PUOLI seitsemän herätys aamulla. Olemme edellisenä aamuna sopineet taksikuskin kanssa, että hän hakee meidät kahdeksalta aamulla. Hän soittaa puoli kahdeksan ja selittää, kuinka kiireinen on töissä, ettei pääse tulemaan. Me kun luulimme, että me olisimme hänelle töitä. Lähdimme majapaikan järjestämällä, erittäin tyyriillä, autokyydillä kohti satamaa, josta ottaisimme lautan kohti Kambodzhan rajaa.
Ylitämme Kambodzan rajan, viidennen rajan meidän matkalla. Sotilaallisesti pukeutunut herrasmies tarkistaa passejamme. Kun odotan passia, niin vieressäni seisoo toinen sotilas. Hän katsoo minua hymyillen, laittaa käden selälleni ja silittää sitä. Hän sanoo englanniksi ”hyvältä näyttää”.
JATKAMME rajalta minibussilla kohti Sihanoukvillen kaupunkia. Istumme takapenkillä ja katson ikkunasta, kun skootteri ajaa ohi. Mies, jolla on poika sylissä, ajaa skootteria, hänen takanaan istuu nainen, jolla on toinen lapsi sylissä ja hänen takanaan istuu vierekkäin kaksi lasta selkä menosuuntaan. Siinä skootterissa oli melkein yhtä paljon ihmisiä kuin meidän minibussissa.
Vietämme yhden yön Sihanoukvillessä. Seuraavana päivänä otamme lautan Koh Rongin saarelle. Saarelle saapuessa näkyy vierivieressä aivan rannan tuntumassa olevia ravintoloita ja majapaikkoja. Isoista puulankuista rakennettu majapaikka raikasi bassotäyteläistä musiikkia, vastaanoton lattia oli hiekan peitossa ja sisäänkäynnin vieressä kyltti, jossa avoimesti mainostettiin että he myyvät ”iloisia keksejä”, eli leivoksia, joiden ainesosiin kuuluu Suomessa laittomia aineita.
KYSYN hostellin väeltä mistä löytyy vessa. Hän osoittaa minulle suunnan, mutta kertoo, että sähköt ovat saarelta ainakin vielä tunnin poikki ja sama todennäköisesti huomenna. Pöntön yläpuolella on kyltti, joka selittää, kuinka pöntössä ei ole vetämistoimintoa ollenkaan ja että vessapaperia ei saa missään nimessä sinne laittaa.
Istun kuppilaan. Kysyn baarimikolta löytyisikö heiltä sangriaa. Hän vastaa, että viereisestä ravintolasta saattaa löytyä ja jos löydetään, niin voimme tulla takaisin tänne. Häntä ei haittaa. Tällä saarella ei tunnettu monessa länsimaalaisessa kuppilassa vallitsevaa ”ei omia eväitä” sääntöä.
Törmään illalla hostellin pomoon. Olimme varanneet hostellista kolme yötä, mutta koska saarella vallitsi niin rentoutunut tunnelma, ajattelimme viettää siellä vielä muutaman lisäyön. Menen juttelemaan hänelle, kysyn voisimmeko olla pari ylimääräistä yötä heidän hostellissa, koska viihdymme niin hyvin. Hän vastaa: ”Joo, olkaa niin pitkään kuin haluatte. Tulkaa sitten lähtöpäivänä sanomaan, että lähdette”.
ISTUMME syömään illallista ravintolan yläkertaan. Puulankuista tehty lattia, bambun lehdistä rakennettu katto sekä suora näkymä merelle. Jos tällä saarella menet mihin tahansa ravintolaan, kohtaat samanlaisen rakennelman ja näkymän. Tilaan yhden annoksen itselleni ja toisen koko porukalle. Tarjoilija nainen luulee, että tilaan molemmat itselleni, hän tokaisee: ”Jestas, susta tulee lihava”.
Tämän neljänkymmenenkahdeksan tunnin aikana mietin todella monta kertaa ”ei ikinä Suomessa”. Nämä yllätykset voivat olla positiivisia tai negatiivisia. Pieniä tai isoja. Ne voivat helpottaa matkaasi tai monimutkaistaa sitä rajusti. Ainut mikä on varmaa, että niitä tulee.
Mutta nämä toimivat myös matkailun suolana. Tuovat erilaisuutta ja muistoja. Jos näiltä haluaisi välttyä, olisi parempi pysyä Suomessa.