Kiuruvesi muuttuminen kaupungiksi ei ollut likikään suurin paikkakunnan 1990-luvulla kokema muutos. Lama vei työpaikkoja ja voimistunut muuttoliike väkeä. Liittyminen Euroopan Unioniin herätti pelkoja. Ja maidonjalostuskin loppui maitokaupungissa.
Kiuruvetisten määrä väheni 1990-luvulla vuosittain keskimäärin yli sadalla hengellä. Vuonna 1990 Kiuruvedellä oli 11 415 asukasta ja vuonna 2000 enää 10 358. Itsekin kuuluin Kiuruvedeltä muuttaneisiin, kun siirsin kirjat vuonna 1993 Helsinkiin.
Väkiluvun laskutahti kiihtyi kohti vuosituhannen vaihdetta. Kiuruvesi-lehti kertoi 16.7.1997, että edellisvuoden muuttotappio oli 163 henkeä. Lehti totesi näyttävän siltä, ”etteivät pelkästään hyvät palvelut, puhdas luonto ja väljät tonttimaat enää riitä vetämään väkeä Kiuruvedelle.” Suurimmillaan muuttotappio oli vuonna 1998, jolloin väkiluku väheni poismuuton takia 210 hengellä. Väestörakenne painottui yhä enemmän ikäihmisiin. Vuonna 2000 kiuruvetisistä oli alle 15-vuotiaita 17,6, 15–64-vuotiaita 61,6 ja yli 65-vuotiaita 20,8 prosenttia.
Osaltaan väkiluvun laskuun vaikutti syntyvyyden lasku. Vuonna 1995 syntyi 114 vauvaa, kun tätä ennen maailmaan oli tullut 130–140 kiuruvetistä vuodessa. Kuolleiden määrä ylitti pysyvästi elävänä syntyneiden määrän vuonna 1995. Vuosikymmenen lopussa syntyneitä oli 97 ja kuolleita 135 vuodessa.
Asukasmäärän laskua ei juurikaan hidastanut Jugoslavian hajoamissotien vuoksi pakolaiseksi joutuneiden albaanien tulo kiintiöpakolaisiksi. Kunnanvaltuusto päätti vuonna 1991 yksimielisesti ottaa vastaan 30 albaania. Kiuruvedelle tuli myös Pohjois-Makedoniasta paennut Sadikin perhe, joka jäi paikkakunnalle pitemmäksi aikaa. Sadikien lapsista Berat ja Irfan ovat kunnostautuneet jalkapalloilijoina. Kiuruvedelle asettui 1990-luvun alussa myös jonkin verran inkerinsuomalaisia paluumuuttajia.
Lama koetteli yrityksiä
Talouslama vei suuren osan Kiuruveden teollisista työpaikoista. Idänkauppaa paljon tehneet Kamajan Neulomo ja Finn-Bella tekivät konkurssin vuonna 1992. Myös Runnin Konepaja joutui lopettamaan toimintansa. Tyhjäksi jääneeseen halliin muutti sittemmin linja-autoasemalta kiuruvetistaustaisten Paavo ja Seppo Saastamoisen perustama Makasiini-ketju, joka avasi tiloihin Maxi-Makasiiniin. Nykyisin hallissa toimii Tokmanni.
Kiuruveden Saha Oy oli suurissa vaikeuksissa 1990-luvun alussa. Vuoden 1985 konkurssin jälkeen saha oli jatkanut toimintaansa kunnan tuella, mutta tämä tie oli kuljettu loppuun. Sahan pääomistajaksi tuli värikkäiden vaiheiden jälkeen vuonna 1994 Iisalmen Sahat Oy, jonka osana saha toimi vuosikymmenen lopulle saakka. Sermetillä meni sen sijaan hyvin. Yritys sai Saksojen yhdistyttyä lämpökeskustilauksia itäisen Saksan alueelta.
Työttömänä oli vuonna 1994 liki 18 prosenttia työvoimasta. Laman syvyyttä kuvaa se, että luku oli Pohjois-Savon kolmanneksi alhaisin. Lisäksi Kiuruveden työttömyysaste oli poikkeuksellisesti pienempi kuin koko Suomen 19 prosenttiin noussut työttömyys.
Voimariinin teko loppui
Muutoksen kouriin joutui myös Kiuruveden osuusmeijeri. Voimariinin valmistus loppui vuonna 1996, kun Valio keskitti sen tuotannon Seinäjoelle. Kiuruvedellä oli kirnuttu vuodessa liki viisi miljoonaa kiloa yhtä suomalaisten suosikkilevitettä. Määrä oli puolet koko Suomen tarpeesta. Raaka-aine tuli pitkälti omasta pitäjästä, sillä vuonna 1994 Kiuruvedellä tuotettiin maitoa 34,0 miljoonaa litraa.
