Teollistamisen historiaa
TARINA kertoo, että Savon Yrittäjien eräässä juhlassa Kuopiossa SePa-tuotteen Seppo Ahonen (Keiteleen kattoristikkotehdas) olisi tullut kiuruvetisiä jututtamaan. Häntä oli kismittänyt vieläkin, että oli saanut Kiuruveden kunnalta pakit, kun se oli ollut halukas perustamaan firmansa tänne. Asian ymmärtää sitäkin taustaa vasten, että Keiteleellä ei ole rautatietä, mikä taas Kiuruvedellä on ja kuinka hyvin ristikkotehdas olisikaan sopinut Veljekset Heiskasen ja sahan väliselle pellolle.
KUN laskee kaikki menetykset kolmesta torpatusta suuresta teollisuuslaitoksesta (Lapinlahden meijeri, Keiteleen kattoristikkotehdas ja muualle karkuutettu teurastamo), voidaan Kiuruveden kaupungille aiheutetut rahalliset vahingot laskea kymmenissä ellei sadoissa miljoonissa euroissa. Meijeri olisi tuottanut verotuloja jo 50 vuotta (tietenkin myös työntekijöiden verot), ja toisetkin kymmeniä vuosia. Huomattava verotulokertymä olisi kertynyt myös oheispalveluista: kaupat, parturit, hierojat ym.
ITSE asiassa työvoiman löytyminen pelkästään Kiuruvedeltä olisi ollut ongelmallista, mutta jos laskemme, että Kiuruveden asukasluku suurimmillaan on ollut yli 16 000 henkeä ja se oli vielä vuonna 2000 reippaasti yli 10 000, olisi mahdollisia duunareita ollut kyllä omastakin takaa. Nyt asukasluku on alle 8 400.
KAIKKI saatu verokertymä ei tietenkään olisi ollut puhdasta voittoa, vaan olisihan lisääntynyt vanhusten ja lasten määrä aiheuttanut myös kuluja menopuolelle, mutta tuskin taistelisimme niin taloutemme kanssa, jos paremmat skenaariot olisivat toteutuneet. Tuskin käyttökiellossa olevan urheilukentän remonttia olisi siirretty vuodesta 2012 vuodelle 2020 ja kenties siitä eteenpäin.
KIURUVEDELLE ei tällöin olisi koskaan tarvinnut suunnitella Senioritaloa, johon suunniteltiin hankittavaksi sairastavia vanhuksia muualta kiuruvetisten verorahoilla hoidettaviksi. Tämä keksintö olisi ollut kymmeniä ellei satoja tuhansia euroja vuodessa maksava menoautomaatti. Kiuruvedellä olisi suuremman teollisuuden myötä omasta takaa enemmän sairastavia vanhuksia.
TUSKIN olisimme myös niin pahassa tilanteessa kiinteistöjemme arvon alenemisessa kuin nyt olemme. Ehkä saisimme vielä omistamistamme asunnoista lähes kunnon hinnan, varsinkin kun tiedämme, että mikään näistä kolmesta tehdaslaitoksesta eivät ole supistamassa toimintaansa, vaan ovat varsin elinvoimaisia.
KIURUVEDELLÄ on kaksi kiinteistöä, jotka ovat purku-uhan alla. Erään poliitikon iloksemme väkisin hankkima kivimeijeri ja valtion sijoitusfirman omistama entinen ns. poliisitalo.
KUN meijeri pian kaupungin rahoilla joudutaan purkamaan (yli 500 000,00 euroa), olisi varsin kohtuullista, että sen tilalle kauniille paikalle järven rantaan pystytettäisiin ´Kiuruveden teollistamisen muistomerkki´. Siitä voitaisiin tehdä kilpailu, jonka pääpalkinnoksi pantaisiin miljoona euroa (se on vähintäänkin kohtuullista menetettyjen miljoonien takia). Esikuvana voitaisiin pitää raivaajapatsasta, väärän vänkyrää korkkiruuvia. Olisipa Kiuruvedelle tuleville turisteille jotain näyttämistä.
POLIISITALO voitaisiin ostaa muutamalla kymppitonnilla kaupungille, purkaa se (yli 500 000 euroa) ja rakentaa tilalle kaunis kaupunginpuisto. Siihen istutettaisiin muutama puu, tehtäisiin hiekkakäytävä ja tällättäisiin pari puistonpenkkiä. Kuinka mukavaa olisi minunkin eläkepäivilläni istahtaa puistonpenkille ´poikien´ ja litran kossupullon kanssa, käydä välillä itkumuurilla huojumassa kipa päässä Kiuruveden teollistamisen mantraa papereista lukien ja välillä hakata päätä betoniin.
RAIMO TUORINIEMI
Kiuruvetinen yrittäjä
