ONHAN minulla muistot -kirja on Raija Ruotsalaisen kolmas omakustanne teos. Kirjassa on kymmeniä tarinoita aina sotavuosista nykypäivään. Yksi tarina on ylitse muiden, sillä se muuttaa pysyvästi historiaa.
Tarina Museo-Paavosta, Raija Ruotsalaisen appiukosta, julkaistaan kirjassa ensimmäistä kertaa. Tositarina Luelahen Ukon löytymisestä on kulkenut suvussa vuosikymmenten ajan. Tarinalla on merkitystä, sillä se muuttaa historiaa.
– Luelahen ukkoa ei löytänyt Paaavo Ruotsalainen, vaan mieheni Aarno Ruotsalainen. Hän löysi kiven ajaessaan savimaata Luelahden pihapelloille. Savinen möykky kolahti lapioon. Mieheni rupesi katsomaan mikä ihme saven sisältä paljastuu. Tuolloin Aarno löysi tämän kivikautisen esineen. Aarno kertoi minulle tämän tarinan jo, kun olimme treffeillä nuoruudessa.
Aarno ei suostunut aluksi luovuttamaan ihmekiveä isälleen, Museo-Paavolle. Hän piilotti kiven isältään. Kansallismuseo kiinnostui heti löydöstä, vaatien sen luovuttamista Helsinkiin. Myös poliisit kävivät varmentamassa kiven säilymisen hukkaamiskiellolla. Lopulta Aarno taipui äitinsä suostutteluun ja paljasti isällensä kiven piilopaikan.
– Mieheni lupasi eläessään, että voin julkaista tarinan, kunhan hänen isäänsä ei loukata. Koen, että nyt oli oikea aika totuuden julki tuomiselle. Lapsenikin sen ovat hyväksyneet.
Raija Ruotsalainen olisi kirjoittanut Luelahen ukosta jo kauan aikaa sitten, mutta hänen miehestään ei tuolloin ollut oikea aika. Niinpä Ruotsalainen kirjoitti isovanhemmistaan Rosa ja Juho Pöksyläisestä. Rosa ja Juho edistysmieliset palkittiin jaetulla ykköspalkinnolla paikallisessa kirjoituskilpailussa.
KIRJAN tarinat alkavat sotavuosista ja sen ajan puutteista. Maalaistalossa ei nähty nälkää, mutta tavaraa säännösteltiin.
– Halusin tallettaa sitä aikaa nykyihmisten nähtäville. Ihmiset valittavat nykyään joka asiasta, vaikka todellisuudessa meillä ei ole puutetta mistään. Toista oli sota-aikana. Kauppojen hyllyt olivat tyhjiä ja tavara kortilla, vaatteista oli pulaa ja kahvia keitettiin ruisjauhoista tai muista korvikkeista.
Evakot ja nuoriso tarinassa Ruotsalainen kertoo evakkojen kohtaamisesta lapsuudessaan. Lapsen mieli siirsi kärsimyksen ja kurjuuden syrjään, joiden sijalle tuli uteliaisuus ja innostus uusia leikkitovereita kohtaan.
– He, jotka itse kokivat evakkoon lähdön ja kodin menettämisen kipeyden, ovat itse siitä oikeutettuja kertomaan. Minä olen etsinyt niitä asioita, jotka auttoivat meitä savolaisia ja karjalaisia sopeutumaan yhteistä Savoa asuttamaan, Ruotsalainen kertoo.
