tunteja, kävin myös lasten biologisten vanhempien luona. Monien lasten kanssa meistä tuli suorastaan ystäviä, jos nyt niin voi sanoa. Jotkut vanhemmat puhuivat puhumasta päästyään ja kertoivat ulko-ovella, että heitä on ensi kertaa kuultu. Se oli aika pysäyttävää.
Haastattelut ja aihe veivät Jaatisen niin mukanaan, että hän näki huostaanottounia. Jaatinen huomasi, että huostaanotto kaikkine muine ongelmineen, kuten impulsiivisuus, köyhyys ja yksinäisyys, ikään kuin periytyvät sukupolvelta toiselle.
HUOSTAANOTTO aiheena alkoi Jaatista kiinnostamaan ammatillisessa mielessä, koska hänen luokallaan on ollut huostaanotettuja lapsia, lisäksi hän itse on adoptoinut Liina-tytön Intiasta vajaa 10 vuotta sitten.
– Minunkin perheessäni adoptiota on vanhemmissa ikäpolvissa ja kaikkein vanhimmissa huutolaisuutta. Siksi aihe oli minulle hyvin henkilökohtainen.
Jaatista kiinnosti tutkia, mitä tapahtuu silloin, kun lapsi huostaanotetaan ja menee sijoiltaan, rikki.
– Siinähän tulee lapselle uusi koti ja usein uusi koulu, uusi ympäristö, uudet kaverit. Entä mitä se on, kun ei ole koskaan tavannut äitiään ja entä, kun äiti kieltää, että hänelle ei ole lasta syntynyt, vaikka lapsi on olemassa.