Voimariinin tuotannon loppuminen otettiin Kiuruvedellä raskain mielin vastaan. Toisaalta vaihtoehtojakaan ei käytännössä ollut. Uusien tuotteiden kehittely ja markkinointi olisi vaatinut suuria investointeja.
Maidontuottajia oli vuonna 1994 vielä 453 ja tilakohtainen maitomäärä oli lähes 75 000 litraa. Lehmiä vuonna 1996 yhteensä 5 460. Lehmästä tulikin kiurun ohella toinen kunnan nimikkoeläimistä Kiuruvesi-lehden ja Kiuruveden Luonnonystävien järjestämässä kilpailussa.
Tiloille löytyi myös jatkajia epävarmoista ajoista huolimatta. Kiuruvesi-lehti kertoi 5.6.1996 Riitta Forssista, joka oli isänsä äkillisen kuoleman jälkeen ryhtynyt jatkamaan 23-vuotiaana tilanpitoa kolme vuotta aiemmin. Lehmiä Forssilla oli 13 ja nuorta karjaa 15–20. Takana olivat ensikokemukset EU-ajasta.
– Paperisota on EU:ssa ottanut aikaa enemmän kuin ennen. Olen miettinyt tietokoneen laittamista, mutta ei tässä taida olla aikaa opetella atk:ta, mietti Forss.
Maidontuotannon lopettaneita oli kuitenkin paljon. Luopumisia vauhdittivat valtion maksamat luopumiskorvaukset. Karjanpito loppui myös kotitilallani Salmijärven Järvelässä vuonna 1992.
Pitäjästä kaupungiksi
Kiuruvedestä tuli kaupunki vuoden 1993 alussa. Juhlapuheen kävi pitämässä keskustalainen sisäministeri Mauri Pekkarinen. Torilla kuntastatuksen muuttum
ista juhlijoita odotti Kiuruveden Palloilijoiden olutteltta, jonka pystyttämisen mahdollisti anniskelumääräysten lieventyminen.
Kaupungiksi muuttuminen ei käytännössä muuttanut kunnan asemaa ja tehtäväkenttää. Leukailunaineksia aiheesta löytyi kuitenkin vaivatta. Kiuruvettä oli helppo sanoa Milk Cityksi. Ja puolitosissaan puhuttiin nauhakaupungista, joka ulottui Iisalmesta Kiuruveden, Pyhäsalmen, Haapajärven ja Nivalan kautta Ylivieskaan. Pyhäsalmi-nimeä vuosina 1993–1995 käyttäneestä Pyhäjärvestä tuli kaupunki yhtä aikaa Kiuruveden kanssa.
Kaupungiksi muuttumisen pääperusteena olivat imagotekijät. Kiuruvesi asetti vuonna 1996 tavoitteekseen tulla Luomu-Suomen pääkaupungiksi. Vuosien 1997–98 elinkeino-ohjelmaan mukaan Kiuruveden oli määrä olla vuonna 2005 Luomu-Suomen pääkaupunki, jossa tuotettaisiin kymmenen miljoonaa litraa luomumaitoa. Tavoite oli kova, sillä sen asettamisen aikaan koko Suomen luomumaitotuotanto oli samansuuruinen. Luomun tukeutuvaa imagoa ajoi erityisesti Esko Raution seuraajaksi vuonna 1995 valittu Timo Halonen, joka sai sen tueksi myös luottamushenkilöt.
Luomukeskustelu oli virinnyt 1990-luvulla ja luonnonmukainen viljely herätti sekä uteliaisuutta että epäilyksiä niin Kiuruvedellä kuin koko Suomessa. Kiuruvesi oli liikkeellä etukynnessä, mikä ei helpottanut tietä Luomu-Suomen pääkaupungiksi. Luomutuotteet olivat tuntemattomia, tuotantomäärät pieniä, eikä markkinointikanaviakaan ollut. Ajatus Kiuruvedestä Luomu-Suomen pääkaupunkina ei lähtenyt täyteen lentoon, mutta ei kuitenkaan ole kokonaan kuollut.
Alkuperäinen visio on muuttunut, mutta luomu on edelleen kaupungin strategiassa mukana.
