Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Viskaalintupa on kuin toinen koti

PÄIVIÄKESKUS Pysäkin nimi muuttui joulukuussa Viskaalintuvaksi ja toimintaa luotsaa nyt Kiuruveden Urheilijat.

PÄIVÄKESKUS Viskaalintuvan oven avaa vuoden ensimmäisenä arkipäivänä Keijo Kekäläinen. Kekäläinen on kuluttanut talon oven saranoita jo pitkään, sillä keväällä tulee kolme vuotta täyteen siitä, kun silloisesta Pysäkistä tuli tärkeä paikka hänelle. Kekäläinen muutti tuolloin yhteen talon vuokra-asunnoista.
– Tästä paikasta on tullut kuin koti minulle. Nyt olen ollut yli kaksi vuotta ilman alkoholia. Rahat ovat säästyneet ja terveys pysynyt parempana. Toiminnanohjaaja Maarit Porkka sanoikin minulle, että älä Keijo hättäile, kun lopetat juomisen, niin kyllä asiat järjestyy.
Kekäläinen käy syömässä lähes joka päivä Viskaalintuvassa, sillä ruoka on edullista ja maittavaa.
– Parempina päivinä teen lumitöitäkin, kun vaan terveys sallii. Sitten voi myös reilusti sanoa, että nyt ei jaksa. Tällä paikalla on ollut merkittävä vaikutus elämääni. Itseluottamustani on lisännyt valtavasti se, että saan viedä lapsenlapset kouluun, iloitsee Kekäläinen.

PÄIVÄKESKUS Viskaalintuvassa arki lähti rullaamaan entisellään heti vuoden vaihteen jälkeen. Talossa puhaltavat uudet tuulet, kun Päiväkeskus Pysäkki ry lopetti toimintansa ja toimintaa on pyörittänyt joulukuun alusta saakka Kiuruveden Urheilijat. Kiuruveden kaupunginhallitus päätti viime vuonna myöntää Kiuruveden Urheilijoille avustuksen päiväkeskus-, työllistämis- ja tukiasumispalvelujen tuottamista varten.
Toiminnalle on tarvetta, sillä viime vuonna talossa oli noin 100 kävijää ja käyntikertoja yli 3000. Viime joulukuussakin kävijöitä oli 36 henkilöä ja käyntikertoja yli 250.
– Meidän tupaan voi tulla jokainen omana itsenään. Ainut rajoitus on, että tänne tullaan päihteettömänä. Kaikki toimintamme on päihteettömyyttä tukevaa, kertoo toiminnanohjaaja Maarit Porkka.
Porkka aloitti Päiväkeskus Pysäkin toiminnanohjaajana neljä vuotta sitten. Monelle kävijälle hänestä on tullut äitihahmo.
– Viihdyn työssäni, sillä minua pidetään täällä kuin kukkaa kämmenellä. Ovet avataan ja kysytään kuulumiset. Olen huomannut, että Kiuruvedellä yhteistyön tekeminen ja toisista ihmisistä huolehtiminen ovat aivan omaa luokkaansa, Porkka kertoo.

