Aili Ojaluoto on asunut palvelukeskus Virranrannassa pari vuotta.
Uutiset (muokattu 22.4. 9:26) Jaana Selander

Aili Ojaluoto on sydämellinen 100-vuotias

Aili Ojaluoto saavutti 100 vuoden iän sunnuntaina. Ojaluoto vietti päiviään Virranrannan palvelukeskuksessa.

Aili Ojaluodon (omaa sukuaan Piitulainen) tytär Terttu leipoi suuren juhlan kunniaksi täytekakun. Korona-aikana suurempia juhlia ei pystytä järjestämään.

Ojaluotoa kuvaavat hyvin sanat positiivinen ja peräänantamaton. Pitkän iän salaisuutena lienee hyvät geenit.

Muistisairaudesta kärsivä Ojaluoto on aina syönyt sekaruokaa, mutta liikkunut paljon. Hän kuljetti Luupuvedellä asuessaan maitotonkat maitokärryllä 1,5 kilometrin päähän päätielle aamuin ja illoin. Käsivoimat ovat tyttären mukaan edelleen ikään nähden hyvät.

Ojaluoto on omaa sukuaan Piitulainen, Ailin sisarukset ovat pitkäikäisiä, he ovat eläneet kaikki yli 80-vuotiaiksi, jopa 96-vuotiaaksi.

Vaihderikas elämä

Aili Ojaluodolla on vaihderikas elämä takanaan. Hän syntyi Impilahdella Koirinojan kylässä, Laatokan rannalla. Sisaruksia oli seitsemän, joista Aili oli nuorin.

Aili Ojaluodon vanhemmat kävivät töissä Pitkärannassa. Aili jäi orvoksi 10-vuotiaana vuonna 1931, minkä jälkeen hän asui usean sukulaisen luona. Vanhemmat sisarukset olivat jo silloin Helsingissä töissä.

Aili kävi koulunsa Alalammilla, hän kulki kouluun junarataa pitkin. Alalammilla hän asui Kalle Virtasen perheessä, Virtanen oli asemanhoitaja. Sieltä Aili lähti Helsinkiin ja yöpyi matkallaan sukulaisten luona Viipurissa.

Helsingissä Aili hoiti lapsia, sisar oli hommannut ensimmäisen työpaikan.

Ennen sotaa Aili oli töissä Kumituotteella, joka sodan aikana muutettiin sakkariinitehtaaksi. Siellä tehtiin vuorotyötä ja pimennysverhot olivat koko ajan päällä. Tehdas oli Lönnrotinkadulla. Pommituksia oli paljon.

Sotaa pakoon Kiuruvedelle

Aili Ojaluoto tuli Kiuruvedelle ensimmäistä kertaa sotaa pakoon ja oli Purolassa Niemiskylässä. Aili tuli Kiuruvedelle, sillä samassa työpaikassa oli työkaveri Kiuruvedeltä ja hän kannusti menemään Kiuruvedelle. Niin Aili lähti naisystävänsä kanssa junalla Kiuruvedelle.

Rauhan tultua Aili palasi Helsinkiin takaisin, mutta kävi kesälomalla aina Kiuruvedellä. Aili avioitui niemiskyläläisen Eino Junkkarisen kanssa heinäkuussa vuonna 1951. Kiuruvedelle hän oli muuttanut toukokuussa samana vuonna.

Jossakin vaiheessa Aili lähti Ruotsiin vanhimman siskonsa luokse. Sisko työskenteli Halmstadissa Vapno Gård -nimisessä kartanossa. Aili oli siellä vuoden ajan sisäkkönä. Seudulla oli muitakin suomalaisia töissä. Tämän jälkeen hän palasi Niemiskylään.

Paavo Ojaluodolla oli ilmoitus sanomalehdessä, että etsitään hoitajaa kolmelle pojalle: Olaville, Juhanille ja Leolle. Poikien äiti oli kuollut rintasyöpään.
Aili vastasi ilmoitukseen ja muutti Luupuvedelle 1950-luvulla. Siellä hän opetteli lehmänhoitoa ja muita taloustöitä. Naapurin Akusta Huttunen oli hänen apunaan ja neuvoi monissa asioissa. Navetassa oli 1–3 lehmää.

Perhe muutti Luupuvedeltä keskustaan 1970. Sitä ennen Aili oli saanut Paavon kanssa Terttu-tyttären vuonna 1959.
Aili työskenteli Kamajan neulomossa, Lempisen kioskilla ja myös siivosi koteja yksityisesti. Hänestä oli tärkeää olla itsenäinen ja käydä töissä. Paavo Ojaluoto kuoli vuonna 1974.

Pojat kuin omia

Aili Ojaluoto piti koko elämänsä ajan Paavon kolmea poikaa kuin omaansa, oli heistä ylpeä ja kannusti heitä elämässään. Viimeiset vuodet Aili on ollut Virranrannassa, sitä ennen hän asui yksin omakotitalossa. Terttu-tytär kertoo, että aina Virranrannassa käydessään äiti Aili kaipaa kotiin. Aili Ojaluodon mottona on ”Vanhuus tulee kuin varjo”.