”Yhtä köyttä” ravisteli
Syksyn 1992 kunnallisvaalit järjestettiin ensimmäisen kerran yksipäiväisinä. Äänestysalueita oli enää kuusi. Muutoksen taustalla oli vaalisalaisuuden säilyttäminen. Keskusta menetti 2 paikkaa, mutta säilytti 19 valtuutetulla enemmistön valtuustossa. Vasemmistoliiton paikkamäärä oli 9 (+ 2), SMP:n 4 (+ 1), SDP:n ja Kokoomuksen 1 (- 1). Ensimmäisen kerran valtuustoon yltänyt Kristillisen liitto sai yhden valtuutetun. Vihreätkin olivat hilkulla saada edustajansa valtuustoon. Vasemmistoliiton nousua selitti Demokraattisen vaihtoehdon toiminnan loppuminen. Kaupunginvaltuuston ja -hallituksen johdossa jatkoivat vuosina 1993–1996 Kalle Röntynen ja Lauri Remes.
Vuoden 1996 vaaleissa Yhtä köyttä Kiuruvesi -valitsijayhdistys sai seitsemän valtuutettua. Siirtymä oli suurin sitten 1960-luvun alun, jolloin Pientalonpoikien puolue oli heilauttanut voimasuhteita. Keskusta sai 18 (- 1) ja Vasemmistoliitto 7 (- 2) valtuutettua. SDP, Kokoomus ja SMP:n raunioille perustettu Perussuomalaiset saivat kukin yhden paikan. Valtuuston puheenjohtajaksi nousi Keskustan Martti Heinonen ja hallitusta ryhtyi vetämään saman puolueen Jouko Tenhunen. Yhtä köyttä -ryhmä teki aiemmin keskustaan kuuluneen Erkki Kilvensalmen johdolla ärhäkkää politiikkaa. Kilvensalmi oli jo keskustan valtuutettuna arvostellut kaupungin elinkeinopolitiikkaa ja sen perustaman kehitysyhtiön toimintaa.
Heinäkylässä sijainnut kunnallinen vanhainkoti oli 1980-luvulla heikkokuntoinen. Valtuusto päätti uuden palvelukeskuksen rakentamisesta Virranrantaan vuonna 1989 ja se valmistui kaksi vuotta myöhemmin. Vesihuollon järjestäminen jatkui 1990-luvun alussa, jolloin 84 prosenttia kiuruvetisistä talouksista oli keskitetyn vesihuollon piirissä. Kyläkoulujen lakkauttamiset lisääntyvät 1990-luvulla. Opetus loppui Lapinsalon, Ruokomäen, Kaislasten, Koivujärven, Pirttimäen, Sulkavanjärven ja Osmangin kouluissa.
Vuoden 1995 kuntalaki kasvatti kuntien itsemääräämisoikeutta. Toisaalta samaan aikaan valtio asetti kunnille yhä uusia tehtäviä. Vuoden 2015 alussa kunnilla oli 610 lakisääteistä tehtävää ja 973 velvoitetta. Tehtävien määrä oli ollut 1990-luvun alussa alle 300.
EU-jäsenyys mörkönä
Onni Remes lausahti Turhalan Metsäpirtillä helmikuun alussa 1993 pidetyssä ”EY-keskustelutilaisuudessa”, että Suomesta ”on tulossa varsinainen Joulumaa, missä on viisi miljoonaa tonttua”. Kansanedustaja Kalle Röntynen maalasi synkän kuvan tulevaisuudesta. Hänen mukaansa Suomea oltiin myymässä Eurooppaan pilkkahinnalla.
– Aluepolitiikka häviäisi ja palkkataso putoaisi puoleen. Millä ihmiset sen jälkeen maksaisivat velkansa pois. Maatalous häviäisi lähes kokonaan. Myös sosiaalipalveluista joutuisimme tinkimään, Röntynen luetteli.
Lokakuussa 1994 pidetyssä kansanäänestyksessä 68,1 prosenttia äänioikeuttaan käyttäneistä kiuruvetisistä vastusti EU-jäsenyyttä ja 31,8 prosenttia oli sen kannalla. Kyllä-ääniä kertyi pääasiassa kirkonkylästä.
EU-jäsenyyteen liittyneet pahimmat pelot eivät toteutuneet. Elämä jatkui, vaikka kiuruvetisistä ei tullutkaan suoranaisia Euroopan-rakastajia.
Tässä juttusarjassa Jouko Kokkonen käy läpi Kiuruveden kunnan 150-vuotishistoriaa. Ensimmäinen osa ilmestyi 18.1.2023
Lähteet: Juha Pohjonen, Kiuruvesi. Kaupunki keskellä Suomea. Kiuruveden kaupunki 2021. Arto Rautio. Kiurunkulma – tärkeä osa kiuruvetistä elämää. 2018. Ville Pekkala, Kiurun ja lehmän mailla. Luomuimago Kiuruveden kaupungin elinkeinopoliittisessa retoriikassa 1995–2005. Ville Pekkala Pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto 2012. URN:NBN:fi:jyu-201204301590.
Kirjoittaja on kiuruvetisjuurinen dosentti Jyväskylän yliopistossa.