VISKAALINTUVASSA pyörii kuukausittain 10-15 erilaista ryhmää, kun esimerkiksi seurakunta ja vapaaehtoiset vetävät toimintaa. Joka vuosi järjestetään erilaisia retkiä ja leirejä. Nyt uusin villitys on tanssiminen ja kesällä onkin suunnitteilla lähteä porukalla lavatansseihin.
– Miksipä ei voitaisi järjestää myös ihan omat tanssit kesän tullen, heittää Kiuruveden Urheilijoiden puheenjohtaja Kari Saastamoinen.
Viskaalintuvan ovet ovat avoinna arkisin kello 8-14. Toiveissa olisi, että aukioloaikoja saataisiin venytettyä neljään ja paikka voitaisiin pitää auki myös lauantaisin. Nähtäväksi jää, toteutuuko haave tulevaisuudessa.
Joulunpyhien aikaan Viskaalintupa olisi ollut kiinni, mutta vapaaehtoisten ansiosta ovet olivat avoinna myös tuolloin.
– Otin ilolla vastaan vapaaehtoisten esityksen pyhäpäivien aukiolosta, sillä etenkin nuo pitkät pyhäpäivät saattavat olla monelle yksinäisiä hetkiä. Tämä paikka on tosi tarpeeseen heille. Joulupyhinä täällä oli 21 käyntiä, iloitsee Porkka.
Viskaalintupa nimi syntyi nimikilpailun myötä. Nimi sopiikin erittäin hyvin paikalle, sillä muinoin samaisella paikalla oli pieni punainen talo nimeltään Viskaalintorppa.
Viskaalintupaan voi tulla monenlaista eri polkua pitkin. Ovi on avoinna kaikille. Mahdollisuuksia ovat esimerkiksi palkkatuki, kuntouttava työtoiminta, työkokeilu, yhdyskuntapalvelu tai opiskelijoille työharjoittelu.
– Jokaisen elämänpolut ovat yksilöllisiä. Mietimme yhdessä mitkä on niitä omia juttuja ja millaista tukea tarvitaan. Nyt on mahdollisuuksia kehittää entistä enemmän jokaisen polkua pidemmäksi, jopa vapaille työmarkkinoille saakka. Kiuruveden Urheilijoilla on vankka kokemus työllistymiskuvioista Kiuruvesi-mallin myötä, Porkka kertoo.
Yhteisen ajanviettopaikan lisäksi Viskaalintuvassa on mahdollisuus edulliseen ruokailuun ja kahvia on aina tarjolla. Talossa voi saunoa ja pestä pyykit. Maanantaisin Viskaalintuvassa käy sosiaalityöntekijä
– Tarjoamme myös asiointiapua kauppaan, sähköiseen asiointiin, lomakkeiden täyttämiseen ja muihin asioihin. Meillä pelataan korttia, tehdään käsitöitä ja puutöitä. Jouluksi tehtiin joulukoristeita. Joskus laitetaan ruokaa porukalla. Yksi tärkeimmistä talon palveluista lienee vertaistuen saaminen, kun juttukavereita täällä riittää. Ihan tavallista arkea me täällä eletään, Porkka kertoo.

KIURUVEDEN URHEILIJAT ja kaupunki ovat vuosien ajan hoitaneet työllisyysasioita yhteistyössä Kiuruvesi-mallin mukaisesti. Kaupungin viranhaltijat ja päättäjät näkivät synergiaedun, kun urheiluseura rupeaa pyörittämään myös päiväkeskustoimintaa.
– Meidän Kiuruvesi-mallistamme on oltu kiinnostuneita ihan valtakunnallisestikin. Pohjois-Savon Liikunta iloitsi, että urheluseura kantaa yhteiskuntavastuuta ja meidän tapamme toimia nähtiin esimerkkinä muillekin, Saastamoinen kertoo.
Kaupunki avustaa Kiuruveden Urheilijoita toiminnanohjaajan palkkakustannuksien verran. Ylä-Savon Sote kuntayhtymä ostaa asumisen tukipalvelut. Viskaalintuvan mahdolliset tulot käytetään paikalliseen toimintaan ja työllistämiseen, jonka kautta tuetaan talossa kävijöitä.
– Nyt toimintaa päästään kehittämään entistä enemmän kiuruvetisten näköiseksi. Tulevaisuudessa yhteistyö eri toimijoiden kanssa kasvaa entisestään. Urheiluseuran kautta innostetaan myös ihmisiä liikkumaan, mutta urheilun ei ole pakko olla se iso juttu. Apukäsiä tarvitaan myös erilaisten tapahtumien luomisessa. Silloin ei tarvitse urheilla, vaan voi olla mukana tapahtuman rakentamisessa. Jokaiselle löytyy oma paikka myös urheiluseurassa, muistuttaa Saastamoinen.
Viskaalintuvan avajaisia vietetään tiistaina 22. tammikuuta. Avajaisissa esiintyy Juha Vartiainen.