Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Sanna Grönqvist kaatoi ilveksen

METSÄSTÄJÄ Sanna Grönqvist ei voi unohtaa tammikuun 10. päivän ilvesjahtia. Hän lähti mukaan jahtiin porukan ainoana naismetsästäjänä. Porukka kokoontui Luupuveden koulun pihaan, josta lähdettiin metsästämään viimeistä lupailvestä.
Kiuruvedelle ilveslupia myönnettiin tälle talvelle yhteensä kolme. Aiemmin kaksi naarasilvestä kaadettiin Rytkyn ja Toiviaiskylän maastossa.
– Iso kiitos ilvesjahdeissa kuuluu vapaaehtoisille paikallisille, jotka aikaa ja vaivaa säästelemättä etsivät tuoreita jälkiä. Nytkin paikalliset kiertelivät ja saivat ilveksen mottiin, Sanna kertoo.
Jahdin johtaja, Martti Tikkanen, jakoi passipaikat reilulle 20 metsästäjälle. Sanna suuntasi miehensä ja veljensä kanssa erään talon pihaan, josta he siirtyivät passipaikalle muutaman sadan metrin päähän talosta.
Tuolloin jahdissa käytetyt koirat olivat vielä hihnoissa, mutta jälkiä ne jo haukkuivat. Koiramiehet tiedottivat, että koirat päästetään irti viiden minuutin kuluttua.
Minuutin kuluttua tuosta hetkestä Sanna huomasi edessään ilveksen hahmon.
– Minulla oli epäuskoinen tunne, kun ilves varni tulemaan. Mietin vain, että oikeastiko se minun kohdalle sattuu. Ilves lähti risukosta kaartamaan pois. Välimatkaa meillä oli parikymmentä metriä. Sillä oli aikomus mennä motin ulkopuolelle. Odotin, että se tuli risukosta ja puristin liipaisinta. Ilveksen matkanteko loppui siihen, kertaa Sanna metsästysreissuaan.
Viimeisen lupailveksen jahti oli erittäin lyhyt, kun passipaikoilla ei keretty olla montakaan minuuttia.
– Ei siinä kukaan kerinnä passipaikalla kylymettyä. Anoimme neljää ilveslupaa ja meille myönnettiin kolme. Ilveskanta alkaa nyt olla kohtuullisella tasolla. Välillä niitä oli liikaa ja ne tahtoivat pihoissakin pyöriä. Kotikissat ja ketut ovat niille mieluista syötävää. Kauriskantakin on melko alhaalla, kertoo Tikkanen.
Ilvesjahdissa Sanna on ollut mukana useampana vuonna. Nyt hän näki ilveksen ensimmäistä kertaa luonnossa.
– Hyvin kissamainen se oli. Sillä ei ollut kiirettä, vaan se yritti vähin äänin hiipiä pois. Passimiehistä sillä ei ollut havaintoa, mutta koiran ääniä se lähti hiipimään karkuun.
Metsällä Sanna on kulkenut vuodesta 2002 saakka. Saaliiksi on tullut pienriistaa, majavia ja kettu. Ketun Sanna ampui jousella, joka onkin hänen pääasiallinen aseensa pienriistalle. Suurpetoja ja hirviä metsästäessä hän käyttää ruutiasetta.
– Riistanhoidollinen pienpetopyynti on lähellä sydäntäni. Tänä kautena olen metsästänyt seitsemän supikoiraa. Eihän tämä ilves jokapäiväinen saalis ole. Suvussa olen toinen joka on ilveksen kaatanut. Veljen poika Eetu kaatoi ilveksen tismalleen samana päivänä, mutta vuosi sitten. Silloin oli jo mahtava fiilis, saati nyt, kun itse kaatoi ilveksen.
Sannan kaatama ilves oli isokokoinen uros. Sillä oli painoa 20,8 kiloa. Pituutta ilveksellä oli enemmän kuin Sannalla, kun se nostettiin tassuista ylös.
Ilveksen talja ja kallotrofee jäävät Sannalle muistoksi. Ilveksen liha ei ole ruokapöytään kelpaavaa.