JATKOSODAN veteraani Viljo Rantonen (93) sai kutsun Linnan juhlaan. Valitettavasti Rantonen ei uskalla osallistua juhlintaan huimauksen takia.

KIRJE presidentti Sauli Niinistöltä ja rouva Jenni Haukiolta tuli Viljo Rantoselle ja hänen puolisolleen Lea Rantoselle yllätyksenä.
– Jos kutsu olisi tullut vuosi sitten, olisi menty juhliin kiljuen. Nyt tunnen, että sinne on turha lähteä haparoimaan. Junamatka on pitkä, enkä ole matkustanut junalla vuosiin, Rantonen sanoo ja aikoo katsoa Linnan juhlat omassa olohuoneessaan televisiosta yhdessä Lean kanssa.
Viljo Rantonen joutui jatkosotaan Rukajärvelle vuonna 1943.
– Kiuruvetisiä siellä oli paljon, mutta ei minun ikäluokkaani. Eihän se mukavata touhua ollut, mutta minulle kävi tuuri, että sain hyvät upseerit.
Huhtikuussa 1944 Rantonen joutui toisen kiuruvetisen, Martti Aution, kanssa erilliseen pataljonaan 24 Ontajärven suunnalle ja sieltä edelleen sodan kuluessa Lentieran kautta Porajärvelle
– Melkoinen kurssi se oli meidän pataljoonalle. Kun Kannakselta lähtivät porukat tulemaan kotiin päin, iski toivottomuus. Kävi mielessä, ettei tästä selvitä, mutta niin ei passannut ajatella, oli oltava siellä, mihin käskettiin ja pysyä siellä.
Kotiin Lapinsaloon pääsy tuntui hyvältä marraskuussa 1944.
– Olin juuri täyttänyt 20 vuotta, ei siinä paljon murehdittu, kolmen päivän päästä olin jo halkoja hakkaamassa.

RANTOSEN Väinö-isä oli talvisodassa ja haavoittui paria päivää ennen sodan loppumista pahasti jalkaan. Isä oli myös vapaussodassa Tampereella ja Viipurissa.
Rantonen ajattelee, että nykyajan ihmiset eivät ymmärrä sota-ajan oloista ja puutteesta mitään. Sota-aika myös opetti tyytymään vähään, eikä valittamaan pienistä.
– Sen on tutkimuskin todistanut, että venäläinen olisi vienyt Suomen kokonaan, ellemme olisi maatamme puolustaneet.