HELSINGIN hiippakunnan eläkkeelle lokakuussa jääneeltä piispa Irja Askolalta kysyttiin televisiossa, että pääsevätkö eläimet taivaaseen. Toivottavasti, sillä pitäähän meidän jotain siellä syödäkin. Minulta on kysytty pidänkö koirista. Valtavasti. Eritoten chilikastikkeeseen marinoituna ja takapihalla rakkaudella ja ajan kanssa grillattuna se on suurta herkkua.
PIDÄNKÖ susista? Aivan kuten kaikki keskellä kaupunkia torin reunalla asuvat, pidän aivan valtavasti. Pidän myös susipareista. Tiedättekö, että naimisissa olevaa sutta sanotaan pantasudeksi. Vihaan susiparina eläviä susia, koska se on moraalitonta. Siksipä kannattaa aina, jos löydätte kuolleen pantasuden, haudata se kunnianosoitusta tuntien lähimpään suohautaan. Kaivamisen ajaksi voi selässä olevan kiväärin laittaa vieressä olevan vaivaismännyn oksaan.
KUN tällaisiin muutosalueen kuntiin, niin kuin Kiuruvedelle, mietitään uusia työpaikkoja, olen aina ihmetellyt, miksi ei kukaan ole ehdottanut eläinsafaria. Tässä tapauksessa ehkä karhu- tai susisafaria. Itse olen istunut penkillä kuorma-auton lavalla Intiassa Ranthamboren eläinten suojelualueella pusikoitten reunalla tuijottamassa mahdollista tiikeriä, joka on kai nähty siellä viimeksi vuonna 1989. Ja istuin siellä peräti kaksi päivää.
TÄLLAISIIN juttuihin sisältyy aina tarina, jossa tiikerin näki juuri se edellinen turistiryhmä Suomesta ja viime talvena tiikeri oli syönyt erään temppeliin kävelevän buddhalaisen. Luonnonaluetta tehdessä eräs vanha temppeli oli jäänyt luonnonsuojelualueen puolelle ja buddhalaiset kävelevät sinne avojaloin tiikereitä uhaten.
TÄHÄN karhu- ja susisafariin tarvitaan tietenkin oppaita. Oppaaksi kelpaa vain kiero savolainen. Koska Kiuruvedellä ei luontojaan ole kieroja savolaisia, heitä täytyy ruveta kouluttamaan paikallisessa kansalaisopistossa. Safarit kohdistetaan japanilaisille ja kiinalaisille. Heille riittää Suomesta raikas ilma ja hyvät tarinat, kuten muumit. Loput voidaan valehdella tai niin kuin me sanomme, puhua muunneltua totuutta tai liioitella.
ENSIMMÄINEN turistiryhmä viedään Rytkösen tai Laitisen bussilla Luupuveden rantaan. Luupuveden rantaan siksi, että jos – perskutarallaa – joku laumastaan karkotettu yksinäinen susi sinne oikeastikin eksyy, voivat turistit vaikka juosta järven yli.
KUN japsit ovat toista päivää istuneet märässä suohaudassa mitään näkemättä, alkaa yksi epäilevä Tuomas kysellä. ”Onkohan täällä koskaan ollutkaan susia tai karhuja?” Johon huippukoulutettu opas tuumaa: ”Näkkyypähän.” Tuhnauttaa vatsaa kiertäneet liiat ilmat ulos ja ruiskauttaa mällisyljen moottorisahalla katkaistun puun kannon nokkaan. ”Voephan olla näkymättäkkii…”
TOISEN päivän iltapäivällä sadan metrin päässä rahalla palkattu Kiuruveden nuorisoteatterin lupaava näyttelijä suorittaa Muumipapan puvussa sadan metrin avomaajuoksun häviten sakenevaan kuusikkoon. Alkaa aivan perkeleellinen nikonien ja canonien kilpalaulanta ja salamien räiske.
Turistilauman silmät hehkuvat teelautasen kokoisina, avokämmenet hakkaavat innoissaan ja suusta kuuluu huuto: ”Fantastik, vantevool…!”
PELTOHOVIN iltaruokailussa kuuluu metakkaan nouseva innostunut keskustelu ja riisipuikot heiluvat vaarallisen korkealla. Kiuruvesi on juostu maailman kartalle.
Raimo Tuoriniemi
Kiirjoittaja on kiuruvetinen yrittäjä
